- Kansantalous
Pellervon taloustutkimus PTT:n pitkän aikavälin kasvuennuste on tarjontapuolen ennuste, joka perustuu arvioon työn tuottavuuden ja työpanoksen kasvusta. Aikaisemmissa PTT:n ennusteissa työpanoksen kehitys on suhteutettu Tilastokeskuksen väestöennusteeseen, mutta tällä kertaa päivitimme sen vastaamaan käsitystämme nettomaahanmuuton tulevasta kehityksestä.
Ennuste tulevasta talouskasvusta on muuttunut melko paljon edellisestä PTT:n pitkän aikavälin kasvuennusteesta (Huovari ja Vuori 2019). Kansainväliset jännitteet ja globalisaatiokehityksen takaiskut hidastavat kasvua ja tuottavuuskehitystä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Ennusteen toisella vuosikymmenellä vastakkainasettelu vähenee, globalisaatio palaa entistä parempana ja tekoälyn vaikutukset heijastuvat tuottavuuteen. Suomen bruttokansantuote kasvaa asukasta kohden keskimäärin 1,0 prosenttia vuodessa 2023–2033 ja 2,7 prosenttia vuodessa 2034–2043.
Globalisaation ongelmat heikentävät tuottavuuskehitystä
Tärkein muuttuja PTT:n pitkän aikavälin kasvuennusteessa on maailmantalouden tuottavuuden eturintaman kehitys, johon Suomen työn tuottavuuden kasvu suhteutetaan. Tuottavuuden eturintamana pidetään edelleen Yhdysvaltojen taloutta, vaikka sen johtoasema onkin uhattuna. Bruttokansantuote työtuntia kohden ei ole Yhdysvalloissa maailman korkein, mutta Yhdysvaltojen tuottavuuden ylittävät maat ovat tyypillisesti olleet tuotantorakenteeltaan poikkeuksellisia, kuten öljyntuottajamaita tai yritysten rahoitusliikenteen kauttakulkumaita.
Yhdysvaltojen tuottavuuskasvu on ollut viime vuosina hidasta. 2010-luvulla työn tuottavuus kasvoi Yhdysvalloissa keskimäärin 0,8 prosenttia vuodessa, mikä teki siitä hitaimman tuottavuuskasvun vuosikymmenen toisen maailmansodan jälkeen. Syitä tuottavuuskasvun hidastumiselle on haettu esimerkiksi rakenteellisista tekijöistä (Fernald ym. 2017), finanssikriisin pitkäaikaisvaikutuksista (Adler ym. 2017; Duval ym. 2017) ja talouden dynaamisuuden heikkenemisestä (Akcigit ja Ates 2019), mukaan lukien markkinoiden kilpailullisuuden heikkeneminen. Lisäksi vaikutusta lienee IT-vuosikymmenen jälkeisellä teknologisen kehityksen taantumisella ja koulutustason vakiintumisella.
Kuvio 1. Yhdysvaltojen bruttokansantuotteen kasvu työtuntia kohden vuosina 1951–2022 ja keskimäärin vuosikymmenittäin.
Globalisaation hallinnan ongelmat selittävät heikkoa tuottavuuskehitystä maailmanlaajuisesti. Talouksien keskinäisriippuvuus on lisääntynyt viime vuosikymmeninä nopeammin kuin sen hallintaan tarvittavat rakenteet. Esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden vakautta tai terveysturvallisuutta on enää mahdotonta turvata yksittäisen suurenkaan kansantalouden voimin. Tästä huolimatta kriisien ehkäisy ja hallinta pohjautuu edelleen ensisijaisesti kansallisten instituutioiden toimintaan. Ongelmallisen kehityksen seurauksena taloudelliset kriisit yleistyvät ja talouden trendikasvu hidastuu (Blanchard ym. 2015). Osa väestöstä syrjäytyy työvoimasta ja tuottavuutta parantavat investoinnit vähenevät rahoituksen ehtojen kiristyessä.
