”Odotettu kauppa” Perttu Pyykkönen

Viime perjantaina tanskalainen DLA Group ja sen
pääomistajat, tuottajaomisteiset osuuskunnat Danish Agro ja Vestjyllands Andel
ilmoittivat ostavansa osake-enemmistön Hankkija-Maatalous Oy:stä. Mikään
jymy-yllätys kauppa ei ollut.

Tähän on monta syytä. Ensinnäkin,
rakennekehitys eurooppalaisessa maataloustavarakaupassa aivan samoin kuin
elintarviketeollisuudessa on ollut rajua parin viimeisen vuosikymmenen aikana.
Koon pitää kasvaa, koska vastapeluritkin kasvavat. Tämä on useimpien isojen
yritysten strategioihin selvästi kirjattu. Niin myös DLA:n.

Toiseksi, DLA
oli jo tullut Suomen markkinoille ostamalla Yrittäjien Maatalouden viime vuonna.
Oli aivan selvää, että niin kasvuhakuiselle yritykselle kuin DLA ei niin pieni
siivu Suomen markkinoista ollut tyydyttävä osuus.

Kolmanneksi, päätellen
viimeaikaisista toimista S-ryhmässä, ei maataloustavarakauppaa ole selvästikään
pidetty ydinbisneksenä. Muun muassa Terra-ketjua on rakennettu vauhdilla, joka
väistämättä jossain määrin on tullut Hankkijan reviirille. Hankkijaa onkin
selvästi kauppakunnostettu parin vuoden ajan. Vähemmistöosuus Yaralta on ostettu
pois ja myymäläverkostoa supistettu. Kurantille tavaralle löytyy ostajakin
helpommin.

Neljänneksi, potentiaalisia ostajia ei oikeasti ollut kovin
montaa. Tanskasta olisi löytynyt toinen osuustoimintataustainen maatalous- ja
monen muunkin tavaran kauppias DLG samoin kuin Ruotsista Lantmännen. Ja
saksalaiset jätit eivät puolestaan koe Suomea kotimarkkinakseen. Muita
suomalaisia kilpailijoita kuten vaikkapa Keskoa tuskin olisi kilpailusyistä
voinut edes ajatella potentiaalisina ostajina.

Nyt täytyy toivoa, että
lupaukset halvemmista panoshinnoista realisoituvat. Se olisi tuottajien
näkökulmasta erittäin toivottava etenkin nykyisessä markkinatilanteessa.

Kauppa osoittaa selvästi myös sen, että tanskalaiset luottavat Suomen
maatalouden tulevaisuuteen ja viljelijöiden ostovoiman säilymiseen. Eivät he
muutoin näin vahvaa jalansijaa markkinoilla haluaisi.

Eurooppalaisilla
osuuskunnilla näyttää selvästi olevan taipumus hoitaa ulkomaan toimintonsa
osakeyhtiöinä, joiden tehtävä on takoa tulosta niiden kotimaisille
omistajajäsenille. Nyt jää nähtäväksi, onko tanskalainen tuottaja reilumpi
kauppias kuin suomalainen kuluttaja. Samoin jää nähtäväksi, voisivatko tai
haluaisivatko suomalaiset tuottajat järjestäytyä jollakin tavalla ja tulla
jollakin tavalla osaomistajiksi joko Hankkijaan tai DLA Agroon. Muista
Pohjoismaista sekä Baltian maista omistajia nimittäin jo löytyy.

Blogi on julkaistu myäs Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä PTT:n taloustutka -palstalla 10.9.2012