- Blogit
- Ruoka
Jos Venäjä luopuisi vastapakotteistaan, ei tilanne ainakaan lyhyellä aikavälillä muuttuisi suomalaisen maidontuottajan näkökulmasta juuri mihinkään.
Venäjän ja venäläisten kuluttajien talous on kärsinyt rajusti jo yhden vuoden pakotekriisin aikana. Venäjän talouskasvu on miinuksella, öljyn hinta alamaissa, rupla heikko ja inflaatio laukkaa.
Kaikkein nopeimmin Venäjällä on noussut ruuan hinta. Inflaatiovauhti oli suomalaisittain kovaa jo aiemminkin, mutta tänä vuonna ruuan hintojen nousu huiteli alkuvuodesta parinkymmenen prosentin kieppeillä. Kauppa ilmoitti sielläkin tulevansa kuluttajia vastaan ja jäädytti keväällä ”yhteiskunnallisesti tärkeiden tuotteiden” hintoja. Kaali oli listalla, mutta juusto ei.
Venäjä on perinteisesti ollut iso ruuan tuoja. Kun iso osa tuonnista lakkasi, kotimaisten tuotteiden hinnat rupesivat kohoamaan niihin kohdistuvan kasvavan kysynnän takia. Tämän pitäisi tietenkin lisätä tuotantoa, joka on muutoinkin ollut Venäjän ikiaikainen tavoite. Mutta helppoa se ei ole ollut ennenkään.
Kun tulot eivät ole kasvaneet läheskään samaa vauhtia, ruuan osuus kuluttajien menoista on myös rajussa kasvussa. Vielä runsas vuosi sitten ruokamenojen osuus oli alle 40 %, mutta tämän vuoden syksyllä ruokamenojen osuuden arvioidaan olevan jopa 50-55 %. Tämä olisi huomattavasti korkeampi osuus kuin monessa kehitysmaassa.
Venäjä jatkoi vastapakotteitaan vuodella eikä siis ole palaamassa Suomen maitotuotteiden vientikohteeksi ainakaan lyhyellä aikavälillä. Tosin laktoosittomissa tuotteissa on jotakin toiveita vientimahdollisuuksien paranemisesta.
Vaikka Venäjä palaisikin markkinoille, ja sitten kun palaa, on kuluttajien ostovoima aivan toinen kuin ennen pakotteita. Kuluttajat ovat selkeästi vähentäneet lihan, kalan ja juuston kulutusta tai ainakin siirtyneet halvempiin tuotteisiin.
Olisi siten mahdotonta kuvitella, että juustoa voitaisiin myydä Suomesta Venäjälle yhtä paljon kuin vuosi sitten selvästi yli neljän euron kilohintaan. Joko hintaa jouduttaisiin laskemaan selvästi, tai sitten jatkettaisiin maitojauheen ja teollisuusvoin vientiä muualle. Kummassakaan tapauksessa ei voitaisi puhua lisäarvoviennistä.
Vain kotimarkkinahintojen nousu tai uusien vientimarkkinoiden löytyminen lisäarvotuotteille mahdollistaisi tuottajahinnan merkittävän kohentumisen. Voin ja maitojauheen maailmanmarkkinahintojen pitäisi kohota liki ennätystasolle, että edes jälkitilien tippuminen voitaisiin korvata.
Esimerkkejä vientiponnistusten tuottamista hedelmistä on jo olemassa. Vahva tuotekehitysperinne tukee myös onnistumista. Edellytyksiä siis on, mutta kovaa työtä se vaatii. Haastetta lisää se, että maidon tarjonta on kasvanut selvästi EU:ssa. Eikä kiintiöiden poisto helpota tarjontatilannetta, vaikka markkinatilanne onkin heikko.
Käytännössä on selvää, että vuodentakaisesta tuottajahintatasosta ei voi edes haikailla pitkään aikaan.
