Kehysriihen päätökset nostavat suorien koronatukien koon eurooppalaisessa vertailussa suureksi

Miten keskiviikon kehysriihessä tehdyt uudet päätökset vaikuttavat Suomen koronatukipakettiin? Miltä paketti näyttää vertailussa nyt? Ekonomistimme arvioivat päätöksiä blogissa, lue lisää!

Kehysriihen päätökset nostavat suorien koronatukien koon eurooppalaisessa vertailussa suureksi

 

Tämä on toinen osa blogisarjassa, jossa tarkastelemme koronakriisin tukipaketteja. Edellinen osa on täällä (linkki).

Tutustu myös muihin koronavirukseen liittyviin ennusteisiin ja blogeihin täällä

 

Janne Huovari ja Peetu Keskinen

Hallitus päätti 8.4. kehysriihessä uusista tuista yrityksille ja kotitalouksille. Kokonaisuudessaan lisätalousarvio kasvattaa valtion menoja 4,1 miljardia euroa, josta kuluvalle vuodelle 3,6 miljardia. Tulojen arvioidaan vähenevän 5,8 miljardia, joten alijäämä lisätalousarviossa on 9,4 miljardia.

Suuri osa menojen lisäyksestä tulee ns. automaattisten stabilaattorien toiminnasta, eli esimerkiksi työttömyysmenot kasvavat työttömyyden ja lomautusten lisääntyessä. Samoin tulojen väheneminen johtuu siitä, että talouden toiminnan vähetessä myös verotulot vähenevät. Hallituksen päätökset sisältävät myös uusia toimia. Ne kohdistuvat niille alueille, jotka Suomen aikaisemmissa päätöksissä ovat olleet muihin maihin verrattuna hieman pienempiä. Suoria tukia on nyt ilmoitettu yhteensä hieman alle 5 miljardia euroa eli noin 2 prosenttia suhteessa BKT:seen, verojen ja maksujen lykkäyksiä 3-4,5 miljardia (1,3 – 1,9 %) ja lainoja ja takauksia yli 10 miljardia (n. 4,5 %).

Suomen tukipaketti on nyt varsin suuri ja kattava. Eurooppalaisessa vertailussa Suomen suorien tukien koko on nyt suurempi kuin useimmissa maissa suhteessa BKT:seen. Ainoastaan Saksan paketin koko on selvästi suurempi.

Yrityksille lisää suoria tukia

Suoria tukia tulee yrityksille lisää. Business Finlandin, Ely-keskusten ja kuntien myöntämiin avustuksiin tulee nyt 450 miljoonaa lisää ja näiden tukien kokonaissumma kohoaa 1,45 miljardiin euroon. Lisäksi kulttuuri- ja liikunta-alalle tulee 60 miljoonaa euroa tukea. Maaseudun ja kalatalouden yritystoimintaan tulee 40 miljoonaa euroa tukea. Yhdessä työeläkemaksujen alennuksen kanssa yrityksiä tuetaan nyt noin 2,5 miljardilla eurolla. Tähän päälle tulevat 3-4,5 miljardin verojen ja maksujen lykkäykset sekä lainat ja takaukset.

Lisätalousarviossa uusia lainoja ja takauksia tuli lisää Business Finlandin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan lainoitukseen 300 miljoonaa. Lisäksi Teollisuussijoitusta pääomitetaan 150 miljoonalla eurolla. Tämä oli kuitenkin ilmoitettu jo aiemmin.

Kotitalouksien tuki kasvaa siis pääasiassa olemassa olevien tukien kautta. Erityisenä tukena lisätalousarviossa tuli vanhempaintuki kotona lapsia hoitaville 94 miljoonan euron edestä. Aiemmin päätetyt työttömyysturvan väliaikaiset muutokset, esimerkiksi yrittäjien työttömyysturva, saavat rahaa 272 miljoonaa. Kotitalouksien ylimääräinen tuki on siis nyt noin 370 miljoonaa euroa.

Lisäksi suojavälineiden hankintaa varataan 600 miljoonaa.

Kuntia tuetaan tulojen menetyksen kompensaatiolla, joka kuitenkin peritään ensi vuonna takaisin. Varsinaisia kuntien tukia on tulossa seuraavassa lisätalousarviossa toukokuussa, vähintään miljardin verran. Tuki on laskettu tässä jo mukaan, kompensaatioita ei.

Olemme koonneet kaikki koronakriisiä koskevat ennusteet ja analyysit yhdelle sivulle lukemisen helpottamiseksi. Löydät kaikki PTT:n koronajulkaisut täältä (linkki).