- Blogit
- Ilmasto
- Metsä
Kirjoittaja on PTT:n tutkimsjohtaja Paula Horne /// Twitter: @HornePaula
Suomalaisten metsänomistajien päätösvalta omiin metsiinsä nähden lisääntyi vuoden 2014 lakimuutoksen myötä. Metsänomistaja voi itse päättää millä tavoin metsiänsä hoitaa, ja milloin korjaa satoa. Eri-ikäiskasvatuksen harjoittaminen helpottui ja uudistushakkuun edellytyksenä olleet järeys- ja ikävaatimukset poistuivat. Metsien kasvatuksen on kuitenkin edelleen oltava jatkuvaa – metsien uudistumisesta tulee huolehtia.
Tuoreessa Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimuksessa tarkasteltiin metsänomistajien suhtautumisesta tasaikäis- ja eri-ikäiskasvatukseen monelta kantilta. Kasvatustavoista käytettiin kansanomaisempia termejä, puhuttiin avohakkuista ja jatkuvasta kasvatuksesta. Kun termit eivät ole ihan vakiintuneita, voidaan ne ymmärtää eri tavoin. Erilaiset kysymysmuotoilut ja kuvaukset johtivat kyselyn eri otoksissa erilaisiin lopputulemiin.
Yleisenä johtopäätöksenä kuitenkin on, että eri-ikäiskasvatus on kuuden vuoden aikana yleistynyt Suomen metsissä. Yleisintä on, että eri-ikäiskasvatusta käytetään osissa metsiä, suurimman osan ollessa edelleen tasaikäiskasvatuksessa. Lakimuutoksesta on kuitenkin vain kuusi vuotta aikaa, mikä on puun näkökulmasta lyhyt aika. Jos metsänomistaja haluaisikin muuttaa kasvatustapaa, tulee odottaa, että puusto on sopivassa kehitysvaiheessa. Metsänomistaja voi olla jo tehnyt päätöksensä metsälön kasvattamisesta eri-ikäiskasvatuksella, mutta vielä ei ole aika puuttua metsän rakenteeseen. Tämä ei näy metsänkäyttöilmoituksessa, eikä metsän rakenteessakaan.
Seuraavien vuosikymmenten metsänkäyttöilmoitukset ja Suomalainen metsänomistaja -tutkimukset tulevat osoittamaan, ovatko kasvatustavat todella muuttuneet. Tutkimustulosten mukaan jatkuvan kasvatuksen käyttöä kaikissa metsissä voi lisätä erityisesti yli 65-vuotiaiden, naisten ja alle 10 hehtaarin tilojen omistajien lisääntyminen metsänomistajakunnassa. Toisaalta myös muutkin metsänomistajat soveltavat jatkuvaa kasvatusta ainakin osissa metsiään.
Isoimpien puiden harsinta- ja poimintahakkuu olivat aikoinaan yleisimpiä metsäkasvatuksen muotoja Suomessa. Vuonna 1928 voimaan tullut Yksityismetsälaki toi mukanaan tasaikäiskasvatuksen ja avohakkuut puuntuotannon tehostamiseksi. Kemiallisen metsäteollisuuden nousu 1950-luvulla muutti hakkuukäytännöt lähes kokonaan tasaikäiskasvatukseksi. Tasaikäiskasvatus on siten ollut melko lyhyen aikaa, vasta yhden puusukupolven verran, lähes ainoana metsänkasvatustapana. Ehkä nyt on sekä-että ajattelun aika joko-tain sijaan. Kunhan metsien kasvatus jatkuu.
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 28.9.2020
