- Blogit
On helppo yhtyä siihen ekonomistikuntaan, joka näkee työllisyyden ylläpitämisen talouspolitiikan ykköstavoitteeksi. Suomella ei ole varaa siihen, että nykyinen talouskriisi johtaisi samanlaiseen työvoimaa rapauttavaan pitkäaikaistyöttömyyden kasvuun kuin 1990-luvun alun lama.
Edellisen laman myötä työttömyysaste nousi lähes 17 prosenttiin vuonna 1994. Sekä lama että sitä seurannut elpyminen kohtelivat eri toimialoja ja alueita eri tavalla. Lamasta toipumisen aikana työmarkkinat kehittyivät osaamista suosivaan suuntaan, jolloin työn kysyntä vähän osaamista vaativilla aloilla pieneni. Vähän koulutettuihin työntekijöiden työttömyys jäi korkealle tasolle. Rakenteellisesta työttömyydestä muodostui vaikea ongelma, joka on edelleen ratkaisematta.
Pienipalkkaisessa ja vähän koulutetussa työvoimassa on suuri työllisyyspotentiaali, joka on tärkeää saada hyödynnettyä työmarkkinoilla. Matalapalkka-alojen työllisyyttä vaikeuttaa se, että palkkataso on muodostunut korkeaksi työn tuottavuuteen nähden: teknologinen kehitys on vähentänyt matalan tuottavuuden työvoiman kysyntää, mutta työvoimakustannukset eivät keskitettyjen palkkaneuvotteluiden takia ole alentuneet vastaavasti. Seurauksena on ollut työllisyyden heikkeneminen.
Vähän koulutettujen lisäksi ikääntyvien asema työmarkkinoilla on vaikea: työllisyys- ja työllistymisasteet laskevat selvästi iän lisääntyessä. Vaikka ikääntyvien työllisyysaste nousi Suomessa laman jälkeen keskimääräistä nopeammin, on positiivinen kehitys viime vuosina hidastunut.
On esitetty, että pienituloisen työvoiman palkkajoustot ovat suurempia kuin muulla työvoimalla, jolloin työvoimakustannusten muutoksilla on suurempi vaikutus työllisyyteen. Pienituloisen työvoiman kysynnän jousto on myös keskimääräistä suurempi, sillä se on helpommin korvattavissa esim. teknisillä uudistuksilla. Tutkimukset osoittavat, että pienituloisiin kohdistuvilla veronalennuksilla saadaan suurin työllisyyshyöty menetettyjä verotuloja kohti. Matalapalkkaisen työn tukeminen erityisesti työnantajamaksujen kevennyksillä onkin saanut paljon kannatusta.
Suomessa on käynnissä työnantajille suunnattu matalapalkkatukikokeilu. Työnantaja on Suomessa oikeutettu saamaan matalapalkkatukea vuosina 2006–2010 maksettujen palkkojen osalta, kun hänellä on palveluksessaan 54 vuotta täyttänyt työntekijä, jolle kokoaikaisesta työstä maksettava palkka on 900–2000 euroa kuukaudessa. Enimmillään tuki pudottaa työnantajamaksut reilusta 20 prosentista noin viiteen prosenttiin.
PTT:ssä on käynnissä tutkimusprojekti, jossa arvioidaan matalapalkkatuen työllisyysvaikutuksia. Alustavien tulosten mukaan matalapalkkatuki on lisännyt tehtyjen työtuntien määrää sekä pitänyt työntekijän saman työnantajan palveluksessa pidempään. Uusien työpaikkojen syntymiseen tuki on vaikuttanut sen sijaan ainoastaan julkisella sektorilla. Selvittämättä on vielä matalapalkkatuen hintalappu suhteessa saavutettuun työllisyyskehitykseen. Lisäksi työllisyysvaikutusten painottuminen julkiselle sektorille voidaan nähdä ongelmallisena ja aiheuttaa pohdittavaa.
Tulokset ovat kuitenkin sen verran vakuuttavia, että mielestäni vastaavaa tukimallia voisi kokeilla myös toiseen erityisryhmään eli nuoriin. Nuorten työllisyystilanne on tällä hetkellä vaikea. 15–24-vuotiaiden työttömyysaste oli huhtikuussa 23,7 prosenttia. Suomalainen kilpailukyky ja hyvinvointi eivät voi olla maailman huippuluokkaa, jos näin suuri osuus nuorista on työttömänä tai koulutuksen ja työelämän ulkopuolella.
