Tiedote: Ruuan hinnan lasku hidastuu

PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste syksy 2016:

Ruuan hinnan lasku hidastuu

Pari vuotta jatkunut ruuan hinnan lasku hidastuu loppuvuodesta, ja joidenkin tuotteiden hinnat lähtevät jo nousuun, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT. Tuoteryhmien välillä on kuitenkin eroja.

”Kova kilpailu ja runsas tuonti ovat vetäneet maitotuotteiden hintoja odotettua enemmän alaspäin”, sanoo tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori.

Myös viljatuotteiden, leipien sekä lihan hintojen lasku jatkuu, ja tänä vuonna hinnat jäävät viime vuotta alemmiksi. Yksittäisten tuotteiden hinnat voivat kuitenkin nousta jo tänä vuonna. Esimerkiksi kasvisten ja hedelmien hinnat nousivat kesällä hetkellisesti.

Suomessa elintarvikkeiden hinta seuraa muuta Eurooppaa pienellä viiveellä. Euroopassa käänne on jo tapahtunut, ja ruuan hinnan lasku pysähtynyt. Suomessa kuluttajahinnat kohoavat ensi vuonna hieman yleistä inflaatiovauhtia hitaammin. Nousua hidastaa makeisveron poistaminen.

EU:n elintarvikevienti kasvaa

Elintarvikkeiden ulkomaankaupassa tuoteryhmien kesken on niin ikään eroja. Maitotuotteiden vienti takkuaa edelleen, mutta esimerkiksi lihajalosteiden, kasviöljyjen ja -rasvojen sekä myllytuotteiden vienti lisääntyy. EU:n viennin kasvu vähentää Suomeen kohdistuvaa tuontikilpailua ja avaa uusia vientimarkkinoita.

”Euroopassa etenkin juuston kysyntä kasvaa, ja elpymässä olevat Kiinan markkinat luovat kysyntää muillekin kuin teollisuustuotteille”, Arovuori sanoo.

Pellervon taloustutkimuksen maa- ja elintarviketalouden ennuste on kokonaisuudessaan luettavissa PTT:n kotisivuilta http://www.ptt.fi/tutkimushankkeet/uutiset/maa-ja-elintarviketalous-2016-syksy.html

Lisätietoja:

tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori, p. 040 164 8191 sähköposti: kyosti.arovuori(at)ptt.fi