Populismin sävyttämän nationalistisen talouspolitiikan kannatus kasvaa kriisien ja geopoliittisten jännitteiden kasvun myötä, mikä kääntää globalisaation yhä voimakkaammin toiseen suuntaan. Teollisuuspolitiikka tekee paluun ja valtiot panostavat keskinäisessä kilpailussaan menestyviin kansallisiin suuryrityksiin markkinoiden kilpailullisuuden kustannuksella. Päätöksenteossa painottuu entistä enemmän toimitusketjujen monipuolisuus ja varautuminen erilaisiin kriiseihin.
Deglobalisaatio johtaa tuotannon skaalaetujen pienenemiseen, erikoistumisen vähenemiseen, innovaatioiden huonompaan liikkuvuuteen, inflaation kiihtymiseen ja globaalin pääoman tehottomampaan allokaatioon. Deglobalisaation kokonaisvaikutus on tuottavuutta heikentävä, vaikka sillä voi olla myös joitakin positiivisia vaikutuksia, kuten automatisaatiokehityksen kiihtyminen. Protektionistisen politiikan on jo nähty vahingoittavan Yhdysvaltojen taloutta (Amiti ym. 2021; Fajgelbaum ja Khandelwal 2022), mutta vaikutusten odotetaan voimistuvan entisestään lähivuosina.
Mikäli muut kehittyneet taloudet eivät lähde ajamaan yhtä voimakasta deglobalisaatiokehitystä kuin Yhdysvallat, se saattaa menettää asemansa tuottavuuden eturintamassa. Euroopan unionilla on intressejä vähentää Kiina-riippuvuuksia ja lisätä strategista autonomiaa kriittisillä toimialoilla, mutta se tuskin haluaa kääntyä Yhdysvaltojen tavoin sisäänpäin. Vaikka Euroopan vastaus globalisaation ongelmiin saattaa olla rationaalisempi, deglobalisaatio heikentää kaikkien talousalueiden kehitystä seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Eturintaman eli Yhdysvaltojen tuottavuuskasvuksi arvioidaan keskimäärin 1,1 prosenttia vuosina 2023–2033. Uskomme deglobalisaation olevan väliaikainen ilmiö, sillä sen vaikutusten konkretisoituminen vähentää nationalistisen talouspolitiikan kannatusta. Lopulta yhteiskunnallinen tilanne muodostuu kestämättömäksi ja politiikan suunta kääntyy. Myös kansainväliset jännitteet helpottavat maailman johtajien vaihtuessa. Kun globalisaatio kiihtyy uudelleen ennusteen jälkimmäisellä vuosikymmenellä, sitä osataan hallita aiempaa paremmin.
Teknologinen kehitys ei enää luo tuottavuuskasvua entiseen tapaan
Maailmantalouden tuottavuuden eturintama on perinteisesti edustanut myös teknologista eturintamaa. 2000-luvulla teknologinen kehitys ja tuottavuus ovat kuitenkin alkaneet eriytyä toisistaan. Kiinan merkitys teknologisen kehityksen edistäjänä on kasvanut Euroopan ja Japanin merkityksen vähentyessä, vaikka kiinalaiset patentit eivät ylläkään vaikuttavuudeltaan yhdysvaltalaisten patenttien tasolle (Bergeaud ja Verluise 2022). Tuottavuuden saralla Yhdysvaltoja haastavat eurooppalaiset valtiot, Kiinan työn tuottavuuden ollessa vain alle viidenneksen eturintaman tuottavuudesta.
Vaikka teknologiset innovaatiot lisäävät tehokkuutta, ne vaikuttavat myös työvoiman suhteelliseen kysyntään. Koska työvoiman tarjonta reagoi hitaasti, työmarkkinoille syntyy voittajia ja häviäjiä. 1980-luvun jälkeen uuden työn painopiste on siirtynyt keskipalkkaisista tuotanto- ja toimistotyön ammateista ensisijaisesti korkeapalkkaisiin asiantuntija-ammatteihin ja toissijaisesti matalapalkkaisiin palveluammatteihin (Autor ym. 2022). Yhteiskunnan kannalta työvoiman uudelleenallokaation vaatima aika saattaa heikentää teknologisen kehityksen tuomia hyötyjä. Työnsä menettäneet pitäisi saada siirtymään mahdollisimman sujuvasti korkeamman tuottavuuden ammatteihin.
