- Blogit
- Kansantalous
Kirjoittaja on PTT:n ekonomisti Juho Alasalmi
Syksyisin keskustellaan tietysti budjetista ja tällä kertaa erityisesti puhutti tutkimusrahoitus. Onko tutkimuksesta edes hyötyä? Tuottaako se edes mitään? Kysymys on hankala, sillä etukäteen on usein vaikea sanoa. Tutkimus on aina askel tuntemattomaan: mistä tietää onko tuntemattomasta hyötyä? Kysymys on hankala, sillä jälkikäteenkään ei usein tiedä. Tutkimus on prosessi, joka ei lopu: aikaisempia askelia tarvitaan uusien askelien ottamiseen.
Minä en aina tiedä, kuinka omissa tutkimusprojekteissani etenisin. Jonkinlainen kuva lopputuotoksesta on mielessä, mutta ei ole selvää, mitkä olisivat ne tuottoisat askeleet, jotka veisivät lähemmäksi lopputuotosta. Tällöin usein ratkon pienempiä, jopa toissijaisia ongelmia: Luen artikkelin, joka mahdollisesti liittyy aiheeseen, ratkaisen yhtälön, josta ehkä on hyötyä myöhemmin tai kirjoitan koodin, joka automatisoi aikaisempaa, jo kertaalleen tehtyä työtäni. Tällaisen päivän jälkeen tutkimusprojektini ei ole edistynyt ollenkaan. Olipa ajanhukkaa. Harmittaa.
Joskus tutkimus etenee hyvin. Tutkimusaineiston käsittely analyysiä varten käy nopeasti, mieleen muistuu hyvin relevantti aikaisemman kirjallisuuden haara, ja matematiikkakin täsmää. Tutkimusprojektini etenee valtavasti. Miksi jokainen päivä ei voi olla tällainen? Sitten huomaan, että aineiston käsittelyyn käytin koodia, jonka kirjoitin aikaisemmin, muistamaani kirjallisuuden haaraan viitatiin aikaisemmin lukemassani artikkelissa, ja matematiikka täsmää, koska olin sen jo kertaalleen ratkonut. Tämä päivä oli tuottoisa vain koska se yksi toinen päivä ei ollut.
Tutkimuksessa tehdään jotain, jota ei ole aikaisemmin tehty. Kun tekee jotain, jota on tehty jo aikaisemmin, voi olla varma, että jokainen askel on tuottoisa. Kun tekee jotain, jota ei ole ennen tehty, on vaikea jatkuvasti ottaa askelia oikeaan suuntaan. Siten kaikki tutkimukset eivät sellaisenaan ole tuottoisia; kaikki askeleet eivät vie minnekään. Mutta jokainen tuottoisa tutkimus on usein mahdollinen vain aikaisemman tutkimuksen vuoksi. Jokainen tuottoisa askel on mahdollinen vain joidenkin aikaisempien askelten vuoksi.
Onko jokin tutkimusprojekti sitten hyödyllinen vai ei? Ehkä, ehkä ei. Ehkä ei nyt, ehkä myöhemmin, ehkä ei silloinkaan. Joka tapauksessa maailma olisi hyvin erinäköinen paikka, jos kukaan ei olisi koskaan ottanut askelta ennen varmuutta siitä, että se on tuottoisa.
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.9.2021