Taloustutka: Kuolinpesien purkaminen ei yksin ratkaise puun liikkumista

Metsänomistajien innottomuus antaa metsäteollisuuden hakata puuta metsissään on noussut biotalouden kuumaksi perunaksi. Syitä metsätaloudelliseen passiivisuuteen on haettu niin omistajakunnan kaupungistumisesta kuin kuolinpesien päätöksenteon hankaluudesta. Hallitusohjelmassa biotaloutta edistetäänkin muun muassa tavoittelemalla kuolinpesien elinkaaren nopeuttamista.

Metsänomistajien innottomuus antaa metsäteollisuuden hakata puuta metsissään on noussut biotalouden kuumaksi perunaksi. Syitä metsätaloudelliseen passiivisuuteen on haettu niin omistajakunnan kaupungistumisesta kuin kuolinpesien päätöksenteon hankaluudesta. Hallitusohjelmassa biotaloutta edistetäänkin muun muassa tavoittelemalla kuolinpesien elinkaaren nopeuttamista.

Pellervon Taloustutkimus kysyi keväällä metsäammattilaisilta parhaita keinoja metsätaloudellisesti passiivisten metsänomistajien aktivoimiseen. Ammattilaisten avoimista vastauksista nousi yhtenä tärkeäksi koettuna toimenpiteenä kuolinpesien purkamisen edistäminen, jopa pakolla tai verotuksellisilla sanktioilla. Nämä vastaukset olivat sanamuodoiltaan painokkaita ja niitä oli yllättävän paljon, kenties esillä olleen julkisen keskustelunkin takia.

Tilastojen mukaan kuolinpesät omistavat kymmenen prosenttia yksityisomistuksessa olevasta metsämaasta, ja suuntaus on laskeva. PTT:n keväisen selvityksen mukaan kaksi kolmesta kuolinpesästä on jättänyt metsänkäyttöilmoituksen tai saanut Kemera-tukea metsänhoitoon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samoilla mittareilla passiiviseksi luokittuvien kuolinpesien metsäomistukset ovat keskimäärin merkittävästi puuta myyviä kuolinpesiä pienempiä. Kuolinpesä omistusmuotona ei siis selitä yksityismetsänomistajien vähäistä puunmyyntiä.

Tehdäänkö kuolinpesien omistamista metsistä liian suuri numero? Yhteisessä metsässä on usein kyse myös perhesuhteista ja suvun historiasta, ja niihin arvoihin verratessa menetetty hakkuutulo voi erityisesti pienellä tilalla tuntua vähäiseltä. Toisaalta metsätaloudellisesti unohdettu metsä voi olla virkistyskäytössä, maisemallisesti ja metsäluonnon monimuotoisuudelle arvokas, ja monelle metsänomistajalle nämä tavoitteet ovat puuntuotantoa tärkeämpiä.    

Onko kuolinpesien korostaminen vain helppo tapa siirtää huomio metsätalouden toimintatavoissa usein ongelmaksi koetusta yksipuolisuudesta muualle? Puun myymättömyyden taustalla on usein omiin metsänomistuksen tavoitteisiin ja asiointimieltymyksiin sopimattomia puunoston ja -korjuun palveluita, sekä ”ei tartte auttaa”-asennetta, jossa neuvoja tai ostopalveluita ei harkita, vaikka omassa arjessa metsäasioille ei olisi oikein tilaa. Saisiko kaikkien yksityismetsänomistajien monipuolisempi palvelu erilaisin neuvonnan ja päätöksenteon apukeinoin puun kuitenkin paremmin liikkeelle kuin kuolinpesäomistuksiin keskittyminen?

Julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 15.8.2016