”Tänään pitää kaikkien hymyillä” Leena Kerkelä

Aamuisessa työmatkavilinässä huomasin naisen, jonka
t-paitaan oli painettu lause ”älä unohda hymyä”. Arvelin hänen toimivan työkseen
asiakaspalvelussa. Nainen oli pieni, pyöreä, keski-ikäinen ja näytti vihaiselta.
Paidan viesti oli ristiriitaisuudessa toisaalta huvittava, mutta sai myös
ärtymään. Mietin pitäisikö hankkia oma vastaava t-paita ja painattaa siihen
kirjoitus ”katso itseäsi peiliin”.

Tarinan voisi kytkeä myös
ympäristöhallinnan määrään. Maaseudun Tulevaisuus (6.6.2012) kertoi kuinka
ympäristöhallinto työllistää 2300 henkeä ja työpaikkojen määrä on lisääntynyt
erityisesti ympäristönsuojelulain täytäntöönpanon myötä. Lakien toteuttaminen
vaatii myös valvonnan lisäämistä.

Tieto kasvaneesta ohjauksen määrästä on
tavoittanut myös ne kansalaiset, joihin se ei varsinaisesti kohdistu.
Liialliseen ja vääriin kohteisiin suunnattuun ohjaukseen reagoidaan
helposti
tavalla, joka vesittää hyväksi tarkoitettuja aikomuksia. Alati kasvava normisto
on jo alkanut herättää närkästyneitä vastareaktioita.

Esimerkiksi
kaivoksista käytävän keskustelun ympärille esitetään jo usein sen suuntaisia
vasta-argumentteja, että onhan tämä ennenkin nähty. Rapatessa roiskuu. Tai että
tehtiinhän näin 70-luvullakin; vesistöt liattiin eikä kukaan valittanut. Kyllä
luonto ja ihmiset sopeutuvat.

Aika on kuitenkin toinen.
Ympäristönsuojelulla nykyaikana on laajasti hyväksytty taustatuki. On hienoa,
jos teollista toimintaa voidaan harjoittaa kestävästi niin, että haitalliset
ympäristövaikutukset minimoidaan. Ympäristönsuojelua tukevat muutkin kuin ne,
joihin ympäristövahingot suoraan kohdistuvat.

Myös jätevesiin liittyvään
keskusteluun on reagoitu tavalla, jossa normeihin ja ohjaukseen on suhtauduttu
kielteisesti. Vastuuta vesistöjen likaamatta jättämisestä on haluttu siirtää
niille, jotka eniten saastuttavat.

Ympäristönsuojelun lisääntyminen
lähtee liikkeelle sen hyväksyttävyydestä. Tietoisuus puhtaan veden,
raaka-aineiden ja ravinteiden tulevasta niukkuudesta on kasvanut. Puutetta ei
enää ole vain välittömästä elannosta ja leivästä vaan tulevaisuudessa niukkuus
kohdistuu niin puhtaaseen veteen, ilmastoon ja ravintoon. Ympäristön pilaaminen
on tuhlausta, johon ei kenelläkään pitäisi olla varaa.

Jostain kumman
syystä lisääntynyt normisto ja säädökset näyttävät johtavan ajatukseen, että
kansalaiset itse eivät olisikaan näiden sääntöjen ja normien takana. On
vastuutonta ja kärjistettyä väittää, että ympäristönsuojelu olisi vain yhden
liikkeen aate. Ei hymyilemisen edistäminenkään ole kenenkään yksinoikeus.

 

Kolumni on myös julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa PTT:n taloustutka-palstalla 11.6.2012