- Lausunnot
- Kansantalous
Pellervon taloustutkimus PTT:n lausunto valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen talouden hoitamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
Esityksen tavoitteena on panna kansallisesti täytäntöön 30.4.2024 voimaan tulleista EU:n uusista finanssipoliittisista säännöistä seuraavat muutostarpeet.
EU-lainsäädännön edellyttämänä kansallisena finanssipoliittisena sääntönä toimisi valtion- ja paikallishallinnon, eli julkisyhteisöjen velkaa kerryttävien sektorien, yhteenlasketulle nimelliselle rahoitusasemalle asetettava vaalikausikohtainen tavoite.
Uudessa finanssipoliittisessa laissa säädettäisiin myös kansallisesta numeerisesta pitkän aikavälin velkasuhdetavoitteesta. Tavoitteeksi ehdotetaan enintään 40 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. EU-oikeudesta johtuvien vaatimusten lisäksi valtioneuvoston tulisi asettaa rahoitusasematavoite siten, että velkasuhde alenee kohti tätä velkatavoitetta.
EU-lainsäädännön edellyttämänä itsenäisenä finanssipolitiikan valvojana toimisi Valtiotalouden tarkastusviraston sijasta jatkossa asiantuntijaneuvostomuotoinen talouspolitiikan arviointineuvosto.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2026 alusta lukien. Lain eräät kansalliset lisävaatimukset tulisivat kuitenkin voimaan vasta vuoden 2031 alusta lukien.
Suomen julkisen talouden tilanne on kestämätön. Julkinen velkaantuminen ei voi jatkua loputtomasti ilman, että sillä olisi merkittäviä negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiyhteiskunnan toimintaan. Velkaantumiskehitys pitää saada loppumaan, joten olisi perusteltua säätää kansallinen finanssipoliittinen sääntö ilman EU-lainsäädännön vaatimuksiakin.
KESKEISET HAVAINNOT
1. Suomen julkisen talouden tilanne on kestämätön. Julkinen velkaantuminen ei voi jatkua loputtomasti ilman, että sillä olisi merkittäviä negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiyhteiskunnan toimintaan. Velkaantumiskehitys pitää saada loppumaan, joten olisi perusteltua säätää kansallinen finanssipoliittinen sääntö ilman EU-lainsäädännön vaatimuksiakin.
2. EU-sääntelyn vahvuus on nettomenopolun käsite, joka jättää kansalliselle hallitukselle mahdollisuuden tehdä arvovalintoja menojen leikkauksien ja verojen korotusten välillä. EU-sääntelyn heikkous Suomen kannalta on polun määrittelyssä käytettävä potentiaalisen tuotannon arvio, johon liittyy pienessä kansantaloudessa suurta epävarmuutta ja siten satunnaisuutta. Lainsäädäntö salli ensimmäisessä suunnitelmissa nettomenopolun perustamisen tasaisemman potentiaalisen kasvun uraan, mutta tulevissa suunnitelmissa vastaavaa mahdollisuutta ei ole enää käytössä. Satunnaisuuden hallinta on siis jatkossa vaikeampaa.
3. EU-lainsäädäntö on esityksen laskelmien mukaan 2030-luvulla lähtökohtaisesti tiukempi rajoite kuin kansallinen tavoite, kun tarkastellaan velkasuhteen kehitystä. Velkasuhdetavoitteen varmistamiseksi asetetaan velkaa kerryttävälle julkiselle sektorille rahoitusasematavoite, jonka noudattamista finanssipolitiikan valvojan tulisi arvioida. Esityksen mukaan: ”Arvioinnissa olisi otettava huomioon erityisesti, onko valtioneuvosto tehnyt julkisen talouden suunnitelmassa yksilöidyt tai niitä julkistaloudelliselta vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ja onko valtion- ja paikallishallinnon kuluvan tai tulevan vuoden arvioitu yhteenlaskettu nimellinen rahoitusasema suhteessa bruttokansantuotteeseen heikompi kuin -3 prosenttia.” Arviointi sisältäisi momentissa mainittujen toimien uskottavuuden arvioinnin. Edelleen: ”Jos finanssipolitiikan valvoja katsoisi laatimansa kokonaisarvion perusteella, että rahoitusasematavoitetta ei saavuteta eikä tavoitteesta poikkeamiseen ole hyväksyttäviä perusteita, valvoja esittäisi valtioneuvostolle arvion tarvittavien korjaavien toimenpiteiden mittaluokasta.” Jos valtioneuvosto ei ryhtyisi valvojan edellyttämiin toimiin, olisi sen perusteltava syyt tähän.
