- Blogit
MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA
Luin jostain, että Yhdysvallat kuluttaa kolme kertaa enemmän viljaa henkilöä kohti kuin Kiina ja viisi kertaa enemmän kuin Intia.
Jos Kiinassa ja Intiassa kulutettaisiin viljaa yhtä paljon kuin Yhdysvalloissa, tarvittaisiin pelkästään näiden kahden maan kulutuksen kattamiseksi kaksi maapalloa.
Ruokaketju alkaa aina viljasta. Lihan ja maidon tuotantokustannuksissa viljan osuus on paljon suurempi kuin leivän valmistuksessa.
Elintason noustessa kiinalaiset ovat päässeet lihan ja erityisesti maitotuotteiden makuun. Amerikkalaiset puolestaan janoavat biopolttoainetta.
Bioenergian tuotanto lohkaisee yhä suuremman osan maapallon rajallisesta peltopinta-alasta. Globaalien viljamarkkinoiden toimiessa hinta tasapainottaa voimakkaasti kasvavan kysynnän ja rajallisen tarjonnan.
Suomessa viljelijät ovat pitkään joutuneet mukisematta hyväksymään teollisuuden tarjoaman viljan hinnan. Vihdoin viljelijälle alkaa kuitenkin avautua mahdollisuus seurata maailman pörssejä ja päivän hintaa. Viljelijän on ensimmäistä kertaa järkevää viedä viljansa myös ulkomaille. Hänellä on sama oikeus kuin muillakin yrittäjillä etsiä tuotteelleen paras markkinahinta. Vilja on kansainvälinen hyödyke, jota on lisäksi helppo säilyttää ja liikuttaa.
Suomalaiset viljatilat ovat koko EU-ajan saaneet viljan myynnistä vähemmän tuloja kuin maataloustuista. Nyt suunta on oikea: markkinoilta tulee isompi osuus tilan tuloista ja osa tuotantokustannuksista saadaan katettua viljan hinnalla.
Ruualla ei kuitenkaan ole vielä päivän hintaa, vaikka ruuan raaka-aineiden hinnat päätetäänkin pörssissä. Jos viljelijä on joutunut tyytymään annettuun hintaan, ei elintarviketeollisuuskaan ole päässyt helpolla.
Kaupan puristuksessa teollisuus ei ole pystynyt nostamaan hintojaan, vaan kasvavat kulut on katettu toimintaa tehostamalla. Kauppaketjun suuri markkinaosuus ja neuvotteluvoima ovat tehneet teollisuuden nöyräksi. Kauppaan verrattuna teollisuus on hajanainen ryhmä, eikä yksittäinen teollisuuslaitos mahda mitään kaupan otteessa.
Kaupan alan rakennemuutos on ollut huima: kaupparyhmät ovat ketjuttaneet toimintansa, siirtäneet myynnin suurempiin yksikköihin sekä keskittäneet ohjauksen ja hankinnat.
Kauppa on pystynyt pitämään teollisuudelle maksamansa hinnan niin alhaisena, että ruuan hintaa ei ole tarvinnut juuri nostaa ja silti kauppa on saanut markkinoilta lisätuloja. Tilastoja tarkastelemalla pääsee aika nopeasti tulokseen, jonka mukaan kaupan osuus ruuan hinnasta on kasvanut koko 2000-luvun ja vastaavasti alkutuottajan ja teollisuuden osuudet ovat laskeneet.
Hintavääntö kaupan ja teollisuuden välillä on kuitenkin entistä tiukempaa.
Kauppa on opettanut teollisuudelle nopeasyklisyyttä ja tuotteiden hinnoittelurytmi on kiihtymässä. Hedelmät ovat jo viikkohinnoittelussa. Aiemmin kaupalla oli varaa kiristää elintarviketeollisuutta ja maataloustuottajia uhkaamalla lisätä tuontituotteita. Nyt tuontituotteidenkin hinnat ovat nousseet, eivätkä suomalaiset kuvainnollisestikaan tuontituotteita purematta niele.
On mielenkiintoista seurata, miten elintarvikeketjun eri osien osuudet ruuan hinnasta kehittyvät, jos alkutuottajien ei tarvitse enää pärjätä pelkällä tuottavuuden kasvulla. Suomalaista ruokaa arvostavana kuluttajana haluaisin ensisijaisesti tukea ostamani ruokakassin hinnan kautta suomalaista maataloutta ja elintarviketeollisuutta.
Jos kauppa kuitenkin määrittää katteensa prosentteina sisäänostohinnoista, kasvattavat nousevat tuottajahinnat myös kaupan tuloja. Kaupan asema elintarvikeketjun huipulla on vahva.
