- Tiedotteet
- Ruoka
Pellervon taloustutkimus PTT on yleishyödyllinen yhdistys, joka tuottaa kansantalouteen, maa- ja elintarviketalouteen,
metsä- ja ympäristötalouteen sekä liiketalouteen liittyviä luotettavia tutkimuksia, ennusteita ja asiantuntijapalveluita.
Pääteemojamme ovat globalisaatio, alueiden kehitys, asuminen, hyvinvointi, metsä ja ruoka.
Edistämme yhteiskuntaa, eri toimintasektoreita ja organisaatioita kehittävää keskustelua ja päätöksentekoa.
Visionamme on uudistuva Suomi, jossa päätöksenteko perustuu luotettavalle tutkimustiedolle. Olemme jatkuvasti
kiinnostuneita sidosryhmien tiedontarpeista, tartumme ennakkoluulottomasti haastaviinkin ongelmiin, ja
puhallamme yhteen hiileen. Uusitut toimitilamme ovat Helsingin keskustassa hyvien kulkuyhteyksien päässä.
Haemme kasvavaan ja kansainvälistyvään yli 20 tutkijan yhteisöömme
TUTKIMUSJOHTAJAA MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSRYHMÄÄN
Tutkimusjohtajana pääset taloustutkimuksen näköalapaikalle, jossa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa koko yhteiskunnan
ja talouden kehittymiseen. Olet osa uudistuvaa, tutkimuseettisiin periaatteisiin sitoutunutta ja korkeat
päämäärät omaavaa työyhteisöä, jossa teet tiivistä yhteistyötä oman ryhmän ohella toimitusjohtajan, muiden
tutkimusjohtajien sekä viestinnän ja hallinnon asiantuntijoiden kanssa.
Tutkimusjohtajana johdat osaamisalueesi tutkimusta PTT:ssä. Toimit aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana,
olet mukana luomassa uusia tutkimusideoita ja hankkimassa tutkimusrahoitusta. Toimit tutkimusryhmän
esimiehenä ja sparraajana. Johtoryhmän jäsenenä pääset osallistumaan tutkimuslaitoksen strategiseen
johtamiseen ja työyhteisön toiminnan kehittämiseen. Tehtävä edellyttää PTT:n profiiliin soveltuvaa
tutkimusosaamista ja soveltuvaa tohtorintutkintoa, kuten MMT, KTT tai VTT. Tieteellinen julkaisutoiminta ja
dosentin arvo katsotaan eduksi. Etsimämme henkilö on käsitellyt tutkimustyössään joitakin seuraavista aiheista:
maatalouspolitiikka, maatalouden rakennemuutos, ruokamarkkinat, ruokajärjestelmän innovaatiot, kiertotalous,
ympäristötalous, kuluttajakäyttäytyminen, kansainvälinen kauppa sekä maa- ja elintarvikesektorin rooli
kansantaloudessa.
Tutkimukseen liittyvien pätevyyksien lisäksi tehtävä edellyttää kykyä hankkia tutkimusrahoitusta ja kykyä
verkostoitua niin tiedeyhteisöjen kuin julkisorganisaatioiden, järjestöjen ja yritysten kanssa. Erityisenä etuna
pidämme avointa ja innostunutta asennetta, yhteisöllisyyden arvostusta sekä kykyä käydä rakentavaa
vuoropuhelua eri sidosryhmien kanssa. Arvostamme johtamis-, esimies- ja yhteistyötaitoja sekä hyvää kirjallista ja
suullista esiintymistaitoa. Tutkimusjohtajana saat PTT:ltä kilpailukykyisen palkan lisäksi kattavat henkilöstöedut sekä
työyhteisösi kannustuksen ja tuen.
Tehtävä on vakituinen ja se täytetään 1.1.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan. Vapaamuotoiset hakemukset
ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen pyydetään ystävällisesti toimittamaan viimeistään 4.11.2019 sähköpostitse
osoitteeseen rekry@ptt.fi (viestin aiheeksi ”tutkimusjohtaja”).
Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Iiro Jussila, p. 050 465 9899
Linkki rekrytoinnin tietosuojaselosteeseen.
Tutustu Maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmään tästä