Velkasuhteen kehitykseen ja sen varmistamiseksi asetettuun rahoitusasematavoitteeseen liittyy paljon epävarmuutta. VM:n arvio vuoden 2025 velkasuhteesta oli kesällä 2023 74% ja tänä kesänä 86,1%. Vastaavat arviot julkisyhteisöjen nettoluotonannosta vuodelle 2025 ovat 3,0% ja 4,2%. PTT:n tunnistamia mahdollisia selittäjiä velkaantumisen kiihtymiseen sopeutustoimista huolimatta ovat kansainvälinen talous- ja turvallisuustilanne, SOTE-sektorin arvioitua suuremmat menot sekä harjoitetun finanssipolitiikan ajoitus ja sisältö. Onkin ilmeistä, että finanssipoliittinen valvoja joutuu tulevaisuudessakin EU:n komission tapaan tekemään kokonaisarviossaan talouden lisäksi arvioita maailmanpolitiikan ja kotimaisen politiikan vaikutuksista. EU-lainsäädännön ja kotimaisen sääntelyn rajoittavuus on lopulta sitten kiinni eri instanssien tulkinnoista. Lähtökohtaisesti komission on kuitenkin helpompi ottaa huomioon poliittisia tekijöitä kuin asiantuntijoista koostuvan valvojan.
4. Esitetty 40 prosentin velkasuhdetavoite on EU-lainsäädäntöä kauaskantoisempi. Tämän perustelut ovat kuitenkin ohuet. Vaikka nykytilanteessa velkaantumisen kääntäminen laskevalle uralle on hyvin todennäköisesti hyödyllistä, velkaantumisen pitäminen laskevalla uralla mahdollisesti jopa seuraavat lähes 50 vuotta, jotta 40 prosentin taso saavutetaan, on kustannusten ja hyötyjen vertailussa paljon epäselvempi. Mikäli talouskasvu olisi erittäin nopeaa (vrt, Nokia-Suomi), on varmasti yhteiskuntapoliittisesti kestävää antaa velkasuhteen pienentyä. Näin kuitenkin tapahtui ”Nokia-Suomessa” ilman säätelyäkin. Mikäli talouskasvu on hyvin heikkoa, on vaikea nähdä hyötyjen velkasuhteen laskusta 60 prosentista 40 prosenttiin olevan suurempia kuin siitä yhteiskunnan kehittämiselle seuraavat haitat.
5. Esityksen mukaan finanssipolitiikan valvojana toimisi talouspolitiikan arviointineuvosto. Tämä valvontavastuun siirtäminen Valtiontalouden tarkastusvirastolta (VTV) on perusteltu vain yleisellä tasolla. Lähinnä viitataan yleiseen eurooppalaiseen käytäntöön. Arviointineuvoston rooli muuttuu esityksellä kuitenkin huomattavasti. Kohdassa 3 keskustellulla tavalla valvoja joutunee joko tekemään laajempaa yhteiskunnallista harkintaa tai vaihtoehtoisesti päätymään hyvin kapea-alaiseen harkintaan, mikä voi johtaa kestämättömiin politiikkasuosituksiin.
Vaikka valvovasta instituutiosta voi esittää perusteltuja näkemyksiä sekä VTV:n ja arviointineuvoston välillä, valvojan riippumattomuus on keskeinen arvioitava asia. Esityksessä pyritään monin keinoin varmistamaan arviointineuvoston riippumattomuus. Jos VTV:n sijaan päädytään esityksen mukaisesti nimeämään valvojaksi arviointineuvosto, tulisi kuitenkin harkita arviointineuvoston ja eduskunnan välisen suhteen vahvistamista.
6. Esitys täytäntöönpanee kansallisesti EU:n uusista finanssipoliittisista säännöistä seuraavat muutostarpeet, mutta laajentaa niitä entisestään. Koska sekä EU:n tason että kansallisen tason sääntelylle on vahvat perusteet, tulisi lainsäädännön vaikutukset tunnistaa ja tunnustaa laaja-alaisesti. Sääntelykokonaisuuden (EU-lainsäädäntö ja kansallinen lainsäädäntö) vyöryttämien läpi eduskunnasta nopealla aikataululla johtaa pahimmillaan lainsäädäntöön, johon sitoutuminen on heikkoa, koska poliittinen päättäjä ei täysimääräisesti hahmota sääntelyjen vaikutuksia tulevaan talouspolitiikkaan. Olisi äärimmäisen tärkeätä muodostaa parlamentaarinen prosessi, jossa kaikkia eduskuntapuolueita kuullaan ja näin sitoutetaan sinänsä hyvin tarpeelliseen lainsäädäntöön. Nykyinen aikataulu antaa hyvin vähän liikkumatilaa parlamentaariselle prosessille. Tulisikin harkita niitä keinoja, joilla ainakin sääntelyn täsmentäminen olisi mahdollista vielä myöhemmin tämän vaalikauden aikana. Nykyisellä aikataululla uhkana on jälleen kerran luoda finanssipoliittista sääntelyä ilman todellista ohjausvaikutusta. Kroonisesti velkaantuvalla Suomella ei ole tällaiseen enää varaa.
Lisätietoja
