Tietoa asunto- ja vuokramarkkinoiden kehityksestä koko Suomessa
Tältä sivulta löydät kootusti tietoa ajankohtaisista asuntomarkkinatutkimuksistamme, ennusteet sekä uusimmat asumisaiheiset blogit!
PTT:n asuntomarkkinatutkimukselle keskeistä on vahva alueellisuus. Tarkastelemme sekä suurimpien kaupunkikeskusten että koko maan asunto- ja vuokramarkkinoiden kehitystä ja sekä vapaarahoitteisia että ARA-vuokria. Selvitämme ennakkoluulottomasti myös uudenlaisia asumisen malleja kuten osuuskunta-asumista. Julkaisemme alueellisen asuntomarkkinaennusteemme kerran vuodessa.
Tutustu uusimpaan asuntomarkkinaennusteeseen
Asuntomarkkinoiden alamäki jatkui viime vuonna, mutta hintojen laskuvauhti hiipui edelliseen vuoteen nähden. Viime vuonna vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat laskivat Suomessa keskimäärin 3,7 prosenttia. Korkojen lasku kiihtyi vuoden puolenvälin jälkeen, mutta samaan aikaan irtisanomisuutiset ja työttömyys lisääntyivät huomattavasti. Talouden ja työllisyyden epävarmat näkymät ovatkin vielä jarruttaneet kotitalouksien asunnonostoaikeita. Vaikka kotitalouksien reaalitulot olivat kasvussa viime vuonna, eivät kotitaloudet ole vielä toipuneet taloudellisesti tai henkisesti vuonna 2023 tapahtuneesta ostovoiman voimakkaasta supistumisesta. Asuntomarkkinoiden käännös kasvuun onkin hyvin varovainen. Asuntokaupan määrät alkoivat näyttää hienoisia toipumisen merkkejä viime vuoden loppupuoliskolla. Myös hintakehityksessä pohjat näyttäisivät saavutetun viime vuoden aikana ja joissain kaupungeissa on ollut havaittavissa varovainen käänne nousuun jo loppuvuodesta.
Vuonna 2025 asuntojen hintojen ennustetaan kääntyvän varovaiseen nousuun. Korkotaso on edelleen laskusuuntainen ja kotitalouksien käytettävissä olevat nimellistulot kehittyvät hyvin, mikä tukee asunnonostopäätöksiä. Mikäli maailmantilanteen yleinen epävarmuus ei riistäydy käsistä, talouskasvun virkoaminen ja työllisyyskehityksen taittuminen kirkastavat kotitalouksien tulevaisuudennäkymiä ja vilkastuttavat asuntokauppaa. Kaupankäynnin vilkastuminen kääntää myös hinnat nousuun. Kuitenkin asuntotarjontaa on edelleen runsaasti, mikä rajoittaa hintojen nousupotentiaalia. Asuntokysynnän vilkastuminen on pääasiassa seurausta kotitalouksien patoutuneiden asunnon hankinta- ja vaihtotarpeiden purkautumisesta. Sijoittajien ei vielä odoteta isoissa määrin palaavan markkinoille. Vanhojen kerrostaloasuntojen keskimääräisten hintojen ennustetaan nousevan 1,5 prosenttia tänä vuonna.
Korkotaso on edelleen laskusuuntainen ja kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kehittyvät hyvin, mikä tukee asunnonostopäätöksiä. Mikäli maailmantilanteen yleinen epävarmuus ei riistäydy käsistä, talouskasvun virkoaminen ja työllisyyden koheneminen kirkastavat kotitalouksien näkymiä ja vilkastuttavat asuntokauppaa.
Asuntomarkkinoiden asiantuntijoitamme

Markus Lahtinen
