Tampere ykköskaupunki asuntosijoittajille jo kolmatta vuotta putkeen, selviää Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingista

Tampere on jo kolmatta vuotta putkeen Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingin ykköskaupunki, ja hopeasijaa pitää jo kolmatta vuotta Turku. Kaupunkirankingissa arvioidaan kaupunkien houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta eri mittareilla.

”Suuret yliopistokaupungit ovat kärkisijoilla myös tämän vuoden kaupunkirankingissa. Niissä positiivinen väestökehitys ja lyhyet markkinointiajat kompensoivat vaatimattomampia vuokratuottoprosentteja. Pitkäjänteisessä asuntosijoittamisessa tuottolaskelman lisäksi myös kaupungin ja alueen tulevaisuudennäkymien arviointi on kannattavaa”, sanoo Suomen Vuokranantajien analyytikko Antti Luukkanen.

Viime vuoteen verrattuna kaupunkirankingin nousijoita ovat muun muassa kärkikymmenikköön lukeutuvat Oulu, Rovaniemi ja Joensuu. Sen sijaan sijoitustaan ovat menettäneet nyt 14. sijalle viime vuoden yhdeksänneltä sijalta tippunut Espoo sekä viime vuoden kolmannelta sijalta kymmenenneksi pudonnut Vantaa. Vertailun viimeisenä pysyi negatiivisesta väestökehityksestä kärsivä Kouvola.

Suomen Vuokranantajien kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimus PTT:n laskemiin kaupunkikohtaisiin tietoihin, asuntojen markkinointiaikoihin Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten esimerkiksi Tilastokeskuksen väestöennusteeseen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vertailussa on mukana 27 kaupunkia.

Lue koko tiedote ja kaupunkiranking Suomen Vuokranantajien sivuilta: https://vuokranantajat.fi/uutiset/tampere-ykkoskaupunki-asuntosijoittajille-jo-kolmatta-vuotta-putkeen-selviaa-suomen-vuokranantajien-kaupunkirankingista/