|
MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA 2.1.2012
Juuri päättynyt vuosi jätti painavan jäljen
eurooppalaiseen taloushistoriaan. Vielä ei kuitenkaan ole tarkkaa käsitystä,
minkälainen tuo jälki lopulta on.
Varmaa on vain se, että vanhan euron
aika on ohi. Edessä voi olla uuden euron aika tai sitten koko euroajan
painuminen historian hämärään.
Vanha euro perustui kansallisvaltioiden
erittäin laajaan itsenäisyyteen talouspoliittisessa päätöksenteossa. Vaikka
vanhassa euromallissa olikin erilaisia sopimuksia, tosiasiallisesti kysymys oli
vain suosituksista, joita kansallisvaltiot noudattivat ainoastaan silloin kun se
sopi niiden tavoitteisiin. Yhteinen uskottava rahapolitiikka teki velkarahasta
halpaa, mikä mahdollisti ongelmien piilottamisen valtion tai pankkien taseisiin.
Vuoden 2011 aikana vanhaa euroa yritettiin pelastaa monin keinoin.
Laadittiin erilaisia hätäohjelmia ja lainattiin rahaa ongelmiin joutuneisiin
maihin.
Kun annetut lainarahat eivät ratkaisseetkaan kriisiä,
maksuhalukkuus vahvoissa euromaissa heikkeni. Lopulta rikas Eurooppa kulki
maailmalla pyytämässä almuja Kiinan, Brasilian ja Venäjän kaltaisilta köyhiltä
valtioilta, joiden kansalaisten elintaso on pieni murto-osa eurooppalaisten
maiden kansalaisten taloudellisesta hyvinvoinnista.
Kun rikas Eurooppa
ei pystynyt edes kertomaan, mihin se tarkkaan ottaen aikoi almujaan käyttää,
rahan sijaan Eurooppa saikin näiltä mailta lähinnä
sympatiaa.
Eurooppalaisilla päättäjillä kesti kauan ymmärtää, että
kysymys ei ollutkaan yksittäisten maiden holtittomuudesta vaan syvemmästä
kokojärjestelmää koskevasta ongelmasta.
Heinäkuun huippukokous oli
viimeinen yritys pelastaa vanha euro. Huomio oli vielä silloin ennen kaikkea
yksittäisen maan pelastamisessa (Kreikka) ja kansallisvaltioiden vastuiden
rajaamisessa sijoittajien vastuuta lisäämällä.
Vuoden viimeisessä
huippukokouksessa joulukuussa keskiössä oli jo uuden ja paremman euron luominen,
missä sijoittajien ei tarvitsisi olla huolissaan rahoistaan. Suomessakin saivat
laajan myönteisen vastaanoton uuteen euroon kuuluvat tiukat säännöt, joiden
noudattamatta jättämisestä seuraa lähes automaattiset rangaistukset.
Vähemmälle huomiolle suomalaisessa keskustelussa on kuitenkin jäänyt se,
että joulukuun kokous oli lähtölaukaus jollekin, jota Saksan liittokansleri
Angela Merkel kuvaa maratoniksi, jonka maalissa on huomattavasti syventynyt
talousunioni.
Huomattavasti syventynyt talousunioni tarkoittaa osin
edelleen syventyvää yhtenäistä veropolitiikkaa (yhteisöverot), mutta ennen
kaikkea lisääntynyttä yhteisvastuuta. Merkel on selvästi sanonut kannattavansa
yhteisvastuun mukanaantuomia eurobondeja, kunhan syventyvän integraation
maraton vuosikymmenen loppupuolella alkaa olla juostuna.
Suomalaisessakin
talouspoliittisessa keskustelussa olisi korkea aika alkaa puhua itse aidasta,
kun nyt keskustelu keskittyy lähinnä aidan seipäisiin. Olennaista ei ole
yksittäinen päätös väliaikaisen vakausmekanismin määräenemmistösäännöistä, vaan
sekin olisi nähtävä osana isompaa eurooppalaisen integraation tarinaa.
Vanhaan euroon Suomi lipui ilman riittävää yhteiskunnallista
keskustelua. Uuden euron suhteen ei pidä toistaa samaa virhettä.
Jokaisen suomalaisen puolueen pitäisi selvästi linjata kantansa uuteen
euroon ja sen mukanaan tuomaan yhteisvastuuseen. Toisaalta vastuullinen
keskustelu edellyttää puolueilta myös perusteltua näkemystä siitä, mitä uudesta
eurosta irtaantuminen merkitsisi
Suomelle.
|