Kyky uudelleen allokoida tuotannontekijöitä nopeasti ja tehokkaasti sektorilta toiselle on korostunut useiden globaalien shokkien muuttaessa yritysten ja työmarkkinoiden toimintaa. Työnvälityksen rooli tuottavuuskasvun mahdollistajana korostuu entisestään. Tanskan ja Yhdysvaltojen kaltaiset dynaamisten työmarkkinoiden maat onnistuvat siten hyödyntämään tulevien teknologisten innovaatioiden kuten tekoälyn tuottavuuspotentiaalin kaikista parhaiten. Arviot tekoälyn potentiaalisista tuottavuusvaikutuksista vaihtelevat vähättelevistä ylioptimistisiin, mutta ovat kuitenkin kauttaaltaan positiivisia.
Tekoälypohjaisten innovaatioiden laaja käyttöönotto vie aikaa ja niiden potentiaaliset tuottavuusvaikutukset näkyvät viiveellä vasta ennusteen toisella vuosikymmenellä. Ensimmäisellä vuosikymmenellä deglobalisaatio rajoittaa tuottavuuskehitystä ja hidastaa tekoälyn tuottavuuspotentiaalin hyödyntämistä. Kansallisen ja kansainvälisen talouspolitiikan suunnanmuutoksen jälkeen tekoäly ja globalisaation parempi hallinta mahdollistavat tuottavuusloikan. Vuosina 2034–2043 eturintaman tuottavuuskasvuksi arvioidaan keskimäärin 2,2 prosenttia vuodessa.
Myös pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta voi menestyä globaalissa tuottavuuskilpailussa
Suomen tuottavuus otti pitkään kiinni maailman tuottavuuden eturintamaa ja lähestyi Yhdysvaltoja aina 2000-luvun alkuun saakka. Sittemmin tuottavuus on kasvanut hitaasti ja etäisyys eturintamaan on pysynyt suunnilleen samana. 2000-luvulla Suomen tuottavuuskasvu oli jopa eturintamaa hitaampaa ja 2010-luvulla se vastasi Yhdysvaltoja ollen keskimäärin 0,8 prosenttia vuodessa. Kuroakseen takamatkaa umpeen Suomen tuottavuuskasvun tulisi kuitenkin olla eturintamaa nopeampaa.
Kuvio 2. Suomen, Ruotsin ja Tanskan tuottavuuskehitys suhteessa Yhdysvaltoihin (= 100) vuosina 1970–2022.
Ruotsi saavutti Yhdysvaltojen tuottavuuden jo 1980-luvulla, mutta ei ole pystynyt ylittämään sitä pitkällä aikavälillä. Tanska puolestaan ohitti Yhdysvaltojen tuottavuuden vuonna 2013 ja on sittemmin kirinyt huomattavalle etumatkalle. 2010-luvulla työn tuottavuus kasvoi Ruotsissa keskimäärin 1,2 prosenttia vuodessa ja Tanskassa 1,6 prosenttia vuodessa.
On monia syitä, miksi Suomi ei ole pystynyt saavuttamaan tuottavuuden eturintamaa muiden Pohjoismaiden tavoin. Suomen tuottavuuskasvu on aina rakentunut kapealle pohjalle, ja vientiteollisuudessa korostuvat matalan arvonlisän välituotteet. Nokian matkapuhelintoiminnan vaikutus työn tuottavuuden kasvuun oli merkittävä. Ruotsissa menestystoimialojen kirjo on laajempi ja palvelusektorin kehitys Suomea edellä.
