- Blogit
- Kansantalous
- Ruoka
Suomen taloudelle kaivataan uutta veturia. Piristysruiske, tai vaikka parikin, olisi tervetullut myös elintarvikesektorille.
Toisinaan kuulee ehdotuksia, että tämä, tuo tai se voisi olla uusi Nokia, joka vetäisi maamme talouden takaisin reippaaseen kasvuun. Viimeinen kuulemani ehdotus oli nyhtökaura.
Nyhtökaurassa on runsaasti proteiinia. Tämän hetken ravintokeskustelussa se on kova valtti.
Julkisuudessa proteiini on nostettu parhaaksi ravinteeksi. Siitä huolimatta, että tuoreimpienkaan ravitsemissuositusten mukaan proteiinista olisi hyvä saada maksimissaan viidesosa kaikesta energiasta. Ja toisin kuin julkisuudessa esillä olevat näkemykset usein, ravitsemissuositukset perustuvat tutkittuun tietoon.
Nyhtökauran proteiinit ovat kuitenkin aminohappokoostumukseltaan muita kasviproteiineja parempia. Samassa paketissa saa myös kuituja, joita taas eläinproteiineissa ei ole.
Nyhtökaura on myös ekologisesti kestävä valinta. Kasviproteiinit ovat aina eläinproteiineja parempi valinta ekologisesta näkökulmasta. Lisäksi nyhtökaurassa käytettävät palkokasvit puolestaan sitovat ilmakehästä typpeä.
Nyhtökaura voi korvata ihmisten ruokavaliossa lihaa. Ihan samalla tavalla kuin falafel, seitan tai tofu. Falafel ja seitan maistuvat minun suussani hyvältä. Nyhtökaura puolestaan on minusta, noh, lihan korvike.
Nyhtökaurassa on kuitenkin paljon hyvää. Voisiko nyhtökaurasta tosiaan olla pelastamaan Suomen talous? Yhtä todennäköisesti kuin Kiinan talous lepää seitanin varassa. Nyhtökauralle on varmasti kysyntää niin Suomessa kuin maailmallakin. Mutta on vaikea, että siitä saataisiin uusi veturi taloudellemme.
Entä pelastaako nyhtökauran elintarvikesektorin?
Se voi parantaa kauran menekkiä. Se voi jopa lisätä kauran vientimahdollisuuksia. Kauran vienti nyhtökaurana voi myös olla kannattavampaa kuin kaurana.
Mutta nyhtökaurassa on, nimestään huolimatta, alle 15 % kauraa. Siinä on saman verran hernettä ja vajaa kymmenys härkäpapua. Näistä pääosa on tuontiraaka-ainetta. Nyhtökaurasta siis tuskin on maatalouden pelastajaksi, mutta osaltaan se voi helpottaa maatalouden ahdinkoa merkittävästikin.
Vaikka nyhtökaurasta ei olekaan koko Suomen talouden pelastajaksi, on sen arvo hyvä tunnistaa ja tunnustaa. Se on rohkea avaus. Sen on tehnyt uusi toimija. Se on uudenlainen tuote. Se on lisäarvotuote. Juuri tämänkaltaisia tuotteita elintarvikesektorimme tarvitsee menestyäkseen. Ja kun vastaavia on enemmän, tuovat ne yhdessä lisää tuloja koko elintarvikesektorille ja tukevat myös koko Suomen talouden kasvua.
Julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 6.7.2016