Taloustutka: Vihiksestä se alkoi

Suomen valmisruokamarkkinat ovat kokeneet melkoisen muutoksen viimeisen vuoden aikana. Kaikki alkoi viime syksynä vihiksestä eli perinteisen lihapiirakan kasvisversiosta. Se otettiin innolla vastaan kasvissyöjien parissa. Vegaaninen välipala, joka oli ruokaisa, helppo ja nopea, oli uutta.

Suomen valmisruokamarkkinat ovat kokeneet melkoisen muutoksen viimeisen vuoden aikana. Kaikki alkoi viime syksynä vihiksestä eli perinteisen lihapiirakan kasvisversiosta. Se otettiin innolla vastaan kasvissyöjien parissa. Vegaaninen välipala, joka oli ruokaisa, helppo ja nopea, oli uutta.

Samaan aikaan suurikin yleisö alkoi kiinnostua entistä enemmän kasvisruuista. Vihis alkoikin niittää suosiota myös sekasyöjien keskuudessa. Ketterimmät valmisruokien valmistajat ottivat siitä onkeensa ja alkoivat kehitellä omia vaihtoehtojaan.

Vegaanisten ja muiden lihattomien valmisruokien valikoima on kasvanut tämän vuoden aikana melkoisesti. Perinteisten valmisruokasuosikkien rinnalle kauppojen valmisruokahyllyille on tullut härkäpapuperunasoselaatikkoa ja seitan-makaronilaatikkoa.

Monet tuoteuutuudet ovat pienempien ruokatalojen tuotteita, mutta isotkin seuraavat perässä. Klassisesta mikropizzasta on jo tehty vegaaninen versio ja muitakin vaihtoehtoja on varmasti työn alla myös isoissa ruokataloissa.

Vanhan koulukunnan vegaanit muistelevat, kuinka aikanaan tehtiin itse tofua ja soijamaitoa soijapavuista, kun kaupasta ei saanut käytännössä mitään vegaaniseen ruokavalioon sopivaa proteiininlähdettä. Heidän näkökulmastaan laajentunut valikoima tuo tietenkin helpotusta arkeen.

Kuluttajien kannalta merkittävämpi vaikutus on se, että uudet kasvistuotteet alentavat kynnystä kokeilla myös kasvisvaihtoehtoja. Monelta jäisi tofu maistamatta, ainakin jos se pitäisi itse tehdä soijapavuista, mutta härkistä on helppo kokeilla.

Kasvisruokien suosiota on kasvattanut se, että kasvisruoka koetaan terveelliseksi vaihtoehdoksi. Viime vuosina on nähty monia muitakin terveysruokatrendejä. Niistä monet ovat jääneet pikemminkin muodikkaiksi ilmiöiksi, kuin pysyviksi muutoksiksi ruokavalioon. Aina tulee uusia muoti-ilmiöitä, jotka ovat terveellisiä.

Kasvinruokien syömiseen ihmisiä kannustaa kuitenkin terveellisyyden lisäksi ainakin ruuan ilmastovaikutukset ja eläinten hyvinvointiin liittyvät näkökulmat. Kun kannustimia on enemmän, saattavat vaikutuksetkin olla suurempia ja pitempikestoisia.

Moni asia puhuu sen puolesta, että kasvisruuan suosion kasvu ei jää pelkäksi muoti-ilmiöksi, vaan on pysyvämpi muutos ihmisten käyttäytymisessä. Monesti väitetään, että ihmiset ovat valmiita sijoittamaan yllättävän suuria summia rahaa lastensa ja lemmikkiensä hyvinvointiin. Ilmastovaikutusten pienentämisen voi nähdä parantavan lasten tulevaisuutta ja tuotantoeläimet rinnastuvat monen mielessä lemmikkeihin. Ruokatalon johtajana suhtautuisin kasvisruokaan vakavammin kuin vaikkapa taannoiseen karppausbuumiin.

Julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 7.11.2016