Pidempi parempi?

Suomen kilpailukyky on heikentynyt suhteessa tärkeimpiin kilpailijamaihin. Hallituksen tavoitteena on kilpailukyvyn parantaminen alentamalla yksikkötyökustannuksia vähintään 5 prosentilla. Työmarkkinajärjestöt saivat elokuun alussa 3 viikkoa aikaa sopia keinoista, joilla hallituksen tavoittelema vähennys yksikkötyökustannuksiin saadaan aikaan.

Keskeinen kysymys kuuluu, onko yksikkötyökustannuksien alentaminen Suomen kilpailukyvyn ydin? Fakta on, että muita maita nopeampi työvoimakustannusten kasvu yhdistettynä hitaampaan tuottavuuskehitykseen ovat finanssikriisin jälkeisinä vuosina heikentäneet tuntuvasti Suomen suhteel­lista kilpailukykyä. Kilpailukyvyn parantamiseksi palkkojen nousun pitäisi pysyä kilpailijamai­den palkkojen nousua hitaampana. Ongelmana on, että myös kilpailijamaissa palkkojen nousu on lähivuosina varsin hidasta. Alaspäin palkat eivät hevin jousta. Työntekijät kokevat saavutettujen etujen loukkauk­siksi monet seikat, jotka parantaisivat kilpailukykyä ja tehostaisivat työmarkkinoiden toimintaa. Jollain keinolla palkkataso olisi kuitenkin saatava suhteutettua palkanmaksukykyyn. Tuntipalkan alentamista kivuttomammaksi keinoksi yksikkötyökustannuksien alentamiseksi on esitetty työajan pidentämistä.

En kuitenkaan usko, että työaikaa pidentämällä ratkaistaan Suomen kilpailukykyongelmat. Olennaisempaa kilpailukyvyn kannalta on, mitä työtunnilla saadaan aikaan. Suo­men BKT:n putoaminen kasvu-uralta joh­tuu pitkälti työn tuottavuuden kehnosta kehityksestä. Työtuntien määrän vähentymisellä on sen sijaan ollut suhteellisen vähäinen vaikutus BKT:n kehitykseen viime vuosina. Suomen talouden monet ongelmat lähtevät nimenomaan ongelmista tuottavuuskehityksessä ja nämä ongelmat koskevat monia toimialoja.

Helppoa ja takuuvarmaa reseptiä tuottavuuskehityksen parantamiseen ei ole. Tuottavuuden kasvu tapahtuu viime kädessä yrityksissä ja yritysten elinkaareen kuuluu uudistuminen tai sopeutuminen. Teollisuuden rakenneuudistuksen kautta olisi löydettävä uutta, suurempaa lisäarvoa tuottavaa tuotantotoimintaa ja vientiä. Erityisen tärkeää on uustuotannon edellytysten vahvistaminen kaiken kokoisissa yrityksissä. Lisäksi on poistettava esteitä, jotka haittaavat työntekijöiden siirtymistä heikosti tuottavista työpaikoista tuottavampiin työpaikkoihin. Menestyäksemme meidän pitää olla hyviä sellaisessa toiminnassa, mikä tuottaa lopputuotteeseen mahdollisimman paljon arvonlisäystä. Tähän tarvitaan edelleen myös panostusta tutkimukseen ja innovointitoimintaan sekä uskallusta riskinottoon.

Näkisin, että työn tehokkuutta lisäävät toimet ovat paljon työaikaa merkittävämpiä tekijöitä tuottavuuden kehittämisessä. Työtapojen ja johtamisen kehittämisellä voidaan saada parannettua tuottavuutta enemmän kuin työaikojen mekaanisella pidentämisellä. Valitettavasti vain tämä tie taitaa olla liian hidas ja kivikkoinen. Suomen taloudella ei ole aikaa odottaa.

Taloustutka on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 10.8.2015.