- Blogit
- Ilmasto
- Metsä
Tutkijavaihto on hieno mahdollisuus tutkijalle tutustua toisenlaiseen työyhteisöön ja sen toimintatapoihin – parhaimmillaan myös täysin erilaiseen kulttuuriin toisessa maassa.
Metsäekonomistimme Marjo Maidell pääsi hetkeksi vaihtamaan maisemaa osallistuessaan viiden viikon mittaiseen tutkijavaihtoon, joka oli osa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ClimateNudge-hanketta. Hankkeen tieteellisessä ohjausryhmässä toimiva Göteborgin yliopiston taloustieteen laitoksen professori Fredrik Carlsson oli kutsun takana. Vierailun yhtenä tavoitteena oli suunnitella ClimateNudge-hankkeeseen sisältyvää tutkimusta yhdessä hänen kanssaan. Tutkimus tulee tarkastelemaan metsäammattilaisten päätöksentekoa sekä metsäammattilaisten ja metsänomistajien välistä vuorovaikutusta metsää koskevissa neuvontatilanteissa.
Marjo Maidell kokee, että hänet otettiin erinomaisesti vastaan. Matka oli opettavainen ja uudenlaisista tutkimusteemoista ja menetelmistä oli virkistävää keskustella. Hän työskenteli Göteborgin yliopiston taloustieteen laitoksella, joka on noin sadan työntekijän työyhteisö. Toimistolla työskentely muistutti paljon arkea Suomessa, sillä myös heillä etätyöskentely on yleistynyt koronapandemian jälkeen. Hybridityöskentelystä huolimatta yliopiston keittiössä tapasi lounasaikaan paljon ihmisiä ja lounasajan kruunasi kesällä käytössä ollut kattoterassi.

Ammatillisesti vierailu oli antoisa, sillä laitoksella oli paljon käyttäytymistaloustieteellistä osaamista, mutta myös ympäristötaloustieteisiin erikoistuneita tutkijoita, joilta oppi niin menetelmällisesti kuin muutoinkin.
”Laitoksella järjestettiin lounasseminaareja, joissa opiskelijat ja laitoksen henkilöstö kertoivat tutkimuksestaan. Pääsin myös osallistumaan kaksipäiväiseen käyttäytymistaloustieteelliseen workshopiin, jossa oli todella mielenkiintoisia esityksiä”, Maidell toteaa.
Työskentelyn ohessa Maidell ehti myös tutustua Göteborgin eläväiseen kaupunkiin tapahtumineen ja upeine saaristoineen. Myös oma perhe pääsi vierailemaan Göteborgissa ja retkiä tehtiin saaristosta pohjoismaiden suurimpaan Lisebergin huvipuistoon. Kaiken kaikkiaan kaupungista ja vierailusta jäi taskuun mukava ja opettavainen kokemus.
Kuka olet?
Olen metsäekonomisti, MMM Marjo Maidell ja olen työskennellyt PTT:llä vuodesta 2019 lähtien. Suoritin aikanaan kesäharjoittelun PTT:llä 2007 ja jäin siitä puoleksi vuodeksi taloon. Ennen paluuta takaisin PTT:lle toimin erilaisissa tehtävissä metsäsektorilla.
Toimin tutkijana ClimateNudge-hankkeessa, josta löydät lisätietoa täältä: Ilmastotuuppaus