Taloustutka: Maatalouspolitiikan pata porisee

Nykyinen maatalouspolitiikka saattaa keskittyä liiaksikin vain sektorin säilyttämiseen sen kehittämisen sijaan, kirjoittaa tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori.

Maatalouspolitiikasta on käyty vilkkainta keskustelua vuosikausiin. Joukkoon on mahtunut hyvin perusteltuja puheenvuoroja. Lisäksi on valitettavan paljon turhaa meuhkausta ja tarkoitushakuisia typeryyksiä. Näitä kaikkia siis sekä maatalouspolitikan puolesta että vastaan.

Maatalouspolitiikka on julkisrahoitteista sektoripolitiikkaa, joten siitä pitääkin keskustella. Maatalouden tehtävä on tuottaa ruokaa. Ruoka on välttämättömyyshyödyke. Poliittinen peruste maatalouspolitiikalle kumpuaa viime kädessä juuri tästä.

Se, minkälainen tai kenen tuottama ruoka on esimerkiksi suomalaisten kannalta välttämätöntä, on vähemmän suoraviivainen asia. Tästä päästään myös kiistoihin maatalouspolitiikan vaikutuksista. Usein kuullusta väitteestä poiketen EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ei takaa kuluttajille edullisempaa ruokalaskua. Tai kääntäen, maatalouden tukien alentaminen ei suoraan johda ruuan kuluttajahinnan nousuun.

Maataloustuki vaikuttaa ruuan kuluttajahintaan ainoastaan välillisesti. Suomessa ja Euroopan unionissa ei ole käytössä tukimekanismeja, jotka olisi kohdistettu kuluttajahintojen laskemiseen. Tuottajahintoja nostavia tukia sen sijaan on, vaikkakin hintatukien määrä on ainoastaan murto-osa kokonaisuudesta.

Nykyinen maatalouspolitiikka ei myöskään ole välttämätöntä maataloussektorin kannattavuuden turvaamiseksi. Päinvastoin, on rehellistä tunnustaa, että toteutetun maatalouspolitiikan vaikutukset aiheuttavat ison osan maataloussektorin kroonisista kannattavuusongelmista.

Maataloustukien määrän supistamisen vaikutuksista tiedetään varmuudella, että tukitasojen lasku johtaisi tuottajien lukumäärän pienentymiseen ja tuotannon keskittymiseen parhaille tuotantoalueille. Tuotannon määrässä ja sitä kautta hinnoissa tapahtuvat muutokset määräytyisivät markkinoiden reaktioiden perusteella.

Nykyisten maatalouspolitiikan toimenpiteiden ensisijainen vaikutus on säilyttävä. Markkinatilanne ja heikko kannattavuus viittaavat siihen, että politiikka säilyttää liikaa. Politiikan asteittainen purkaminen parantaisi etenkin sellaisten tilojen toimintaedellytyksiä, jotka ovat jo nyt opetelleet toimimaan markkinamekanismien ohjaamina.

Suomi ei pysty luopumaan politiikasta yksin. Ihan viime ajoiltakin on kuitenkin esimerkkejä kansallisessa päätösvallasta olevista toimenpiteistä, jotka toisin toteuttamalla kannustaisivat sektorin kehittymiseen säilyttämisen sijaan.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 29.5.