- Metsäala
Tutkimuksen tavoitteena on muodostaa kokonaisvaltainen analyysi metsänomistajiin kohdistuvista kannustinjärjestelmistä, arvioida niiden toimivuutta muuttuvassa toimintaympäristössä sekä tunnistaa vuoteen 2035 ja 2050 ulottuvat kehittämistarpeet.
Metsiin kohdistuu samanaikaisesti aiempaa enemmän ja aiempaa monimuotoisempia odotuksia. Metsiltä odotetaan puuntuotannon ohella ilmastohyötyjä, luonnon monimuotoisuuden vahvistamista, vesistöhaittojen vähentämistä, huoltovarmuutta, virkistysarvoja sekä uudenlaista elinkeinotoimintaa. Eri tavoitteita yhteensovittava Kansallinen metsästrategia 2035 kattaa metsätalouden ja -teollisuuden lisäksi myös metsien muihin sekä aineellisiin että aineettomiin tuotteisiin perustuvan tuotannon, jalostuksen, palvelut ja julkishyödykkeet. KMS 2035 kuvaa myös ohjauskeinojen kehittämistarpeita tavoitteiden saavuttamille. Moninaisten tavoitteiden seurauksena myös metsänomistajiin kohdistuvat kannustinjärjestelmät ovat monipuolistuneet. Julkisten tukien ja verotuksellisten ohjauskeinojen rinnalle on noussut uusia yksityisrahoitteisia järjestelmiä, joiden tavoitteet kohdistuvat osittain samoihin metsätalouden ulkoisvaikutuksiin kuin yhteiskunnan ohjauskeinot.
Tutkimushankkeessa tarkastelu kohdistuu sekä nykyisten järjestelmien ohjausvaikutuksiin että uusien kannustinmekanismien rooliin metsätalouden taloudellisten, ekologisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden yhteensovittamisessa. Kannustimilla tarkoitetaan tässä taloudellisia ohjauskeinoja, jotka vaikuttavat toimijoiden toimintaan ja päätöksentekoon muuttamalla valintojen suhteellista kannattavuutta taloudellisten kustannusten tai hyötyjen kautta. Tutkimuksen pääpaino on yksityismetsänomistajiin kohdistuvissa kannustinjärjestelmissä, koska yksityismetsät muodostavat keskeisen osan suomalaisesta metsäomaisuudesta ja metsäpolitiikan toimeenpanosta, ja yksityismetsänomistukseen keskittyy merkittävä osa nykyisistä kannustimista.
Hankkeen esittely Suomen Metsäsäätiön sivuilla: https://metsasaatio.fi/tekijat-kertovat-millaisilla-kannustimilla-rakennetaan-tulevaisuuden-metsia/

