Marjasesongin kynnyksellä

Tänä vuonna armonaikaa pakastimen tyhjäksi syömiselle tuo myöhässä kypsyvä marjasato, mutta mieltä lämmittää mm. ennusteet hyvästä mustikkasadosta. Joillekin marjakausi tarkoittaa sitä, että ostetaan mansikat kaupan edestä ja pakastetaan ne. Himomarjastajan kausi sen sijaan päättyy kohmeisiin sormiin karpalosuon laitaan. Tätä ennen marjastus- ja säilöntäkaudesta on nautittu mustikoiden, herukoiden, puolukoiden, lakkojen ja villivattujen parissa.

Himomarjastajan tunnistaa mm. seuraavista ominaisuuksista: himomarjastajan kotoa löytyy pakastustilaa satoja litroja ja marjat kuuluvat hänen ruokavalioon eri muodoissaan päivittäin. Himomarjastajalla on vakimarjapaikat eri marjoille. Hän myös lukee maastoa niin, että tunnistaa potentiaaliset marjapaikat ajaessaan ohi 100 km tuntinopeudella. Toki hän haistaa marja-apajat myös hakkuun, suon ym. toiselta puolen. Hikoiltuaan tuntikausia metsässä, erilaisissa puuduttavissa asennoissa, omien ajatustensa kanssa himomarjastaja tuntee tyydytystä saaliista ja olonsa eheäksi. Eikä hän ymmärrä mitä tyydytystä tuottaa marjojen poimiminen kaupan pakastealtaasta. Metsä kun hoitaa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia, samalla kun toteuttaa lajinomaista käyttäytymistä.

Tekijä, joka erottaa himomarjastajan perusmarjastajasta on se, että himomarjastaja käyttää vuosittain kymmeniä tunteja pelkästään vain marjojen poimimiseen. Eikä hän seuraavan sesongin alkaessa mieti ettei huvittaisi hikoilla päiväkausia metsässä, vaan tarkkailee hartaudella sadon kypsymistä. Ja ötököitä vastaan hän pukeutuu paitsi oikeanlaisiin myös oikeanvärisiin vaatteisiin.

Himomarjastaja on uhanalainen laji.

Usein himomarjastajuuden taustalla on perintötekijät, mutta kelpo marjastajaksi voi kehittyä myös sitkeällä harjoittelulla. Etuja ovat tietynlainen ahneus ja saituus. Vaikkei mielessä siintäisikään himomarjastajuus, kannattaa marjastusta kokeilla, niin kauan kun ekinokokit ovat poissa ja metsissämme on ilmaista ja puhdasta marjaa.

Marjastukseen pätee sama sääntö kuin moniin muihinkin lajeihin. Jos laji on outo, aloita maltilla. Valitse kiitollinen poimittava, ota eväät, varaudu hyttysiin ja hikoiluun. Ja siihen, että selkää alkaa jossain vaiheessa kolottaa. Tai ettei marjoja heti löydy. Myös mielikuvat mm. mustikkakiissellistä talvipäivänä ja ajatukset kotimaisen superfoodin terveysvaikutuksista voivat auttaa alkuun. Myös seura voi tehdä lajin kokeilun helpommaksi.

Taloustutka on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 20.7.2015.Tänä vuonna armonaikaa pakastimen tyhjäksi syömiselle tuo myöhässä kypsyvä marjasato, mutta mieltä lämmittää mm. ennusteet hyvästä mustikkasadosta. Joillekin marjakausi tarkoittaa sitä, että ostetaan mansikat kaupan edestä ja pakastetaan ne. Himomarjastajan kausi sen sijaan päättyy kohmeisiin sormiin karpalosuon laitaan. Tätä ennen marjastus- ja säilöntäkaudesta on nautittu mustikoiden, herukoiden, puolukoiden, lakkojen ja villivattujen parissa.

Himomarjastajan tunnistaa mm. seuraavista ominaisuuksista: himomarjastajan kotoa löytyy pakastustilaa satoja litroja ja marjat kuuluvat hänen ruokavalioon eri muodoissaan päivittäin. Himomarjastajalla on vakimarjapaikat eri marjoille. Hän myös lukee maastoa niin, että tunnistaa potentiaaliset marjapaikat ajaessaan ohi 100 km tuntinopeudella. Toki hän haistaa marja-apajat myös hakkuun, suon ym. toiselta puolen. Hikoiltuaan tuntikausia metsässä, erilaisissa puuduttavissa asennoissa, omien ajatustensa kanssa himomarjastaja tuntee tyydytystä saaliista ja olonsa eheäksi. Eikä hän ymmärrä mitä tyydytystä tuottaa marjojen poimiminen kaupan pakastealtaasta. Metsä kun hoitaa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia, samalla kun toteuttaa lajinomaista käyttäytymistä.