Taloustutka on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 3.8.2015.
Jos Venäjä luopuisi vastapakotteistaan, ei tilanne ainakaan lyhyellä aikavälillä muuttuisi suomalaisen maidontuottajan näkökulmasta juuri mihinkään.
Venäjän ja venäläisten kuluttajien talous on kärsinyt rajusti jo yhden vuoden pakotekriisin aikana. Venäjän talouskasvu on miinuksella, öljyn hinta alamaissa, rupla heikko ja inflaatio laukkaa.
Kaikkein nopeimmin Venäjällä on noussut ruuan hinta. Inflaatiovauhti oli suomalaisittain kovaa jo aiemminkin, mutta tänä vuonna ruuan hintojen nousu huiteli alkuvuodesta parinkymmenen prosentin kieppeillä. Kauppa ilmoitti sielläkin tulevansa kuluttajia vastaan ja jäädytti keväällä ”yhteiskunnallisesti tärkeiden tuotteiden” hintoja. Kaali oli listalla, mutta juusto ei.
Venäjä on perinteisesti ollut iso ruuan tuoja. Kun iso osa tuonnista lakkasi, kotimaisten tuotteiden hinnat rupesivat kohoamaan niihin kohdistuvan kasvavan kysynnän takia. Tämän pitäisi tietenkin lisätä tuotantoa, joka on muutoinkin ollut Venäjän ikiaikainen tavoite. Mutta helppoa se ei ole ollut ennenkään.
Kun tulot eivät ole kasvaneet läheskään samaa vauhtia, ruuan osuus kuluttajien menoista on myös rajussa kasvussa. Vielä runsas vuosi sitten ruokamenojen osuus oli alle 40 %, mutta tämän vuoden syksyllä ruokamenojen osuuden arvioidaan olevan jopa 50-55 %. Tämä olisi huomattavasti korkeampi osuus kuin monessa kehitysmaassa.
Venäjä jatkoi vastapakotteitaan vuodella eikä siis ole palaamassa Suomen maitotuotteiden vientikohteeksi ainakaan lyhyellä aikavälillä. Tosin laktoosittomissa tuotteissa on jotakin toiveita vientimahdollisuuksien paranemisesta.
Vaikka Venäjä palaisikin markkinoille, ja sitten kun palaa, on kuluttajien ostovoima aivan toinen kuin ennen pakotteita. Kuluttajat ovat selkeästi vähentäneet lihan, kalan ja juuston kulutusta tai ainakin siirtyneet halvempiin tuotteisiin.
Olisi siten mahdotonta kuvitella, että juustoa voitaisiin myydä Suomesta Venäjälle yhtä paljon kuin vuosi sitten selvästi yli neljän euron kilohintaan. Joko hintaa jouduttaisiin laskemaan selvästi, tai sitten jatkettaisiin maitojauheen ja teollisuusvoin vientiä muualle. Kummassakaan tapauksessa ei voitaisi puhua lisäarvoviennistä.
Vain kotimarkkinahintojen nousu tai uusien vientimarkkinoiden löytyminen lisäarvotuotteille mahdollistaisi tuottajahinnan merkittävän kohentumisen. Voin ja maitojauheen maailmanmarkkinahintojen pitäisi kohota liki ennätystasolle, että edes jälkitilien tippuminen voitaisiin korvata.
Esimerkkejä vientiponnistusten tuottamista hedelmistä on jo olemassa. Vahva tuotekehitysperinne tukee myös onnistumista. Edellytyksiä siis on, mutta kovaa työtä se vaatii. Haastetta lisää se, että maidon tarjonta on kasvanut selvästi EU:ssa. Eikä kiintiöiden poisto helpota tarjontatilannetta, vaikka markkinatilanne onkin heikko.
Käytännössä on selvää, että vuodentakaisesta tuottajahintatasosta ei voi edes haikailla pitkään aikaan.
Taloustutka on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 3.8.2015.
