”Sikalassa on, off vai pause?” Perttu Pyykkönen

                          MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA 23.5.2011

Sianlihamarkkinoiden tilanne on tällä hetkellä erittäin vaikea. Euroopan sisämarkkinoilla on runsaasti tarjontaa, mikä estää hintojen nousun. Kun samaan aikaan rehukustannukset pysyttelevät korkeina, sianlihantuottajien talous on todella tiukoilla. Ongelma on sama joka puolella Eurooppaa. Tanskassa sikatiloja ajautuu konkurssiin, ja tiukka on tilanne Suomessakin.

Tässä tilanteessa moni, varsinkin lihasikalan omistaja, miettii vaihtoehtojaan. Kansallinen tuki on irrotettu tuotannosta ja perustuu viitevuoden 2007 tuotantoon. Sen saadakseen pitää toki olla kotieläintila edelleen, ja täyttää tietyt eläintiheysvaatimukset. Eläintiheys kuitenkin määräytyy edellisen vuoden keskimääräisen eläinmäärän ja tuenhakuvuoden peltoalan perusteella.

Oletetaanpa, että noin 300 lihasikapaikan tila, jolla on noin 40 hehtaaria peltoa, on ottanut alkuvuodesta porsaserän ja laittanut sen teuraaksi toukokuussa. Edellisvuonna tila on toiminut normaalisti ja kasvattanut kolme porsaserää lihaksi. Tila saa täysimääräisen tuen tänä vuonna, koska se perustuisi noin 1,5 ey/ha -tilanteeseen.

Tässä markkinatilanteessa houkutus miettiä sitä vaihtoehtoa, että ei loppuvuonna kasvatakaan yhtään porsaserää vaan myy pelloilla viljelemänsä viljan suoraan viljamarkkinoille kierrättämättä sitä sikalan kautta, varmasti kasvaa.

Jos tila jatkaisi ensi vuonna sianlihantuotantoa, se ilmeisesti edelleen täyttäisi vaaditut eläintiheysvaatimukset. Yhden erän kasvatus tuottaisi ehkä noin 0,5 ey/ha -eläintiheyden. Tämä ylittäisi siis 0,4 ey/ha -vaatimuksen, ja tila saisi täyden tuen ensi vuonnakin.

Se, mitä tilojen kannattaa tehdä, riippuu kuitenkin aina tilakohtaisista tekijöistä. Kustannusrakenne, työn vaihtoehtoistuotto ja maksuvalmius vaikuttavat asiaan.

Tilanne on myös muutoin monimutkainen. Jos tila tällä tavalla ”spekuloisi” markkinatilanteella ja tuilla, olisivatko teuraseläinten ostajat kiinnostuneita jatkamaan yhteistyötä parin erän tauon jälkeen? Jos näin meneteltäisiin laajasti, mikä olisi porsastuotannon tilanne?

Toisaalta lihatalojen tilanne on myös tällä hetkellä erittäin tiukka. Siellä tiedetään hyvin tiloilla olevat kustannuspaineet, mutta markkinoilta on vaikea saada lisää hintaa ja vienti on kannattamatonta.

Helppoja ratkaisuja ei varmaankaan ole, mutta vastuullisia niiden pitää olla. Suin päin ei pidä tehdä hätiköityjä ratkaisuja sen paremmin tiloilla kuin ketjun muissakaan osissa. Muutoin suomalaisen ruokaketjun tulevaisuus voi olla suurissa ongelmissa. Tämä toivottavasti ymmärretään myös ketjun loppupäässä.

Perttu Pyykkönen