PTT hakee ekonomistia määräaikaiseen työsuhteeseen – hae 25.8. mennessä!

Pellervon taloustutkimus PTT ry

Edistämme yhteiskunnallista keskustelua ja tuemme niin julkista kuin yksityistä päätöksentekoa soveltavan taloustutkimuksen keinoin. Koko talouden laajuisten ilmiöiden tutkimuksessa olemme kiinnostuneita sekä globalisaatiosta että alueiden kehityksestä. Markkinoiden, toimialojen ja talousyksiköiden toiminnan tutkimuksessa pääteemojamme ovat asuminen, hyvinvointi, metsä ja ruoka.

Haemme noin 20 tutkijan yhteisöömme Helsingin keskustaan

EKONOMISTIA

(määräaikaisuus ajalle 1.10.2017–30.9.2018)

Työn pääsisältö on soveltavien tutkimusprojektien tekeminen sekä osallistuminen kaksi kertaa vuodessa talousennusteiden laatimiseen. Lisäksi tehtäviin kuuluvat projektihankinta, kansantalouden kehityksen seuranta ja alan asiantuntijatehtävät.

Tarjoamme miellyttävän työympäristön, hyvät mahdollisuudet itsensä kehittämiseen monipuolisissa työtehtävissä ja mahdollisuuden seurata näköalapaikalta talouden kehitystä.

Tehtävä edellyttävät alan ylempää korkeakoulutusta, kiinnostusta empiiriseen tutkimustyöhön, tutkimusmenetelmien hallintaa, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, yhteistyötaitoja monialaisessa työyhteisössä sekä hyvää suullista ja kirjallista esiintymistaitoa.

Erityisenä etuna pidämme osaamista toimialan taloustieteen ja yrityksen taloustieteen kysymyksissä.

Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoivomuksineen pyydetään toimittamaan 25.8.2017 mennessä sähköpostitse rekry@ptt.fi
ja olli-pekka.ruuskanen@ptt.fi tai postitse Pellervon taloustutkimus PTT ry, ”ekonomisti”, Eerikinkatu 28, 00180 Helsinki.

Lisätietoja tehtävästä antaa tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, p. 040 641 5732, olli-pekka.ruuskanen@ptt.fi