Venäjä on vastaus

Venäjä on noussut viime vuosina maailman suurimmaksi vehnän viejämaaksi. Ve-näjän vehnän vienti on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana merkittävästi. Sen nousua suurimmaksi vehnänviejäksi on vauhdittanut viime aikoina vientiti-laston kärkipaikkoja miehittäneiden maiden hankalat sääolot.

 

Kirjoittaja on PTT:n maatalousekonomisti Tapani Yrjölä /// Twitter: @TapsaPTT

 

Venäjä on noussut viime vuosina maailman suurimmaksi vehnän viejämaaksi. Venäjän vehnän vienti on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana merkittävästi. Sen nousua suurimmaksi vehnänviejäksi on vauhdittanut viime aikoina vientitilaston kärkipaikkoja miehittäneiden maiden hankalat sääolot.

Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopan Unionissakin on ollut pari heikompaa satovuotta. Siksi niiden vienti on pienentynyt merkittävästi. Tämä on helpottanut Venäjän nousua vientitilaston kärkeen.

Venäjän nousu ei kuitenkaan johdu pelkästään, tai edes pääosin, muiden huonoista sadoista. Venäjän vienti on myös aidossa kasvussa ja se on syrjäyttämässä perinteisesti vehnäkauppaa dominoinutta viisikkoa.

Perinteisesti maailman tärkeimmät vehnänviejät ovat olleet Yhdysvallat, Kanada, Argentiina, Australia ja Euroopan Unioni. Esimerkiksi USDAn kuukausittain julkaisemassa raportissa on listattuna tärkeimpinä vehnän viejinä edellä mainittu viisikko. Tätä ryhmittelyä on kuitenkin syytä muuttaa piakkoin.

Argentiinan pitäminen mukana ei ole ollut enää pitkään aikaan perusteltua. Venäjä on koko kuluvan vuosikymmenen vienyt enemmän vehnää kuin Argentiina. Myös Australia on jäänyt viime vuosina yhä selkeämmin jälkeen Venäjää vehnäkaupassa. Eikä Kanadalle ole käynyt sen paremmin kisassa Venäjää vastaan, vaikka se pysyikin itänaapuriamme edellä pari vuotta pitempään kuin Australia.

Viime vuonna Venäjä nousi koko maailman ykköseksi ja sen arvellaan pysyvän kärjessä myös kuluvana satovuotena. Lähivuosina EU tai Yhdysvallat saattavat sopivien säiden sattuessa vielä nousta Venäjän ohi. Mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että jo keskipitkällä aikavälillä Venäjä nousee selväksi ykköseksi maailman vehnämarkkinoilla.

Venäjän keskimääräiset hehtaarisadot ovat nykyisellään vain murto-osa Yhdysvaltojen tai EU:n vastaavista. Potentiaalia satojen kasvattamiseen Venäjällä on yllin kyllin. Mustan mullan alueelta voidaan saada tulevaisuudessa todella hyviä satoja. Eikä Venäjä ole ainoa, joka siitä voi ammentaa. Perässä tulee vauhdilla ainakin Ukraina. Se on noussut jo Argentiinan ohi ja Australian rinnalle, eikä Kanadakaan ole enää paljoa edellä. Myös Kazakstanilla on potentiaalia alkaa haastaa perinteisiä vehnänviejiä lähivuosina.

Maailman vehnäkauppa on kasvanut pari vuosikymmentä kaupan vapautumisen myötä varsin reipasta tahtia, eikä kasvu näytä hidastumisen merkkejä. Perinteisissä isoissa vehnänviejämaissa tuotannon merkittävä lisääminen on haastavaa. Siksi vehnän kulutuksen kasvuun vastaavat pääasiassa Venäjä ja muut entisen Neuvostoliiton maat.

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 5.11.2018