- Blogit
- Ruoka
Kirjoittaja on PTT:n maatalousekonomisti.
Villoistaan huolimatta lampaat, ja etenkin lammaskeskustelu, ovat pysyneet pinnalla. Lampaanlihan tuotannon ja kulutuksen kasvusta on puhuttu paljon, samoin lihan kotimaisuudesta ja lampaiden hyvinvoinnista.
Luken tilastoissa lampaanlihan tuotanto muistuttaa lähinnä Särkänniemen Half Pipe -vuoristorataa. Tullitilastojen mukaan uusiseelantilaista määkijää alkoi virrata Suomeen vuonna 1995, ja kotimainen tuotanto kääntyi jyrkkään laskuun. Seuraavan kymmenen vuoden aikana tuotanto puolittui. Laskua seuranneen suvantovaiheen jälkeen teurastusten määrä on kasvanut melko suoraviivaisesti.
Kotimainen lampaanliha ei ainakaan toistaiseksi ole merkittävä vientituote, mutta tuonti Suomeen on sektorin kokoon nähden suurta. Kymmenen vuotta sitten vain noin kolmannes lampaanlihasta oli kotimaista, kun taas viime vuonna suunnilleen puolet syödystä lampaanlihasta oli suomalaista. Toisin sanoen, kotimaassa tuotetun lampaanlihan määrä on kasvanut tuontilihan määrää nopeammin.
Eläinten hyvinvointia ajatellen kotimaisuusasteen nousu lienee hyvä asia. Ainakin keskimääräiset katraskoot ovat Suomessa verrattain pieniä, eikä häntiä typistetä. Teurasmatkat voisivat toki olla lyhyempiäkin.
Nautaan, sikaan tai siipikarjaan suhteutettuna lammassektori on hyvin pieni. Lampaanliha käsittää lihan kokonaistuotannosta ja -kulutuksesta vain muutaman promillen. Pienuudestaan huolimatta lammasalalle on syntynyt tuottajaosuuskunta ja tuottavuus on kasvanut muun muassa keskiruhopainojen nousun kautta. Jopa lammasbuumista huhutaan.
Käsitteenä buumi on kuitenkin hankala. Vaikka tuotanto kasvaisikin vuosi vuodelta joitain prosentteja, lampaanlihan tuotantomäärä on vielä kymmenen vuoden päästäkin vain noin prosentin muiden lihalajien yhteenlasketusta tuotantomäärästä. Buumista tuskin voi puhua.
Niin tai näin, myös pienen lihasektorin kehittäminen on tärkeää. Ympäristöllisiä ja eläinten hyvinvointiin liittyviä asioita huomioidaan Suomessa hyvin jo nyt, mutta myös kehitettävää on yhä.
Vaikka kasvisten osuus ruokavaliosta kasvaa, syö suuri osa kuluttajista edelleen lihaa. Eräänlaisena luksushyödykkeenä lammas on tuskin se, jota aletaan suoraviivaisesti korvata kasviksilla. Sen sijaan voisi kuvitella, että jauheliha ja muut halvemmat ruho-osat ovat tulilinjalla ensimmäisinä.
Mittasuhteet on hyvä muistaa. Vaikka lampaanlihan tuotanto kasvaisi kuinka paljon tahansa ja samalla muiden lihalajien tuotanto pienenisi merkittävästi, kokonaiskuva ei juuri muutu.
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 22.7.
