Ollako läsnä vai etänä, siinä pulma

Loppumetreillä mennään. Toivottavasti. Työyhteisössämme katseet on jo kohdistettu aikaan, jolloin uskallamme taas palata toimistolle ja tavata työkavereitamme. Tunnelmissa häivähtelee innokas odotus mutta samalla myös ahdistus. Miten saan jälleen uuden arjen rullaamaan? Perhearki on tuntunut huomattavasti helpommalta, kun vajaan tunnin junamatka suuntaansa on jäänyt päiväohjelmasta pois.

Kirjoittaja on PTT:n ekonomisti Veera Holappa /// Twitter: @VeeraHolappa

 

Loppumetreillä mennään. Toivottavasti. Työyhteisössämme katseet on jo kohdistettu aikaan, jolloin uskallamme taas palata toimistolle ja tavata työkavereitamme. Tunnelmissa häivähtelee innokas odotus mutta samalla myös ahdistus. Miten saan jälleen uuden arjen rullaamaan? Perhearki on tuntunut huomattavasti helpommalta, kun vajaan tunnin junamatka suuntaansa on jäänyt päiväohjelmasta pois.

Asiantuntijatyöyhteisössämme etätyö on sujunut jouhevasti ja ihmiset ovat sopeutuneet uuteen arkeen ja ajankäyttöön hyvin. Nyt olemme koko työyhteisön voimin suunnitelleet paluuta toimistolle ja uuteen normaaliin. Olemme pyrkineet luomaan mallia, joka mahdollistaa joustavammat käytännöt etätyöskentelyn suhteen, ja täten mahdollistaa paremman työn ja vapaa-ajan yhteen sovittamisen.

Etätyökyselymme kertoi, että eniten korona-aikana on kaivattu vapaamuotoista kanssakäymistä työkavereiden kanssa. Toisaalta hieman yli puolet vastaajista ilmoitti, että olisi valmis tulemaan toimistolle vain yhtenä päivänä viikossa. Tämä onkin hieman ristiriitaista. Vaikka kaipaamme yhteisöllisyyttä, olemmeko valmiita panostamaan siihen. Miten saadaan ihmiset kohtaamaan toisensa ja luomaan hyvää yhteishenkeä ja työnteonfiilistä, jos tapaamiset jäävät kuitenkin vähäisiksi?

Uusien ideoiden syntyminen vaatii vapaata ja usein myös spontaania kanssakäymistä. Sellaista tämä etätyöaika ei ole kauhean hyvin pystynyt tarjoamaan. Toisinaan myös ongelmien ratkaiseminen vaatii asioiden pallottelua ja peilaamista työtiimin kesken. Myös tutkimustyö vaatii luovuutta ratkaista tutkimuskysymyksiin liittyviä ongelmia, ja toisaalta uusien tutkimusideoiden kehittely vaatii viisaiden päiden yhteen lyömistä. Tuntuu siltä, että kolausta ei tapahdu tai se on vaimeampi, jos välissä on tietokoneen näyttö.

Lisäksi luottamuksen rakentaminen työyhteisössä on huomattavasti helpompaa, kun tavataan kasvokkain. Vanhojen työntekijöiden on varmasti helpompi pitää yhteyttä etänä, kun yhteys on luotu kasvokkain työpaikalla. Työyhteisöjen uudistuessa voivat uudet työntekijät kuitenkin jäädä helposti sisäpiirin ulkopuolelle, jos tapaamiset ovat pääsääntöisesti tietokoneen välityksellä. Ja on sanomatta selvää, että ihmiset tulevat paremmin kuulluksi ja nähdyksi kasvotusten.

Miten siis houkutella ihmiset uhraamaan aikaansa työmatkoihin, jotta saadaan yhdessä työskentelyn hyödyt täysimääräisesti käyttöön? Aika näyttää, tarvitseeko työnantajan ärähtää vai vetääkö yhteisöllisyyden imu meidät mukanaan.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 14.6.