Jos Venäjä luopuisi vastapakotteistaan, ei tilanne ainakaan lyhyellä aikavälillä muuttuisi suomalaisen maidontuottajan näkökulmasta juuri mihinkään.
Venäjän ja venäläisten kuluttajien talous on kärsinyt rajusti jo yhden vuoden pakotekriisin aikana. Venäjän talouskasvu on miinuksella, öljyn hinta alamaissa, rupla heikko ja inflaatio laukkaa.
Kaikkein nopeimmin Venäjällä on noussut ruuan hinta. Inflaatiovauhti oli suomalaisittain kovaa jo aiemminkin, mutta tänä vuonna ruuan hintojen nousu huiteli alkuvuodesta parinkymmenen prosentin kieppeillä. Kauppa ilmoitti sielläkin tulevansa kuluttajia vastaan ja jäädytti keväällä ”yhteiskunnallisesti tärkeiden tuotteiden” hintoja. Kaali oli listalla, mutta juusto ei.
Venäjä on perinteisesti ollut iso ruuan tuoja. Kun iso osa tuonnista lakkasi, kotimaisten tuotteiden hinnat rupesivat kohoamaan niihin kohdistuvan kasvavan kysynnän takia. Tämän pitäisi tietenkin lisätä tuotantoa, joka on muutoinkin ollut Venäjän ikiaikainen tavoite. Mutta helppoa se ei ole ollut ennenkään.
Kun tulot eivät ole kasvaneet läheskään samaa vauhtia, ruuan osuus kuluttajien menoista on myös rajussa kasvussa. Vielä runsas vuosi sitten ruokamenojen osuus oli alle 40 %, mutta tämän vuoden syksyllä ruokamenojen osuuden arvioidaan olevan jopa 50-55 %. Tämä olisi huomattavasti korkeampi osuus kuin monessa kehitysmaassa.
Venäjä jatkoi vastapakotteitaan vuodella eikä siis ole palaamassa Suomen maitotuotteiden vientikohteeksi ainakaan lyhyellä aikavälillä. Tosin laktoosittomissa tuotteissa on jotakin toiveita vientimahdollisuuksien paranemisesta.
Vaikka Venäjä palaisikin markkinoille, ja sitten kun palaa, on kuluttajien ostovoima aivan toinen kuin ennen pakotteita. Kuluttajat ovat selkeästi vähentäneet lihan, kalan ja juuston kulutusta tai ainakin siirtyneet halvempiin tuotteisiin.
Olisi siten mahdotonta kuvitella, että juustoa voitaisiin myydä Suomesta Venäjälle yhtä paljon kuin vuosi sitten selvästi yli neljän euron kilohintaan. Joko hintaa jouduttaisiin laskemaan selvästi, tai sitten jatkettaisiin maitojauheen ja teollisuusvoin vientiä muualle. Kummassakaan tapauksessa ei voitaisi puhua lisäarvoviennistä.
Vain kotimarkkinahintojen nousu tai uusien vientimarkkinoiden löytyminen lisäarvotuotteille mahdollistaisi tuottajahinnan merkittävän kohentumisen. Voin ja maitojauheen maailmanmarkkinahintojen pitäisi kohota liki ennätystasolle, että edes jälkitilien tippuminen voitaisiin korvata.
Esimerkkejä vientiponnistusten tuottamista hedelmistä on jo olemassa. Vahva tuotekehitysperinne tukee myös onnistumista. Edellytyksiä siis on, mutta kovaa työtä se vaatii. Haastetta lisää se, että maidon tarjonta on kasvanut selvästi EU:ssa. Eikä kiintiöiden poisto helpota tarjontatilannetta, vaikka markkinatilanne onkin heikko.
Käytännössä on selvää, että vuodentakaisesta tuottajahintatasosta ei voi edes haikailla pitkään aikaan.
Taloustutka on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 3.8.2015.