Tanskassa puolestaan teollisuusyritysten työn tuottavuus on selvästi korkeammalla tasolla kuin OECD-maissa keskimäärin (OECD 2020). Työvoiman tehokkaalla allokaatiolla on varmasti ollut merkittävä rooli vahvassa tuottavuuskehityksessä. Tanskan työmarkkina- ja sosiaaliturvamalli, joka yhdistää yritysten joustavat palkkaamis- ja irtisanomiskäytännöt kattavaan työttömyysturvaan, on onnistunut tuottamaan joustavat ja muutoksiin nopeasti reagoivat työmarkkinat. Tanskan matala työttömyysaste kertoo tehokkaasta työvoiman välityksestä.
Työmarkkinoita kohtaavissa sokeissa, kuten tekoälyssä ja deglobalisaatiossa, voittajia ovat ne yhteiskunnat, jotka pystyvät uudelleen allokoimaan työvoimaa ja pääomaa nopeasti ja tehokkaasti sektorilta toiselle. Perinteisesti Suomi ei ole ollut tässä suhteessa ketterin. Suomi on edelleen edelläkävijä teknologisessa osaamisessa ja yhteiskunnan digitalisaatiossa, mutta ei pysty hyödyntämään uusien teknologioiden tuottavuuspotentiaalia täysimääräisesti tuotannontekijöiden tehottoman allokaation vuoksi.
T&K-panostuksia ei välttämättä onnistuta ulosmittaamaan parempana tuottavuuskasvuna. Uusista innovaatioista pitäisi pystyä kehittämään korkean arvonlisän lopputuotteita, joilla on kansainvälistä kysyntää. Monet vihreän siirtymän investoinnit ja innovaatiot korvaavat olemassa olevaa kapasiteettia, eivätkä välttämättä paranna tuottavuutta pitkällä aikavälillä. Suomella on vaarana jäädä väliinputoajaksi korkean arvonlisän toimintojen syntyessä muualle, esimerkiksi Ruotsiin. Toisaalta Suomen kunnianhimoinen hiilineutraalisuustavoite mahdollistaa sen, että yritykset voivat nousta teknologisiksi edelläkävijöiksi.
Vaikka julkisia T&K-panostuksia lisätään, suurin osa Suomen tavoittelemasta T&K-menojen kasvusta on tarkoitus kattaa yksityisellä rahalla. Vaadittavien yksityisten investointien aikaansaaminen ei ole itsestäänselvyys. Ennustamme T&K-menojen BKT-osuudeksi 3,4 prosenttia 2023–2033 ja 3,8 prosenttia 2034–2043. Ennusteen toteutuminen vaatii kaikilta keskeisiltä teollisuudenaloilta huomattavaa T&K-panostuksien kasvattamista.
Arvioimme Suomen tuottavuuden kasvavan keskimäärin 1,1 prosenttia vuodessa 2023–2033. Tämä tarkoittaa, että Suomen tuottavuus suhteessa eturintamaan pysyy ennusteen ensimmäisellä vuosikymmenellä nykyisellään vajaassa 90 prosentissa. Globaalisaation haasteet heijastuvat pieneen avotalouteen jopa suurvaltoja voimakkaammin, ja tuotannontekijöiden tehoton allokaatio vaikeuttaa Suomen sopeutumista muutoksiin.
Suomen tuottavuus tuskin koskaan yltää eturintaman tasolle, mutta etäisyyttä pystytään kuromaan kiinni politiikalla, joka mahdollistaa tuotannontekijöiden tehokkaamman allokaation. Tanskan ja Ruotsin vahva tuottavuuskehitys osoittaa, että myös pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan vahvuuksilla voi menestyä globaalissa tuottavuuskilpailussa. Ennusteen toisella vuosikymmenellä reformit kantavat hedelmää ja Suomen tuottavuus kasvaa hieman eturintamaa nopeammin eli keskimäärin 2,4 prosenttia vuodessa. Uhkakuvat koulutustason romahtamisesta eivät toteudu koulutusjärjestelmän onnistuneiden uudistusten ansiosta.
