- Blogit
Muutama viikko sitten kävin mielenkiintoista ja hyvää
keskustelua kotimaisen raaka-aineen roolista Suomessa toimivan kansainvälisen
elintarvikeyrityksen hankinnoissa. Keskustelukumppanini edustama yritys ei osta
lainkaan kotimaista naudanlihaa, vaikka naudanliha on heidän toiminnassaan
keskeinen raaka-aine.
Selitys on varsin yksinkertainen. Yrityksen
maailmanlaajuisesti toteutettavaan toimintamalliin kuuluu, että kaikkien
tuottajien ja tavarantoimittajien on sitouduttava johonkin kansainväliseen ja
laajasti hyväksyttyyn laatujärjestelmään.
Suomesta ei löydy
naudanlihantuottajaa, joka olisi sertifioinut tuotantonsa jonkin vaatimuksena
olevan laatujärjestelmän mukaiseksi.
Maailmalta tuottajia
löytyy.
Keskustelussa yhdeksi esimerkiksi nostetun laatujärjestelmän
mukainen sertifiointi on tehty yhteensä 409 maataloustuotteelle 119 000 tilalla
112 maassa.
Kotimaisen lihan käyttö ei siis ainakaan tässä tapauksessa
riipu Suomessa toimivan ostajan tahdosta. Kyse ei myöskään ole hinnasta,
laadusta tai määrästä. Kyse on siitä, että kotimainen tuotantoketju ei pysty
vastaamaan kansainvälisen ostajan konsernitasolla asetettuihin
vaatimuksiin.
Kansainvälisessä toimintaympäristössä ei riitä, että
tiedämme itse tuottavamme maailman parasta ja puhtainta ruokaa. Meidän pitää
pystyä myös osoittamaan se sellaisella tavalla, että maailman kaikissa kolkissa
toimiva yritys pystyy helposti varmentamaan tuotannolle
vähimmäislaatutason.
Kansainvälinen yritys pyrkii yhtenäisiin
toimintamalleihin kaikkialla maailmassa. Tuottajille asetetut vaatimukset ovat
kaikkialla samat.
Laatujärjestelmän puuttuessa ei auta, että kotimaiset
tuottajat käyvät vakuuttamassa konsernin maajohtajille kotimaisten tuotteiden
paremmuutta, eläinten hyvää hoitoa ja ympäristön parempaa tilaa. Tätä samaa
nimittäin tehdään useimmissa niistä 119 maasta, jossa kolumnin innoituksena
toiminut yritys on läsnä.
Miten ostaja tekee eron tuottajien
välille?
Laatujärjestelmä mahdollistaa tuotteiden jäljittämisen pellolta
pöytään globaalilla tasolla. Sertifiointi kulkee koko ketjun läpi
rehuntuotannosta kauppoihin ja ravintoloihin.
Kansainvälisellä tasolla
tavoitellaan siis ihan samaa kuin kotimaassa lähiruuan
kanssa.
Maatalouden laatujärjestelmiä on puuhasteltu meilläkin ainakin
1990-luvun loppupuolelta saakka. Ne eivät kuitenkaan muutamaa poikkeusta lukuun
ottamatta ole lähteneet lentoon.
Paras mieleen tuleva esimerkki on Valio.
Valion toimintajärjestelmä on sertifioitu kansainvälisen standardin perusteella
ja kaikilla tuottajilla on käytössään laatukäsikirja. Tästä syystä Valion
tuotteet kelpaavatkin esimerkin yritykselle.
Laatujärjestelmien
käyttöönotto saattaisi avata uusia ovia myös kotimaiselle lihantuotannolle.
Ainakaan yhtään ovea ei niiden seurauksena sulkeudu.
Blogi on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 12.11.2012