Tekijä, joka erottaa himomarjastajan perusmarjastajasta on se, että himomarjastaja käyttää vuosittain kymmeniä tunteja pelkästään vain marjojen poimimiseen. Eikä hän seuraavan sesongin alkaessa mieti ettei huvittaisi hikoilla päiväkausia metsässä, vaan tarkkailee hartaudella sadon kypsymistä. Ja ötököitä vastaan hän pukeutuu paitsi oikeanlaisiin myös oikeanvärisiin vaatteisiin.

Himomarjastaja on uhanalainen laji.

Usein himomarjastajuuden taustalla on perintötekijät, mutta kelpo marjastajaksi voi kehittyä myös sitkeällä harjoittelulla. Etuja ovat tietynlainen ahneus ja saituus. Vaikkei mielessä siintäisikään himomarjastajuus, kannattaa marjastusta kokeilla, niin kauan kun ekinokokit ovat poissa ja metsissämme on ilmaista ja puhdasta marjaa.

Marjastukseen pätee sama sääntö kuin moniin muihinkin lajeihin. Jos laji on outo, aloita maltilla. Valitse kiitollinen poimittava, ota eväät, varaudu hyttysiin ja hikoiluun. Ja siihen, että selkää alkaa jossain vaiheessa kolottaa. Tai ettei marjoja heti löydy. Myös mielikuvat mm. mustikkakiissellistä talvipäivänä ja ajatukset kotimaisen superfoodin terveysvaikutuksista voivat auttaa alkuun. Myös seura voi tehdä lajin kokeilun helpommaksi.

Taloustutka on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 20.7.2015.Tänä vuonna armonaikaa pakastimen tyhjäksi syömiselle tuo myöhässä kypsyvä marjasato, mutta mieltä lämmittää mm. ennusteet hyvästä mustikkasadosta. Joillekin marjakausi tarkoittaa sitä, että ostetaan mansikat kaupan edestä ja pakastetaan ne. Himomarjastajan kausi sen sijaan päättyy kohmeisiin sormiin karpalosuon laitaan. Tätä ennen marjastus- ja säilöntäkaudesta on nautittu mustikoiden, herukoiden, puolukoiden, lakkojen ja villivattujen parissa.

Himomarjastajan tunnistaa mm. seuraavista ominaisuuksista: himomarjastajan kotoa löytyy pakastustilaa satoja litroja ja marjat kuuluvat hänen ruokavalioon eri muodoissaan päivittäin. Himomarjastajalla on vakimarjapaikat eri marjoille. Hän myös lukee maastoa niin, että tunnistaa potentiaaliset marjapaikat ajaessaan ohi 100 km tuntinopeudella. Toki hän haistaa marja-apajat myös hakkuun, suon ym. toiselta puolen. Hikoiltuaan tuntikausia metsässä, erilaisissa puuduttavissa asennoissa, omien ajatustensa kanssa himomarjastaja tuntee tyydytystä saaliista ja olonsa eheäksi. Eikä hän ymmärrä mitä tyydytystä tuottaa marjojen poimiminen kaupan pakastealtaasta. Metsä kun hoitaa sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia, samalla kun toteuttaa lajinomaista käyttäytymistä.

Tekijä, joka erottaa himomarjastajan perusmarjastajasta on se, että himomarjastaja käyttää vuosittain kymmeniä tunteja pelkästään vain marjojen poimimiseen. Eikä hän seuraavan sesongin alkaessa mieti ettei huvittaisi hikoilla päiväkausia metsässä, vaan tarkkailee hartaudella sadon kypsymistä. Ja ötököitä vastaan hän pukeutuu paitsi oikeanlaisiin myös oikeanvärisiin vaatteisiin.

Himomarjastaja on uhanalainen laji.

Usein himomarjastajuuden taustalla on perintötekijät, mutta kelpo marjastajaksi voi kehittyä myös sitkeällä harjoittelulla. Etuja ovat tietynlainen ahneus ja saituus. Vaikkei mielessä siintäisikään himomarjastajuus, kannattaa marjastusta kokeilla, niin kauan kun ekinokokit ovat poissa ja metsissämme on ilmaista ja puhdasta marjaa.

Marjastukseen pätee sama sääntö kuin moniin muihinkin lajeihin. Jos laji on outo, aloita maltilla. Valitse kiitollinen poimittava, ota eväät, varaudu hyttysiin ja hikoiluun. Ja siihen, että selkää alkaa jossain vaiheessa kolottaa. Tai ettei marjoja heti löydy. Myös mielikuvat mm. mustikkakiissellistä talvipäivänä ja ajatukset kotimaisen superfoodin terveysvaikutuksista voivat auttaa alkuun. Myös seura voi tehdä lajin kokeilun helpommaksi.

Taloustutka on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 20.7.2015.