Työikäisten määrä kasvaa työperäisen maahanmuuton ansiosta
Päivitimme Tilastokeskuksen väestöennusteen (2021) vastaamaan käsitystämme nettomaahanmuuton tulevasta kehityksestä. Ennustamme nettomaahanmuutoksi 25 000 henkilöä vuodessa Tilastokeskuksen (2021) olettaman noin 15 000 henkilön sijaan. Ennuste on hieman korkeampi kuin aikaisemmissa skenaarioissa, jotka arvioivat työperäisen maahanmuuton vaikutuksia Suomen kansantalouden kehitykseen (Honkatukia ym. 2021; Ruuskanen ja Honkatukia 2022). Positiiviset odotukset perustuvat nettomaahanmuuton viime vuosien toteumaan ja asetettuihin tavoitteisiin.
Työikäisen väestön määritelmästä poiketen viittaamme tässä ennusteessa työikäisillä 15–64-vuotiaisiin, sillä työpanoksen ennuste perustuu työikäisen väestön ohella työllisyysasteen kehitykseen. Nettomaahanmuuton ikäjakaumaa on arvioitu Muuttoliike-tilaston (Tilastokeskus 2023) perusteella. Kuolleisuuden ja syntyvyyden osalta oletuksemme mukailevat alkuperäistä väestöennustetta (Tilastokeskus 2021).
Kuvio 3. Työikäisten määrä. PTT:n päivitys Tilastokeskuksen (2021) väestöennusteeseen.
Oletus suuremmasta nettomaahanmuutosta muuttaa merkittävästi ennustetta työikäisten määrästä. Suuremman nettomaahanmuuton ansiosta työikäisten määrä kasvaa keskimäärin 0,1 prosenttia vuodessa koko ennusteperiodin ajan. PTT:n ennusteessa työikäisiä on 210 000 enemmän vuonna 2043 kuin Tilastokeskuksen ennusteessa (2021). Tämän toteutuminen vaatii parempaa kotouttamista, sujuvampaa oleskelulupajärjestelmää ja työmarkkinoiden asennemuutosta.
Vaikka työikäisten määrä kasvaa nettomaahanmuuton ansiosta, heidän osuutensa koko väestöstä pienenee. Vuonna 2022 työikäisten osuus väestöstä oli 61,6 prosenttia. Vuonna 2043 työikäisten osuus väestöstä on PTT:n ennusteessa 60,4 prosenttia ja Tilastokeskuksen ennusteessa (2021) 59,5 prosenttia.
Työllisyysaste lähentelee huippulukemia
Työpanoksen ennuste perustuu arvioihin työikäisen väestön määrästä, työllisyysasteesta ikäluokittain ja työntekijäkohtaisesta työtuntien muutoksesta. Työllisyysasteen kehitystä on arvioitu 10-vuotisikäluokittain vuoden 2043 ennusteen perusteella olettaen, että kasvu on lineaarista koko ennusteperiodin ajan (Taulukko 1).
Taulukko 1. Työllisyysaste ikäluokittain vuonna 2043
| Ikäluokka | Työllisyysaste 2022 | Työllisyysaste 2043 |
|---|---|---|
| 15-24 | 44,8 | 45,0 |
| 25-34 | 78,7 | 85,0 |
| 35-44 | 85,9 | 88,0 |
| 45-54 | 85,2 | 89,0 |
| 55-64 | 71,2 | 80,0 |
| 65-74 | 13,3 | 25,0 |
| 15-64 | 73,8 | 79,1 |
Ennusteessa määrätietoinen työllisyyspolitiikka heijastuu työllisyysasteeseen kaikissa yli 24-vuotiaiden ikäluokissa. Kuten edellisessäkin PTT:n pitkän aikavälin ennusteessa (Huovari ja Vuori 2019), nuorimman ikäluokan eli 15–24-vuotiaiden työllisyysasteen ennakoidaan pysyvän vakiona. Vaikka opiskelijoiden työssäkäyntiä on helpotettu tulorajoja kasvattamalla, nuorten olisi ensisijaisesti keskityttävä koulutukseen.
