Kauramaidolla kestävää kannattavuutta

Perinteisesti ulkomailla asuessa Suomesta on ollut ikävä ruisleipää ja salmiakkia. Nykyään suurin ikävä on kauramaitoa, sillä kauramaidosta on tullut lyhyessä ajassa kahvi- ja aamupalapöydän vakiotuote. Yhdysvalloissa kauppojen hyllyt notkuvat soija- ja mantelimaitoja, mutta kauramaitoa ei näy. Mantelimaito on hyvää, mutta kauramaitoon verrattuna sen tuotanto kuluttaa huomattavia määriä vettä. Lehmänmaidontuotannon ympäristövaikutuksista puhumattakaan.

 

Kirjoittaja on ekonomisti Sanni Kiviholma

 

Perinteisesti ulkomailla asuessa Suomesta on ollut ikävä ruisleipää ja salmiakkia. Nykyään suurin ikävä on kauramaitoa, sillä kauramaidosta on tullut lyhyessä ajassa kahvi- ja aamupalapöydän vakiotuote.

Yhdysvalloissa kauppojen hyllyt notkuvat soija- ja mantelimaitoja, mutta kauramaitoa ei näy. Mantelimaito on hyvää, mutta kauramaitoon verrattuna sen tuotanto kuluttaa huomattavia määriä vettä. Lehmänmaidontuotannon ympäristövaikutuksista puhumattakaan.

Nykyisellään EU:n maatalouspolitiikka on ristiriidassa esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa. Jos maataloustuista luovuttaisiin, tuotanto voisi siirtyä markkinaehtoisesti ympäristö- ja ilmastoystävällisempään suuntaan. Tosin varsinkin siirtymävaiheessa maataloustuilla voitaisiin ohjata tuotantoa nopeammin kohti kestävää kannattavuutta.

Vuonna 2017 maidon kysyntä laski edellisvuoteen nähden ja kasvipohjaisten tuotteiden kysyntä kasvoi. Suomessa lehmänmaidontuotanto on täysin riippuvaista eri maataloustuista. Maidon tuotantokustannukset ovat kaksinkertaiset siitä saatavaan tuottajahintaan verrattuna.

Kotimaisten kauratuotteiden valikoima Suomessa on kasvanut moninkertaisesti viime vuosien aikana. Uusien yritysten lisäksi moni perinteinen maidontuottaja on laajentanut kauratuotteiden valmistukseen. Kiinnostus kauraa kohtaan näkyi tammikuussa järjestetyillä Vegemessuilla, joilla oli esillä useita kaurapohjaisia tuoteuutuuksia. Tänä vuonna laskiaispullat täytetään kauravispillä.

Kauramaito on monipuolinen tuote; sitä voi juoda sellaisenaan, mutta erityisen hyvin se sopii kahviin. Kauramaitoon keitetty kaurapuuro on herkullista ja kauramaidosta tehdyt pullat ihanan pehmeitä. Yhdysvalloissakin aletaan herätä kauramaitoon. Viime viikolla Washington Post julkaisi artikkelin kauramaidon valmistuksesta kotona — siellä olisi tarvetta suomalaiselle kauraosaamiselle.

Suomella on hyvät mahdollisuudet kauratuotteiden vientiin ulkomaille. Kaurainnovaatiot voisivat olla osana Suomen maataloustuotannon nostamista kannattavaksi. Elintarvikeviennin arvon kasvattamiseksi tarvitaan korkeamman jalostusasteen tuotteita. Suurin osa Suomen vientiviljasta on kauraa ja Suomi onkin kauran suhteen omavarainen maa. Tästä huolimatta suurin osa kaurasta Suomessa menee edelleen eläinten rehuksi.

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 11.2.2019

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.