- Blogit
Maaseudun Tulevaisuus / PTT:n taloustutka 3.11.2010
Helposti kuvitellaan, että puun myyntitulot ja puun myyntituloista kerättävät verot vaurastuttavat metsien sijaintikuntia. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan esimerkiksi Uudenmaan maakunnassa asuvat metsänomistajat saavat puun myyntituloja lähes kolminkertaisen määrän siihen nähden, kuinka paljon alueen metsistä saadaan kantorahatuloja.
Suurimpia häviäjiä tässä mielessä ovat Etelä- ja Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi. Siis alueet, joiden taloudessa metsätaloudella on suhteellisesti suurin merkitys ja jotka ovat riippuvaisimpia valtion tuesta.
Puun myyntituloista kerättävät pääomaverot taas maksetaan valtiolle, joka jakaa osan rahoista kunnille yhteisöveron metsävero-osuutena. Yhteisöveron noustessa valtion tukea saava kunta kuitenkin menettää valtionosuuksia tasausjärjestelmän takia. Onkin syytä pohtia, onko nykyinen tilanne oikeudenmukainen ja ennen kaikkea tarkoituksenmukainen.
Metsätalouden tukemista perustellaan usein aluepoliittisilla syillä, koska metsätalouden suhteellinen merkitys on suurin Suomen harvaan asutuilla itäisillä ja pohjoisilla alueilla.
Aluepoliittisia perusteita voi kuitenkin kyseenalaistaa, koska puunmyyntituloista iso osa kohdistuu etelän suuriin kaupunkeihin, eivätkä puunmyyntitulosta maksettavat verot merkittävästi auta köyhiä metsien sijaintikuntia.
Metsänomistajakunnan rakennemuutos tulee edelleen kärjistämään nykyistä tilannetta. Tähän saakka suurin muutos metsänomistajien asumisessa on tapahtunut, metsänomistajat ovat muuttaneet maaseudulta oman alueensa keskukseen, kirkonkylään tai pienehköön kaupunkiin.
Suurten ikäluokkien omaisuuden tullessa jakoon on odotettavissa suurempi muutos. Perilliset kun asuvatkin maakuntakeskusten sijaan etelän suurissa kaupungeissa, erityisesti Uudellamaalla. Näin metsätulojen virta pois idän ja pohjoisen metsäisistä maakunnista tulee entisestään kiihtymään.
Erääksi ratkaisuksi metsäisten kuntien talousongelmiin on ehdotettu metsätilojen kiinteistöveroa. Se on kuitenkin ongelmallinen muun muassa siksi, että edellä mainittu valtionosuuksien tasausjärjestelmä voisi johtaa hyvin yllättävään lopputulokseen.
Tasausjärjestelmässä eri tekijöiden monimutkaiset yhteisvaikutukset vaikuttavat erilaisissa kunnissa eri tavoin, eikä kaikkien metsäisten kuntien hyötyminen kiinteistöverosta ole lainkaan selvää.
Metsäisten kuntien tukemiseksi voitaisiin puunmyyntitulojen pääomaverolla kerätyistä varoista osa kohdistaa metsätilan sijaintikuntaan ilman, että valtionosuudet vähenisivät.
Tämä muuttaisi valtionosuuksien tasausjärjestelmää niin, että se vastaisi paremmin käsitystä kuntien välisestä oikeudenmukaisuudesta.
Emmi Haltia
