Rekry: maa- ja elintarvikealan tutkimusjohtaja

 

Pellervon taloustutkimus PTT ry tuottaa kansantalouteen, maa- ja elintarviketalouteen ja metsä- ja ympäristötalouteen liittyvää luotettavaa tutkimustietoa ja asiantuntijapalveluita. Pääteemojamme ovat globalisaatio, alueiden kehitys, asuminen, osuustoiminta, metsä, maatalous ja ruoka.

 

Edistämme yhteiskuntaa, eri toimintasektoreita ja organisaatioita kehittävää päätöksentekoa ja keskustelua. Visionamme on uudistuva Suomi, jossa päätöksenteko perustuu luotettavalle tutkimustiedolle. Haluamme olla avainteemojemme vaikuttavin tutkimuslaitos ja alamme paras työnantaja. Olemme ennakkoluulottomasti mukana ratkaisemassa yhteiskunnallisia haasteita.

 

Haluatko olla mukana tekemässä yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimusta? Oletko kiinnostunut maatalouden tai elintarvikemarkkinoiden kysymyksistä?

 

Haemme noin 25 henkilön tutkimusyhteisöömme tutkimusjohtajaa, Maa- ja elintarvikeala, vakituiseen työsuhteeseenUudistetut toimitilamme sijaitsevat Helsingin Kampissa, mutta etätyö on mahdollistanut työskentelyn myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

 

Tutkimusjohtajana pääset taloustutkimuksen näköalapaikalle, jossa pääset vaikuttamaan koko yhteiskunnan talouden kehittymiseen. Olet osa innostavaa, avointa työyhteisöä, jossa teet monialaista tutkimusta yhteistyössä koko työyhteisön ja sidosryhmien kanssa.

 

Tutkimusjohtajana toimit tutkimusryhmäsi vetäjänä ja vastaat osaamisalueesi tutkimuksesta. Toimit aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja verkostoitujana, olet mukana luomassa uusia tutkimusideoita ja hankkimassa tutkimusrahoitusta. Johtoryhmän jäsenenä osallistut tutkimuslaitoksen strategiseen johtamiseen ja työyhteisön toiminnan kehittämiseen.

 

Sinulla on soveltuva tohtorintutkinto (MMT, KTT tai VTT). Katsomme eduksi osaamisen seuraavista aiheista: maatalouspolitiikka, maatalouden rakennemuutos, ruokamarkkinat, ympäristötalous, maatalousyrittäjyyden ja maaseudun kehittäminen sekä maa- ja elintarvikesektorin rooli kansantaloudessa.

 

Arvostamme hyviä työyhteisötaitoja ja esimieskokemusta. Edellytämme hyvää kirjallista ja suullista suomen ja englannin kielen taitoa. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan lisäksi kattavat henkilöstöedut (mm. lounas-, kulttuuri- ja liikuntaetu).

 

Tehtävä on vakituinen ja se täytetään mahdollisimman pian. Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen pyydetään ystävällisesti toimittamaan viimeistään 6.4.2021 sähköpostitse osoitteeseen rekry@ptt.fi (viestin aiheeksi ”tutkimusjohtaja”).

 

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Markus Lahtinen puh. 050 491 3842 tai markus.lahtinen@ptt.fi.

 

Linkki rekrytoinnin tietosuojaselosteeseen.

 

 

Pellervon taloustutkimus PTT, Eerikinkatu 28 A, 00180 Helsinki, Finland

)+358 9 3488 844 ptt@ptt.fi, Business ID 0298708-0 Pellervo Economic Research PTT Pellervo ekonomisk forskning PTT