”Metsät sähköistyvät” Jyri Hietala

Internetin leviäminen kansalaisten ulottuviin alkoi jo
noin parikymmentä vuotta sitten. 2000-luvulla siitä on muodostunut yrityksille
elintärkeä viestinnän ja kaupankäynnin väline. Puukauppaa on edelleen käyty
perinteisin tavoin. Vaan ei kauaa, on ajan henki.

Sähköiset palvelut ovat
tulossa avuksi myös puukaupan toimivuuden parantamiseksi. Näiden lisäksi
tarjolle tulee joukko muita palveluja, joiden avulla metsänomistajat pystyvät
hallitsemaan metsäomaisuuksiaan entistä helpommin suoraan kotikoneelta.

Metsien sähköistymistä on edesauttanut metsätiedon standardointi, jonka
myötä jo toiminnassa olevat tai tulossa olevat sähköiset metsäpalvelut voidaan
liittää toisiinsa mahdollisimman saumattomasti. Yksinkertaisesti sanottuna tämä
tarkoittaa sitä, että jokainen kone ja palvelu puhuvat tulevaisuudessa
automaattisesti samaa metsäkieltä.

Yksi mielenkiintoinen esimerkki
tulevista mahdollisuuksista on pian käyttöön otettava sähköinen
Puumarkkinat.fi-
puukauppapaikka. Tarkoituksena on, että palvelun avulla
metsänomistaja voi ilmoittaa puukauppakohteita suoraan sähköisestä
metsäsuunnitelmasta. Näihin ostajapuoli voi puolestaan käydä tutustumassa saman
verkkopalvelun kautta. Perusajatushan on tuttua esimerkiksi
verkkoasuntoilmoituksista.

Myös toinen merkittävä metsänomistajille
suunnattu sähköinen asiointipalvelu, Metsään.fi, on tarkoitus avautua vielä
tämän vuoden puolella. Sivuston kautta metsänomistaja saa ajantasaista tietoa
metsävaroistaan ja tarvittavista toimenpiteistä metsätilalla. Palvelu
mahdollistaa myös tarjousten tekemisen esimerkiksi puukaupoista ja
metsänhoitotöistä.

Monille metsänomistajille sähköisten palveluiden
käyttöönotto tarkoittaa joustamista vanhoissa tavoissa. Se miten sähköistyvä
metsä otetaan vastaan, riippuu silti ennen kaikkea palveluiden
tarjoajilta.

Uusien sovellutusten omaksuminen tulee vaatimaan oman
aikansa, mutta oikeanlaisella opastuksella sitä voidaan tehdä helpommaksi.
Tulevilla metsänomistajilla sähköisten palveluiden käyttöönotto sujunee
helpommin, kun totuttuja tapoja ei tarvitse murtaa.

Vaikka metsässä ja
toimistossa asiointia voidaan joiltain osin korvata verkkoratkaisuilla,
lopulliset kauppapäätökset tulevat silti viime kädessä edelleen perustumaan
käynteihin kohteella. Vain siellä metsä nähdään puilta.

Sitä paitsi,
mikäs sen mukavampaa kuin ottaa kupponen kahvia metsän siimeksessä onnistuneiden
puukauppojen jälkeen.

 

Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 18.6.2012