Tiedote: Ruuan hinta selvässä nousussa – kuivuus kuritti maatiloja

Ruuan hinta nousee Suomessa tänä ja ensi vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimuksen PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste. Nousua kertyy tänä vuonna 1,9 ja ensi vuonna 2,2 prosenttia. Tilanne vastaa kehitystä EU-alueella.

Ruuan hinta nousee Suomessa tänä ja ensi vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimuksen PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste. Nousua kertyy tänä vuonna 1,9 ja ensi vuonna 2,2 prosenttia. Tilanne vastaa kehitystä EU-alueella. Maataloudessa kuiva kesä vetää tuloja edelleen alaspäin. 

”Ruuan hinta nousee tänä vuonna yleistä inflaatiovauhtia nopeammin, ja ensi vuonna nähdään vieläkin reippaampaa hintojen nousua”, kertoo ekonomisti Hanna Karikallio.

Kehityksen taustalla on se, että elintarvikeketjun kustannukset ovat kasvaneet, mutta tätä nousua ei ole voitu siirtää ruuan hintaan, koska kysyntä ei ole kehittynyt riittävän voimakkaasti. Viime vuonna kysyntä kuitenkin alkoi kasvaa, ja kasvu on jatkunut yhdessä kuluttajien ostovoiman vahvistumisen kanssa. Kysynnän kasvu siis tekee mahdolliseksi kustannusten nousun siirtymisen kuluttajahintoihin.

Alkuvuonna erityisesti maitotuotteiden hinnat nousivat voimakkaasti. Toinen syy on kasvisten kova hinnannousu kesällä, kun yhtäaikaisesti kuivuus vähensi tarjontaa ja kysyntä kasvoi. Muualla EU:ssa ruuan kuluttajahintojen nousu alkoi yli vuotta aikaisemmin kuin Suomessa. 

Kuiva kesä kuritti maataloutta

Maataloudessa vuoden puheenaihe on ollut rutikuiva kesä ja sen vaikutukset tiloille ja tuotannolle. Kokonaisuudessaan maatalouden yrittäjätulo laskee tänä vuonna selvästi, ja lasku jatkuu vuonna 2019. Kuivuuden vaikutuksissa on suuria alue- ja tilakohtaisia eroja.

Viljan kokonaistuotanto laski, mutta toisaalta hinnat nousivat, minkä vuoksi viljanviljelyn kokonaistuotot kasvavat. Tämä ei kuitenkaan lämmitä niillä tiloilla, joille pahimmat satotappiot osuivat.

“Tuottajahintojen nousu ei lohduta, jos tilalla ei ole mitään mitä myydä”, huomauttaa maatalousekonomisti Tapani Yrjölä. Kotieläintilat kärsivät rehukustannusten nousun takia. Kustannusten nousu näkyy erityisesti ensi vuonna.

”Tämän kaiken valossa maatalouden kriisipaketin kohdentaminen ensisijaisesti Etelä-Suomen kotieläintiloille on perusteltua”, sanoo Yrjölä.

Kotimainen kysyntä tukee elintarviketeollisuutta 

Suomen elintarvikevienti vähenee tänä vuonna selvästi. Viennin arvon laskua selittää elintarvikkeiden viennin määrällinen väheneminen. Sen takana on sekä maidon, sianlihan että viljan tarjonnan pienentyminen. Samaan aikaan kotimainen kysyntä on piristynyt, mikä tukee kotimaista elintarviketeollisuutta.
Koko maa- ja elintarviketalouden ennuste, syksy 2018, on luettavissa PTT:n kotisivuilta täällä.

Lisätietoja: 
ekonomisti Hanna Karikallio, p. 040126 2077, hanna.karikallio@ptt.fi 

maatalousekonomisti Tapani Yrjölä, p. 040164 8042, tapani.yrjola@ptt.fi