Tiedote: Peruna ja maito vaihtuivat suomalaispöydissä broileriin ja rahkaan

Viime vuosikymmenten aikana suomalaiset ovat siirtyneet syömään enemmän siipikarjanlihaa ja juustoja. Maidon ja perunoiden kulutus puolestaan on laskussa, kertoo Pellervon taloustutkimuksen PTT:n tilastoanalyysi suomalaisten kulutusmuutoksista. Tutkimuksessa tarkastellaan myös luomu- ja kasvisruuan suosiota.

”Ruuan kulutuksessa on aina meneillään erilaisia kehityspolkuja. Viimeisten vuosikymmenten aikana merkittävimpiä muutoksia ovat siipikarjanlihan, juuston, kahvileivän sekä jogurtin ja rahkan kulutuksen kasvu. Sen sijaan maidon juonti ja perunoiden syönti on vähentynyt”, kertoo PTT:n maatalousekonomisti Johannes Piipponen.

Toinen selkeä muutos on ruuan kulutuksen monipuolistuminen sekä valikoiman ja laadun lisääntyminen. Tässä merkittävä vaikutus on ollut kansainvälisen elintarvikekaupan kasvulla.

Tulevaisuudessa kulutusta muuttavia tekijöitä voivat olla muun muassa väestön ikääntyminen, yksinasuvien määrän kasvu sekä ilmastonmuutokseen ja eläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset.

Kasvissyönti ja luomu kasvusuunnassa

Lihansyönti ja kasvissyönti ovat olleet Suomessakin pitkään kiivaita keskustelunaiheita. Piipposen mukaan lihakeskustelun pihvi on siinä, että juuri siipikarjanlihan kulutus on viime vuosikymmeninä kasvanut huimasti. Myös lihan kokonaiskulutus on kasvanut – sitä syödään nyt kolme kertaa enemmän kuin 60 vuotta sitten.

”Lihan kokonaiskulutuksen kasvu tasaantui 2010-luvun alkupuolella, mutta on sittemmin kääntynyt uudelleen nousuun. Suomalaisista 94 % syö lihaa jossain muodossa”, Piipponen sanoo. Myös kalan ja vihannesten kulutus on samaan aikaan kasvanut, mutta se ei ole tapahtunut lihan kustannuksella.

Kasvisruuan todellisen suosion hahmottaminen nykyisin koottavista tilastoista on Piipposen mukaan hankalaa. Niistä saa kuitenkin tukea sille, että kasviproteiinien käyttö on nousussa. Esimerkiksi linssien, härkäpapujen ja kikherneiden tuonti lähti voimakkaaseen kasvuun vuoden 2014 jälkeen.

”On erittäin todennäköistä, että kasvissyönnin kasvu jatkuu myös Suomessa”, Piipponen sanoo.

Toinen odotettavissa oleva muutos on luomutuotteiden kulutuksen lisääntyminen. Nousu on ollut viime vuodet tasaista, mutta Suomi on vielä muita Pohjoismaita perässä.

Analyysin mukaan Suomessa ollaankin vasta kasvupyrähdyksen alussa, jos kotimaisen luomun nykyistä kehitysvaihetta verrataan Tanskaan ja Ruotsiin. Lähivuosina luomun kulutuksen voidaan odottaa kasvavan edelleen reippaasti.

Koko tutkimusraportti, Elintarvikkeiden kulutus Suomessa, PTT Työpapereita 195, on luettavissa PTT:n kotisivuilta täällä. Julkaisu on osa Ruokamarkkinoiden muuttuvat rakenteet ja kilpailun toimivuus -hanketta, joka on rahoitettu Maa- ja metsätalousministeriön Maatilatalouden kehittämisrahasto Makerasta.

Lisätietoja:

maatalousekonomisti Johannes Piipponen, PTT, 040 164 8063, johannes.piipponen@ptt.fi