- Blogit
MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA
Mielessäni on kuva Aasian talouskriisin ajoilta vuodelta 1997. Kuvassa Indonesian silloinen presidentti Suharto allekirjoittaa talousreformisopimusta Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtajan Michel Camdessus’n valvovan silmä alla. Aasialaisen kehitysmaan oli otettava ohjeet eurooppalaisten ja amerikkalaisten johtamilta talousinstituutioilta selvitäkseen rahapulasta.
Kuva symboloi myös kansainvälisten talousinstituutioitten, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n, Maailmanpankin ja Kansainvälisen kauppajärjestön WTO:n silloista valtaa. Kriitikot niin teollisuusmaissa kuin kehitysmaissakin syyttivät näitä tahoja ylivallasta ja globalisaation aiheuttamista ongelmista.
Nyt vuosikymmen myöhemmin maailmantilanne on aivan toinen. Globalisaatio on edennyt hurjin harppauksin, ja valta on siirtynyt muualle. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF etsii rooliaan. Kukaan ei enää kaipaa sen rahoja. Lainanottajien puutteessa instituutio on joutunut myymään kultavarantojaan pystyäkseen maksamaan työntekijöiden palkat. Henkilökuntaa on ollut pakko vähentää.
Kansainvälinen kauppajärjestö WTO jatkaa tuskallista Dohan neuvotteluprosessia, jonka päättyminen ei ole näköpiirissä. Pääsihteeri Lamy tekee hartiavoimin töitä ja pitää yllä optimismia. WTO:n ehkä viimeinen hetki meni kuluneena kesänä ohi. Vaikka uuteen sopimukseen päästäisiinkin parin vuoden kuluessa, WTO:n painoarvo on pienentynyt paljon. Maat ja maaryhmät hakevat nyt kauppapolitiikassa kahdenvälisiä ja alueellisia järjestelyjä.
Kauppapolitiikka ei lopu vaan etsii uusia uria. WTO säilyy, mutta sen ohjaava voima heikkenee.
Maailmanpankki on viime vuodet ollut suurin yksittäinen kehitysrahoittaja maailmassa. Maailmanpankin lainarahaa on vuosittain suunnattu noin 20 miljardia dollaria kehitysmaiden hankkeisiin. Tässä asemassa Maailmanpankki on pitkälle voinut määritellä, mikä on hyvää kehityspolitiikkaa kehitysmaille. Muut avunantajat ovat pitkälle myötäilleet Maailmanpankin suuntaviivoja.
Nyt Kiina haastaa Maailmanpankin ja muut avunantajat. Kiina on tullut voimalla ja väellä Afrikkaan ja muihin kehitysmaihin. Kiinan intressissä on taata maalle tärkeiden raaka-aine- ja energialähteiden saatavuus. Tätä politiikkaa tukee Kiinan rahoitus Afrikan maille. Afrikan maat ottavat Kiinan rahan mielellään vastaan, kun Kiina ei vaadi samoja hyvän kehityksen kriteerejä kuin Maailmanpankki tai Euroopan unioni.
Valta ei maailmasta katoa, ei taloudellinenkaan valta. Se siirtyy rahan mukana. Kun katsotaan, minne taloudelliset voimavarat nyt kertyvät, suunta on selvä, Aasiaan. Aasian kehitysmaiden valuuttareservit ovat jo yli 3 000 miljardia dollaria, suurimpana varantomaana Kiina. Jos uusien, erityisesti Aasian maiden vaikutusvalta ei länsimaiden johtamissa kansainvälisissä talousinstituutioissa kohoa, instituutioiden vaikutus maailmantalouteen vähenee edelleen.
