- Blogit
Ikääntyminen on yksi selkeimpiä trendejä metsänomistajakunnan rakennemuutoksessa. Tämä on herättänyt huolta muun muassa tulevaisuuden puun tarjonnasta, sillä tutkimusten mukaan metsänomistajan ikääntyessä kiinnostus puukauppoihin vähenee. Puun tarjontaa ajatellen metsänomistajakunnan nuorentuminen olisi siten tervetullut muutos kehitykseen.
Usein esitetty näkemys on, että suurten ikäluokkien jälkeen metsänomistajakunta nuorentuu merkittävästi. Mutta ketä nämä suuret ikäluokat ovat?
Suuriksi ikäluokiksi määritellään heti toisen maailmansodan jälkeen vuosina 1945–1950 syntyneet ikäluokat. Tällä hetkellä he ovat 58–63-vuotiaita. Vanhimmat heistä ovat siis nipin napin eläkeikäisiä ja suuri osa on edelleen työelämässä. Heidän lapsensa ovat nyt noin 30–40-vuotiaita.
Metsänomistajaksi Suomessa tullaan yleisimmin perinnön kautta. Eläkkeelle siirtyminen ja metsänomistajaksi tulo ajoittuvat siten suurilla ikäluokilla samoihin aikoihin. Metsänomistajina moni suurten ikäluokkien edustaja on siis varsin tuore ja osalla metsänomistajuus ei ole vielä edes alkanut.
Metsänomistuksen tavoitteissa metsän merkitys turvana vanhuuden varalle on yleisesti tärkeä. Eläkkeellä ollessa tämä merkitys todennäköisesti voimistuu entisestään, eikä metsiä haluta hakata, ellei ole pakko.
Eläkeiän kynnyksellä olevat myös suunnittelevat eläkepäivikseen monenlaista tekemistä. Metsänomistajilla suunnitelmiin liittyy yleisesti omassa metsässä puuhailu, etenkin jos vapaa-ajan asunto sijaitsee metsätilan yhteydessä. Oma metsä tarjoaa tällöin mahdollisuuden sekä fyysisen kunnon ylläpitämiseen että henkiseen virkistäytymiseen. Luopuminen omasta metsästä veisi ainakin osittain tämän mahdollisuuden.
Jos metsästä luovutaan siten, että luopuja pitää itsellään hallintaoikeuden, myös hakkuuoikeus jää hänelle. Puun tarjontaa lisäävää vaikutusta omistusjärjestelyllä ei silloin olisi. Hallintaoikeudesta luopuminen taas voi olla vaikeaa, sillä päätöksenteko-oikeus omaan metsään liittyvissä asioissa on metsänomistajille tärkeää ja siitä halutaan pitää kiinni.
Puun tarjonnan kannalta myönteistä on, että suuriin ikäluokkiin kuuluvat ovat tottuneet korkeampaan elintasoon kuin vanhempansa. Eläkkeellä ollessa tulotaso yleensä laskee, mutta vapaa-aika lisääntyy. Puunmyyntitulot mahdollistavat tällöin monia asioita, joita pelkän eläkkeen varassa ei ehkä pystyisi tekemään.
Kaikkiaan kovin vahvoja perusteita ei löydy sille, että metsänomistajat luovuttaisivat metsänsä ennen aikojaan perillisilleen. Todennäköistä onkin, että suurten ikäluokkien lapset saavat laajemmin vanhempiensa metsät omaan hallintaansa vasta lopullisessa perinnönjaossa. Tällöin he ovat 50–60-vuotiaita eli lähellä nykyistä metsänomistajien keski-ikää.
Tuntuvammin metsänomistajakunta voisi nuorentua noin 30–40 vuoden kuluttua, kun ensisynnyttäjien keski-iän kohoaminen alkaa vaikuttaa. Tällöin perijöinä ovat 1980–1990-luvuilla syntyneet ikäpolvet. Puun tarjontaa vauhdittamaan on siten löydettävä vielä kauan keinoja, jotka houkuttelevat myös ikääntyviä metsänomistajia.
