- Blogit
Maaseudun Tulevaisuus / PTT:n taloustutka 9.5.2011
Kevään eduskuntavaalit ja Hetemäen verotyöryhmän raportti ovat synnyttäneet vilkkaan veropoliittisen keskustelun.
Niin toimittajat, poliitikot kuin kansalaisetkin ovat esittäneet mielipiteitään veropolitiikan oikeasta suunnasta.
Yksi keskustelun aihe on ollut se, viekö raportti Suomen verotusta kohti tasaveroa, koska siinä ehdotetaan kulutukseen perustuvien verojen nostoa.
Suhteelliseen verokantaan pohjautuvia kulutusveroja, kuten arvonlisäveroa, kaikki maksavat tuloistaan riippumatta yhtä paljon – ne ovat siis tasaveroja. Ehdotus tarkoittaa yhtäältä, että progressiivisilla veroilla kerättävä osuus verotuloista pienenisi.
Ne, jotka vastustavat kulutusverojen korottamista, perustelevat kantaansa toteamalla, että kyseisten verojen korottaminen kiristäisi pienituloisten verotusta enemmän kuin suurituloisten
Tälle näkemykselle löytyy tukea verotyöryhmän raportissa esitetyistä laskelmista. Ne näyttäisivät vahvistavan, että kulutusverojen korotus on regressiivinen toimenpide, eli se pienentää pienituloisten käytettävissä olevia tuloja suhteellisesti enemmän kuin suurituloisten.
Lisäksi kulutusverojen noston vastustajat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että kulutusverojen taso on Suomessa jo lähtökohtaisesti korkea, selvästi teollisuusmaiden keskiarvon yläpuolella. Kulutusverojen nostaminen johtaisi myös hintojen nousuun, jota jouduttaisiin kompensoimaan indeksikorotuksilla tulonsiirtojen saajille.
Hintojen nousu synnyttäisi lisäksi palkankorotuspaineita ja heikentäisi kilpailukykyä.
Yksi Hetemäen työryhmän perusteista kulutusverotuksen noston puolesta sen sijaan on, että kulutusverotus näyttäisi olevan vähiten haitallista talouskasvulle. Lisäksi työryhmän raportin mukaan kulutusverotus aiheuttaa tuloverotusta pienemmän hyvinvointitappion.
Kulutusverojen noston puolustajat myös kritisoivat laskelmia toimenpiteen regressiivisyydestä: vuosituloihin perustuvat laskelmat antavat puutteellisen kuvan verotuksen vaikutuksista taloudellisen hyvinvoinnin jakautumiseen, sillä ihmisten tulot vaihtelevat elinkaaren mittaan. Parempi tapa tarkastella tuloeroja perustuisi elinkaarituloihin, joista ei tietenkään ole käytettävissä vastaavaa aineistoa kuin vuosituloista ja -kulutuksesta.
Kulutusta kuitenkin tasoitetaan yli elinkaaren säästämällä, varallisuutta purkamalla ja lainaamalla.
On selvää, että jos verotuksen tulonjakovaikutuksia tarkasteltaisiin elinkaaritulojen perusteella, arvonlisäveron nostamisen kielteiset tulonjakovaikutukset näyttäisivät pienemmiltä kuin vuositulojen perusteella arvioitaessa.
Kaiken kaikkiaan Suomen verojärjestelmään kohdistuu ristiriitaisia paineita. Verokilpailu rajoittaa kansallisia päätöksiä: yritysten ja pääomien verotus on pidettävä kilpailukykyisellä tasolla, jotta veropohja ei rapaudu. On myös tärkeää, että verojärjestelmä kannustaa pääomien ja osaamisen kasvattamiseen ja että Suomi pysyy yritysten näkökulmasta houkuttelevana. Nämä tekijät puoltavat verotuksen keventämistä ja progressiivisuuden loiventamista. Toisaalta väestön ikääntyminen lisää julkisia menoja.
Yleisesti kannatusta saa myös pyrkimys tuloerojen kasvun hillitsemiseen, mikä edellyttäisi progressiivisuuden lisäämistä.
Valtiovarainministeriön verotyöryhmän työ korostaa kulutusverotuksen suuntaan siirtymisen etuja. Tämä on mielenkiintoinen keskustelun avaus – vaikka edut jäävätkin lopulta osittain epäselviksi. Selvää kuitenkin on, että vuonna 2008 alkaneen kansainvälisen finanssikriisin synnyttämä Suomen julkisen talouden alijäämä on korjattava, mikä edellyttää tavalla tai toisella kireämpää verotusta, jos hyvinvointivaltion tarjoamista palveluista ja sosiaaliturvasta halutaan pitää kiinni.
Keskustelu jatkukoon!
Hanna Karikallio
