- Blogit
- Kansantalous
GMO eli geenimuunneltu organismi toimii yleisnimenä tuotteelle, jonka jalostuksessa on käytetty apuna geenitekniikkaa. Geenitekniikkaa käytetään hyväksi esimerkiksi lääkkeiden valmistuksessa ja teollisuuden prosesseissa. Parhaiten tunnettu ja eniten keskustelua herättänyt geenitekniikan saavutus on geenitekniikan avulla jalostetut viljelykäyttöön tarkoitetut kasvilajikkeet.
Keskustelu GM-kasveista nousi taas pinnalle, kun Euroopan parlamentti myönsi heinäkuussa tuontiluvan kolmelle uudelle geenimuunnellulle maissilajikkeelle. Parlamentti ei myöntänyt lupaa kyseisten maissien viljelylle. Päätös on herättänyt runsaasti keskustelua puolesta ja vastaan.
Meillä Euroopassa on luotu loistava merkitsemis- ja jäljitettävyyskäytäntö. Tämä käytäntö takaa, että eurooppalaisella kuluttajalla on mahdollisuus saada selville, mistä ruoka heidän ruokapöytäänsä tulee. GM-lainsäädäntö vaihtelee ympäri maailmaa. EU:ssa tämä lainsäädäntö on yhteinen. GM-lainsäädäntö velvoittaa ruuan tai rehun merkitsemistä GMO-merkinnällä, mikäli se sisältää yli 0,9 % geenimuunneltua kasvia.
EU:ssa on hyväksytty kaupalliseen viljelyyn yksi GM-maissilajike. Tämän lisäksi EU on myöntänyt tuontiluvan joillekin viljelykasveille elintarvike- tai rehukäyttöön. Näiden joukossa on mm. puuvilla-, maissi- ja soijalajikkeita. Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA suorittaa jokaiselle viljely- ja tuontiluvan saaneelle GM-lajikkeelle tiukan riskinarvioinnin. Riskiarvioinnissa yrityksen, joka haluaa tuoda markkinoille uuden muuntogeenisen elintarvikkeen tai rehun, tulee toimittaa asiakirjat, joilla osoitetaan tuotteen turvallisuus ihmisten ja eläinten terveyden sekä ympäristön kannalta.
Suurimmat huolenaiheet GM-ruuan haitoista liittyy ihmisten ja eläinten terveyteen sekä ympäristöön. GM-ruuan terveyshaitoista ihmisille tai eläimille ei ole tieteellistä näyttöä. GM-kasvien ympäristövaikutukset voivat puolestaan olla jopa positiivisia. Parempi taudinkestävyys vähentää ajokertoja pellolla ja satovarmuus vähentää alueiden valumariskiä.
Euroopan merkitsemis- ja jäljitettävyyslainsäädännön ansiosta jokaisella eurooppalaisella kuluttajalla on mahdollisuus valita, mitä elintarvikkeita suuhunsa pistää. Eurooppalainen kuluttaja on riittävän älykäs valitsemaan kaupassa omasta mielestään itselleen sopivimman tuotteen; yksi valitsee gmo vapaan pihvin, toinen luomua, kolmas etsii hyllystä tavanomaisesti viljellyn tuotteen ja neljäs ei halua gmo vapaata kananmunaa.
Geenitekniikan avulla rajallisia resursseja voidaan käyttää tehokkaammin ja ympäristöystävällisemmin sekä löytää ratkaisu moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Koska eurooppalaisella kuluttajalla on oikeus aitoon valintaan, geenitekniikan avulla jalostettujen elintarvikkeiden ja rehujen saapuminen Euroopan markkinoille ei ole uhka.
Julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 8.8.2016