- Blogit
Euroalueen pelastamiseksi on tehty viimeisten viikkojen
aikana monta merkittävää ratkaisua. Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti
ostavansa jälkimarkkinoilta rajoittamattomasti niiden apua tarvitsevien maiden
velkakirjoja, jotka alistavat itsenäisen talouspoliittisen päätöksentekonsa
ulkopuoliselle kontrollille.
Komissio puolestaan toi julki esityksensä
pankkiunionista, joka sisältää yhteisen pankkivalvonnan ja yhteisvastuun
ongelmiin joutuvien euroalueen pankkien pääomittamisesta.
Kolmas iso
uutinen oli Saksan perustuslakituomioistuimen myönteinen päätös Saksan
osallistumisesta euroalueen pysyvän vakausmekanismin rahoitukseen, mikä poisti
viimeisen merkittävän esteen pysyvän vakausmekanismin syntymisen
edestä.
Kaikki nämä päätökset pitävät sisällään suoraan tai ainakin
välillisesti sekä yhteisvastuun lisäämistä että sen vastinparina kansallisen
itsemääräämisoikeuden kaventamista. Suomessa on oltu laajasti huolissaan
vastuiden lisääntymisestä muiden maiden tekemistä virheistä. Huoli on hyvin
perusteltu, ja siksi onkin käytettävä kaikki keinot, joilla suomalaisten
veronmaksajien ja pankkien lisääntyviä vastuita pystytään
minimoimaan.
Samaan aikaan on kuitenkin tärkeätä muistaa, että ilman
yhteisvastuun ja yhteisen kontrollin lisäämistä euroalueesta muodostuu pysyvä
epävakauden lähde. Minimi-integraatio, jolla vakaus voidaan saavuttaa, pitää
sisällään pankkiunionin ja valtiontalouden alijäämien yhteisen kontrollin
(lähtökohtaisesti niiden kieltämisen ilman yhteistä päätöstä) sekä tarvittaessa
niiden yhteisen rahoituksen.
Minimi-integraatio on kuitenkin kaukana
tiukasta liittovaltiosta, koska verotuksen ja sosiaaliturvan taso voidaan
edelleen päättää kansallisesti, kunhan vain tulot kattavat menot. Vakaa
talousliitto ei myöskään edellytä elintasoerojen merkittävää kaventamista
tulonsiirroin vaan sen sisällä tehtävät tulonsiirrot voivat olla lähes
yksinomaan suhdanneluonteisia. Mitä kulttuurisesti hajanaisempi talousunioni on,
sitä pienempi osuus muilla kuin suhdanneluonteisilla tulonsiirroilla pitää olla,
jotta vakaus saavutettaisiin.
Viimeisten viikkojen aikana tehdyt
päätöksen mahdollisuuden eurokriisin ratkaisemiseen, jos niiden
täytäntöönpanossa onnistutaan. Onnellisen lopun esteenä on kuitenkin vielä yksi
suuri este. Ilman talouskasvua nyt tehdyt ratkaisut muuttuvat mahdollisuuksista
uhkiksi.
EKP:n velkakirjaostot esimerkiksi Espanjan valtiolta eivät
käännä maan velkasuhdetta alaspäin, jos Espanjan talous ei pääse kohtuullisen
nopean talouskasvun uralle. Heikko talouskasvu lisää vääjäämättä myös
Etelä-Euroopan pankkien luottotappioita, minkä seurauksena niihin pitää
sijoittaa uusia pääomia. Heikko talouskasvu voi lopulta myös
lisätä
poliittista epävakautta sekä kansalaisyhteiskunnan että
valtiorakenteen (esimerkiksi Katalonian itsenäisyysliike)
tasolla.
Euro-alue syntyi tarpeeseen hallita reaali- ja rahatalouden
jatkuvasti syventyvää integraatiota. Euroalueen hajoaminen olisi hyppy
tuntemattomaan. Tuntemattomiin uhkiin varautuminen on määritelmällisesti hyvin
vaikeata.
Euroalueen osalta riskin lähde on kuitenkin tunnistettavissa.
Institutionaalisen reformin jälkeen kaikki huomio on kiinnitettävä talouskasvun
kiihdyttämiseen. Etelä-Euroopan sinällään välttämättömät työmarkkinoiden
rakenteelliset uudistukset ja julkisen sektorin leikkaukset estävät niiden
kotimarkkinavetoisen kasvun.
Ilman illuusiota euroalueen
ylivertaisuudesta muihin talousalueisiin verrattuna Etelä-Euroopan nousu
tarkoittaa Saksan vaihtotaseen ylijäämien supistumista. Jos Saksan reaktio
Etelä-Euroopan vääjäämättä alenevaan kustannustasoon on palkkojen nousun
leikkaaminen, talouskasvu tyrehtyy alkuunsa. Ilman talouskasvua nyt tehdyillä
ratkaisuilla ei kuitenkaan saavuteta muuta kuin välirauha matkalla entistä
pahempaa konfliktia.
Blogi on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä PTT:n taloustutka -palstalla 17.9.2012
