- Blogit
MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA
Hallitus on päättänyt ottaa ensi vuonna uudelleen käyttöön makeisveron sekä korottaa virvoitusjuomaveroa. Verouudistusta on kiitelty, mutta myös vastalauseita on kuulunut.
Valtion puuttumista makeisten ja virvoitusjuomien kulutukseen verotuksen keinoin on perusteltu muun muassa kansanterveydellisillä syillä. Makeisten kulutus on vuosien 1985 ja 2005 välillä kaksinkertaistunut. Lisäksi ylipainoisten lasten määrä on 30 vuodessa kolminkertaistunut. Sokeripitoisten tuotteiden verotusta kiristämällä ohjataan kansalaisia terveellisempään ruokavalioon.
Terveyden näkökulmasta veroille löytyy perusteita, mutta mitä taloustiede sanoo: voiko verotuksella ohjata kulutusta terveellisempään suuntaan? Empiiriset tutkimukset osoittavat, että useimpien tuotteiden kysyntä reagoi hintojen muutoksiin, eikä ruoka ole tässä suhteessa poikkeus. Vaikka ruuan kokonaiskysynnän hintajousto on melko alhainen, on yksittäisten elintarvikeryhmien kysyntä huomattavasti joustavampaa. Esimerkiksi virvoitusjuomien ja sokerin kysyntä on jo melko joustavaa hinnan suhteen.
Ongelmana on kuitenkin suurkulutus. Kohtuukäyttäjien kysynnän hintajousto on tyypillisesti suurempi kuin suurkuluttajien. Huolena onkin, että korkea veroaste ei vaikuta ongelmakulutukseen mutta aiheuttaa vääristymän niiden henkilöiden kulutukseen, joille kulutus ei ole ongelma.
Elintarvikkeiden kohtuukulutus harvemmin aiheuttaa terveyshaittoja. Teoriassa parhaaseen tulokseen päästäisiin, jos olisi mahdollista verottaa suurkulutusta ankarammin kuin muuta kulutusta. Käytännössä tämä ei ole kuitenkaan mahdollista: kaikelle kulutukselle on asetettava sama vero. Se, että kulutuksen hintajousto ei ole korkeimmillaan suurimmilla kulutuksen tasoilla, ei poista verotuksen korjaavaa vaikutusta.
Makeis- ja virvoitusjuomaverojen osalta ongelmiksi on nähty veron kohdistuminen myös ksylitoli-tuotteisiin ja kivennäisvesiin: kaupanhyllyltä löytyy terveyden kannalta paljon haitallisempiakin tuotteita, joihin kyseiset verot sopisivat. Valmisteveroja on kieltämättä vaikea kohdentaa ja rajata.
Myöskään tulonjaon näkökulmasta elintarvikkeiden verotuksen korotukset eivät ole ongelmattomia. Pienituloiset käyttävät ruokaan suuremman osuuden tuloistaan kuin hyvätuloiset, ja erityisesti epäterveellisempää ruokaa kulutetaan enemmän alimmissa tuloluokissa. Argumentin painoarvoa kuitenkin vähentää muun muassa se, ettei tulonjaosta huolehtiminen kulutusverotuksen keinoin ole kovin tehokasta.
Eräs argumentti elintarvikkeiden veronkorotuksia vastaan liittyy matkustajatuonnin kasvuun. Makeisveron osaltakin pelätään, että jobbarit alkavat kiertää veroja tuomalla ulkomailta halpakarkkeja laittomasti myyntiin. Alkoholin osalta on osoitettu, että alkoholiveron korotuksen jälkeen kotimaasta ostetun alkoholin määrä väheni tuonnin kasvua enemmän, eli veronkorotus laski kokonaiskysyntää.
Mielestäni on kannatettavaa, että kuluttajia kannustetaan terveellisiin valintoihin porrastamalla elintarvikkeiden verotusta niin, että kiistatta terveellisten elintarvikkeiden (kuten kasvikset ja hedelmät) verotusta alennettaisiin. Toisaalta voitaisiin harkita korkeampaa veroa esimerkiksi elintarvikkeille, joissa on korkea sokeri- tai rasvapitoisuus.
Makeis- ja virvoitusjuomaverot ovat askeleita oikeaan suuntaan, vaikka rajanveto terveellisen ja epäterveellisen ruuan välillä on vaikea. Verojärjestelmän yksinkertaisuus ei kuitenkaan voi olla tärkein veropolitiikan päämäärä.
Hanna Karikallio