Ennustamme 15–64-vuotiaiden työllisyysasteen kasvavan 79,1 prosenttiin vuoteen 2043 mennessä. Työllisten määrä kasvaa keskimäärin 0,5 prosenttia vuodessa 2023–2033 ja 0,6 prosenttia vuodessa 2034–2043. Ennuste on lähellä työllisyysasteen potentiaalista maksimia ja sen toteutuminen vaatii politiikkaa, joka parantaa työllistymisen kannustimia merkittävästi.
Eniten kasvunvaraa on 25–34-vuotiaiden ja ikääntyneiden työllisyysasteessa. Korkeakoulutuksen pullonkaulaan löydetään ratkaisu ja tutkintojen suoritusaikoja onnistutaan lyhentämään, minkä seurauksena työelämään siirrytään nuorempana. Eläkeiän nousemisen rinnalla kansanterveyden paraneminen ja osa-aikatyön lisääntyminen kasvattavat ikääntyneiden työllisyysastetta. Vanhuuseläkeiän odotetaan nousevan 2030-luvulla edelleen, mikä heijastuu myös 65–74-vuotiaiden työllisyysasteeseen. Lisäksi työvoimapula nostaa kokeneiden osaajien arvostusta työmarkkinoilla.
Jotta ennuste saavutetaan, on työperäisen maahanmuuton helpottamisen ja kotoutumistoimien rinnalla tärkeää uudistaa työttömyysturvaa, parantaa työvoimapalvelujen kohdentumista, osallistaa osatyökykyisiä paremmin työelämään ja panostaa työuran aikaiseen koulutukseen. Ammatinvaihtoa ja uusien valmiuksien omaksumista voidaan tukea esimerkiksi muuntokoulutuksen, lyhytkestoisten opintokokonaisuuksien sekä yritysten ja ammatillisen koulutuksen välisen yhteistyön avulla. Väestön korkea koulutustaso auttaa työmarkkinoita sopeutumaan globaaleihin megatrendeihin ja työelämän muutoksiin. PTT:n politiikkasuosituksessa (Busk ym. 2023) on esitelty laajemmin keinovalikoimaa työllisyyden kasvattamiseen.
Työpanos kasvaa hieman työllisten määrää hitaammin työntekijäkohtaisten työtuntien vähenemisen vuoksi. Kansantalouden työtunnit kasvavat keskimäärin 0,2 prosenttia vuodessa 2023–2033 ja 0,5 prosenttia vuodessa 2034–2043. Työntekijäkohtaiset työtunnit vähenevät keskimäärin 0,3 prosenttia vuodessa 2023–2033 ja 0,1 prosenttia vuodessa 2033–2043. Työntekijäkohtaiset työtunnit vähenevät ensimmäisellä periodilla voimakkaammin osa-aikatyön lisääntymisen takia, mutta jälkimmäisellä periodilla tason odotetaan vakiintuvan.
Yhteenveto
Ennuste työn tuottavuuden kasvusta ja työpanoksen kehityksestä tarkoittaa, että Suomen bruttokansantuote kasvaa asukasta kohden keskimäärin 1,0 prosenttia vuodessa 2023–2033 ja 2,7 prosenttia vuodessa 2034–2043.
Ennusteen ensimmäistä vuosikymmentä varjostavat globalisaation takaiskut ja geopoliittiset jännitteet, joista kumpuava nationalistinen talouspolitiikka heikentää talouskehitystä maailmanlaajuisesti. Virheistä voidaan kuitenkin oppia. Suomessa toisen vuosikymmenen positiivisen ennusteen toteutuminen vaatii työllistymisen kannustimien parantamista, työperäisen maahanmuuton helpottamista ja rakenteellisia uudistuksia, jotka mahdollistavat tuotannontekijöiden tehokkaamman allokaation.
