”Matkalla parempaan” Matleena Kniivilä

Tulevaisuus on alkanut. Näitä sanoja käytettiin usein
Euroopan paperintuottajajärjestö Cepin pari viikkoa sitten Brysselissä pitämässä
European Paper Week -tapahtumassa. Lamasta ja vähenevästä kysynnästä huolimatta
paperiteollisuudessa uskotaan – ainakin julkisissa puheissa – parempaan
tulevaisuuteen.

Paino- ja kirjoituspaperin kysyntä toki laskee
Euroopassa. Se vähenee tulevina vuosina ja vuosikymmeninä talouden tilanteesta
riippumatta.

Erilaiset sähköiset sovellukset vievät vääjäämättä
markkinoita paperilta. Mitä vanhemmaksi nykynuoriso kasvaa, sitä enemmän koko
väestön kulutustottumukset muuttuvat nykyisestä ja sitä vähemmän paperia
tarvitaan.

Toivoa metsäteollisuudessa ja koko alalla herättävät kuitenkin
puun käyttämättömät mahdollisuudet. Puusta voidaan valmistaa muutakin kuin
lehtiin tai tulostamiseen tarvittavaa peruspaperia.

Osin jo nykyisiä,
mutta pääosin nousevia mahdollisuuksia, ovat erilaiset rakennusmateriaalit,
biopolttoaineet, muovipakkauksia korvaavat puukuidusta valmistetut pakkaukset ja
erilaiset älypakkaukset.

Puuvillaa tai keinokuituja voidaan korvata
ympäristöystävällisemmillä puupohjaisilla tekstiileillä ja öljypohjaisia
kemikaaleja puusta valmistetuilla kemikaaleilla. Puun eri ainesosia saatetaan
tulevaisuudessa käyttää nykyistä enemmän myös elintarvike-, lääke- ja
kosmetiikkateollisuuden tuotteissa. Silloin tuotteen yksikköhintakin on aivan
eri luokkaa kuin sellun tai paperin.

Metsäteollisuudessa näytetään
herätyn muutokseen, vaikkakin ehkä pakon edessä ja melko myöhään. Alalla on
ymmärretty, kuinka tulevaisuuden trendit tukevat kestävää metsien
käyttöä.

Puun käytöllä voidaan vastata moniin maailman ongelmiin.
Haasteena on saada myös kuluttajat oivaltamaan asia.

Onnistuessaankin
muutos uuteen kestää kauan. Cepin visiossakin muutoksen uskotaan vievän useita
kymmeniä vuosia. Varmaa on, että vuonna 2050 metsäteollisuus näyttää meillä
aivan erilaiselta kuin tänään. Paperin valmistus vähenee, mutta ehkä sen
merkityksen pienenemistä ovat korvanneet monet edellä mainitut tuotteet.

Vanhaan ei ole enää paluuta ja matka parempaan tulevaisuuteen on pitkä.
Vaikka tie lienee alussa kuoppainen, on suunta ainakin selvillä.

 

Blogi on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 26.11.2012