- Blogit
- Ruoka
Olen ollut tämän viikon etätöissä Leipzigissa, Saksan yhdessä kasvavimmista kaupungeista. Illalla oli tulossa paikallinen lapsiperhe kylään. Heidän toiveenaan oli saada nauttia jotain tyypillistä suomalaista kotiruokaa. Pitkän harkinnan tuloksena päädyin makaronilaatikkoon, jälkiruoaksi mustikkapiirakkaa ja jotain kauraista.
Siispä laatimaan muistilistaa ja paikalliseen lähikauppaan ostoksille. Tavoitteenani oli, että ostoskärryistäni löytyisi niin monta suomalaista elintarviketta kuin mahdollista. Kiidin myymälässä hyllyjen välissä Suomi-linssit päässä. Lopputuloksena oli vaivaiset kaksi kotoista löytöä – pussi ruissipsejä ja paketti hapankorppuja. Niistä saa loihdittua alkupalat ja pääruokaa täydentävät rukiiset leivät.
Seuraavaksi päätin täydentää ostoksiani ruotsalaisilla elintarvikkeilla. Valitsemani juustot, voi, näkkileipä, kauramaito ja -keksit olivat ruotsalaisia brändituotteita. Olin vaikuttunut, kuinka näkyvästi ja laajalla valikoimalla ruotsalaiset tuotteet olivat hyllyillä esillä. Esimerkiksi kauramaitoja löytyi hyllyltä seitsemää eri makua.
Loput tarvitsemani tuotteet kuten pasta, jauheliha, kananmunat ja salaattiainekset olivat saksalaisen kaupan omia merkkituotteita. Pakkaukset olivat laadukkaan näköisiä ja käteen istuvia, mutta kaupan tuotemerkki niiden graafisessa suunnittelussa oli jätetty sivuosaan. Ilmettä pakkauksiin oli luotu ”GUT UND GÜNSTIG” tai ”BIO” -merkein. Nämä kauppaketjun ”hyvät ja edulliset” sekä ”luomutuotteet” toimisivat hyvin suomalaisen kotiruoan tykötarpeina.
Löytyihän sinne ostoskärryihin yksi saksalainenkin brändituote, joka oli kuminalla maustettu juusto. Mikä lie mahtoi olla kuminan alkuperämaa? Sitä ei pakkauksessa kerrottu.
Sitten vielä ne mustikat. Vaihtoehdoiksi jäävät tuoreet, läpinäkyvään rasiaan pakatut pensasmustikat Perusta tai pakastetut luonnonmustikat Ukrainasta. Päädyn luonnonmarjoihin, ja samalla koin tukevani ainakin henkisesti sodan runtelemaa Ukrainaa.
Ostoksiani pakatessa tein nopean laskutoimituksen ruokakorini tuotteiden alkuperämaan suhteen. Jos kyseessä olisi ollut Suomi-Ruotsi-maaottelu saksalaisessa elintarvikemyymälässä, tuloksena olisi ollut rökäletappio suomalaisille elintarvikkeille.
Niukka oli suomalaisten elintarvikkeiden tuotetarjonta saksalaisessa vähittäiskaupassa ruotsalaisiin verrattuna. Ehkä kokemukseni olikin käytännön osoitus Suomen ylijäämäviennistä, ei pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta vientiponnistelusta. Olemmeko pistäneet edes parastamme mitä tuotekehitykseen, verkostoitumiseen tai kansainväliseen myyntiin ja markkinointiin tulee?
Suomen tavoitteena on kolminkertaistaa elintarvikkeiden vienti vuoteen 2035 mennessä. Myös hallitusohjelmassa todetaan, että suomalaisen ruoan vientipotentiaali on hyödynnettävä nykyistä paremmin.
Suomen ruokajärjestelmän ja viennin uudistamisessa tarvitaan tavoitteiden ohella jotain sellaista, mitä emme edes vielä tiedä. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Food 2.0 ekosysteemi -hanke tuo tullessaan.
Kolumni on alun perin julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa
