- Blogit
- Kansantalous
Kirjoittaja on PTT:n tutkimusjohtaja. Twitter: @opruuskanen
Olemme saaneet nauttia viime vuonna hyvästä työllisyyskehityksestä. Osaksi meitä ovat hyödyttäneet edellisen hallituksen toimenpiteet ja osaksi maailmantalouden hyvä kehitys. Työllisyysaste on noussut ennätyslukemiin lähelle 73 prosenttia.
Keskustelu on verrattain nopeasti siirtynyt työttömyyden suuruudesta työvoimapulaan ja työvoimakapeikkoihin. Väestön vanheneminen ja syntyvyyden romahtaminen on lisännyt huolia työvoimapulasta. Mistä löytyvät tekijät, joiden avulla rahoitetaan hyvinvointiyhteiskuntamme kohoavat menot? Heti kun hallituksen tavoite 72 prosentin työllisyysasteesta saavutettiin, päätöksentekijöiden vaatimustaso kohosi.
Suomea verrataan jälleen muihin pohjoismaihin ja niiden selvästi korkeammat työllisyysasteet ovat uusi tavoite.
Työvoimatarpeeseen on kaksi ratkaisua: maassa jo olevien resurssien aktivoiminen ja työperäinen maahanmuutto. Maassa olevien resurssien tehokkaampi käyttö palauttaa keskustelun työttömyyteen. Kuinka paljon työttömyys yhteiskunnalle maksaa ja mikä on tehokkain tapa saada työttömät jälleen työllistettyä? Tätä tutkittiin laajassa kaksivuotisessa valtioneuvoston rahoittamassa tutkimushankkeessa, jonka PTT toteutti.
Hankkeessa tarkasteltiin moninaisilla aineistoilla, monipuolisesti ja uusimpia tilastollisia menetelmiä käyttäen, mitkä ovat sekä suorat että epäsuorat kustannukset työttömyydestä koko talouden tasolla. Koko kansantalouden tasolla arvioituna työttömyyden laajat kustannukset vuonna 2016 olivat 10,8 miljardia euroa. Työttömyysturvan ja työvoimapalvelujen osuus näistä kustannuksista oli 5,6 miljardia euroa.
Näiden suorien kustannusten lisäksi myös epäsuorat kustannukset osoittautuivat korkeiksi. Työttömien arvioitu osuus toimeentulotuesta ja asumistuesta oli 1,1 miljardia. Verotulojen ja työttömyysvakuutusmaksujen menetys oli 4,1 miljardia. Nämä ovat mittavia kustannuksia.
Lisäksi tutkittiin yksilötason aineistolla, kuinka tehokkaita erityyppiset työvoimapoliittiset toimenpiteet ovat olleet. Mielenkiintoisen näkökulman tarjosivat myös SISU-mikrosimulointimallilla suoritetut arviot erilaisten työttömien työllistymistodennäköisyyksistä ja työllistymispalkoista sekä työllistymisen myötä tulevien säästöjen kokonaisuudesta.
Yksilön ja yhteiskunnan erot kertovat mielenkiintoisesta ristiriidasta. Yhteiskunnan kannalta kannattaisi keskittää työllistymistä edistävät toimenpiteet hyväpalkkaisiin työttömiin, koska silloin julkisen sektorin kustannukset työttömyydestä vähenevät eniten ja työllistyvän maksamien palkkojen myötä saatavat verot ovat suurimmillaan. Sen sijaan yksilön näkökulmasta suurin hyöty tulisi alhaisen koulutuksen ja usein verrattain alhaista palkkaa saavien nuorten työllistymisen edistämisestä.
Täytyy myös muistaa, että työttömyyden kaikkia kustannuksia on erittäin vaikea arvioida. Monet niistä ovat pitkäkestoisia, kehittyvät hitaasti ja ovat vaikeasti rahallisesti mitattavissa. Näitä ovat esimerkiksi kasvanut sairastavuus, psykologinen stressi, inhimillisen ja sosiaalisen pääoman rapistuminen sekä negatiiviset vaikutukset perhe-elämään ja lapsiin. Siksi työttömyyden vähentäminen on sekä taloudellinen että inhimillinen velvollisuus.
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 18.3.