Taulukko 2. Keskeiset ennustemuuttujat. Keskimääräinen vuosimuutos % (pl. työllisyysaste).
| 2013-2022 | 2023-2033 | 2033-2043 | |
|---|---|---|---|
| BKT per asukas | 0,8 | 1,0 | 2,7 |
| BKT, nimellinen | 2,9 | 3,5 | 5,0 |
| BKT, hinta | 1,8 | 2,2 | 2,1 |
| BKT, reaalinen | 1,0 | 1,3 | 2,9 |
| Työn tuottavuus | 0,8 | 1,1 | 2,4 |
| Työtunnit | 0,5 | 0,2 | 0,5 |
| Työtunnit/työlliset | -0,3 | -0,3 | -0,1 |
| Työlliset | 0,7 | 0,5 | 0,6 |
| Työllisyysaste | 73,8 (2022) | 76,3 (2033) | 79,1 (2043) |
| Työikäiset, 15-64v | -0,3 | 0,1 | 0,1 |
| Väestö | 0,3 | 0,3 | 0,1 |
| T&K BKT:sta | 2,9 | 3,4 | 3,8 |
Lähteet
Adler, G., Duval, M. R. A., Furceri, D., Sinem, K., Koloskova, K. ja Poplawski-Ribeiro, M. (2017). ”Gone with the headwinds: Global productivity”, International Monetary Fund Staff Discussion Notes No. 17/04.
Akcigit, U. ja Ates, S. T. (2019), ”What Happened to U.S. Business Dynamism?”, NBER Working Paper No. 25756.
Amiti, M., Kong, S. H. ja Weinstein, D. (2021). “Trade Protection, Stock-market Returns, and Welfare”, NBER Working Paper No. 28758.
Autor, D., Chin, C., Salomons, A. M. ja Seegmiller, B. (2022). ”New Frontiers: The Origins and Content of New Work, 1940–2018”, NBER Working Paper 30389.
Bergeaud, A. ja Verluise, C. (2022). “The rise of China’s technological power: the perspective from frontier technologies”, Centre for Economic Performance Discussion Paper No. 1876.
Blanchard, O., Cerutti, E., ja Summers, L. (2015). “Inflation and activity–two explorations and their monetary policy implications”, NBER Working Paper No. 27193.
Busk, H., Ruuskanen, O.-P., Vaahtoniemi, S. ja Holappa, V. (2023). ”Seuraavan hallituksen nostettava työllisyyttä uudistamalla työmarkkinoita ja helpottamalla työperäistä maahanmuuttoa”, PTT:n politiikkasuositus.
Duval, M. R. A., Hong, M. G. H. ja Timmer, Y. (2017). ”Financial frictions and the great productivity slowdown”, International Monetary Fund Working Paper No. 17/129.
Fajgelbaum, P. D. ja Khandelwal, A. K. (2022). “The Economic Impacts of The US-China Trade War”, Annual Review of Economics 14, 205–228.
Fernald, J., Hall, R., Stock, J. ja Watson, M. (2017), ”The Disappointing Recovery of Output after 2009”, National Bureau of Economic Research Working Paper No. 23543.
Honkatukia, J., Ruuskanen, O.-P., Lehtosalo, H., Heinämäki, J. ja Mäkilä, K. (2021). ”Millaista osaamista Suomi tarvitsee 2040?”, PTT raportteja 269.
Huovari, J. ja Vuori, L. (2019). PTT:n pitkän aikavälin kasvuennuste 2020–2039.
OECD. (2020). Insights on Productivity and Business Dynamics.
OECD. (2023). GDP per capita and productivity growth [tilasto].
OECD. (2023). Level of GDP per capita and productivity [tilasto].
Ruuskanen, O.-P. ja Honkatukia, J. (2022). ”Mihin työperäinen maahanmuutto kannattaa suunnata?”, Akava Works raportti.
Tilastokeskus. (2021). Väestöennuste [tilasto].
Tilastokeskus. (2023). Muuttoliike [tilasto].
