- Blogit
Olemme selviytyneet hienosti poikkeusoloista ja sopeutuneet uuteen toimintaympäristöön. Toiveikkaina odotamme paluuta normaaliin – mikä se sitten onkaan. Aika näyttää. PTT on viimeisen puolen vuoden aikana kokenut suuria muutoksia. Toimitusjohtajamme johdolla henkilöstömme on kasvanut, ja nyt kasassa on innostunut porukka, jolla katse on vahvasti tulevaisuuteen. Moni odottaakin jo paluuta toimistolle tapaamaan uusia työtovereita.
”Emme halua olla joukko yksittäisiä tutkijoita vaan yhteisöllisyys on tärkeä arvomme”, toimitusjohtaja Markus Lahtinen painottaa.
Kesäkuussa PTT:llä aloitti Maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmän uusi vetäjä Sari Forsman-Hugg, joka on jo päässyt purkamaan kertynyttä työkuormaa. PTT-läiset ovat innoissaan uudesta vetäjästä, jolle talomme on entuudestaan tuttu yhteistyöverkostojen kautta. Pienellä ja ketterällä tutkimuslaitoksella on etunsa muun muassa vaikuttavuuden ja medianäkyvyyden näkökulmasta.
”PTT on kokoaan isompi tutkimuslaitos”, Forsman-Hugg sanoo.
Tuleva kesä on jälleen toiveita täynnä, ja moni varmasti uskaltaa jo suunnitella lomamatkailua ja ihmisten tapaamista. Lahtinen kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä kuluneena puolena vuotena.
”Kiitos kaikille PTT-läisille ja sidosryhmille työntäyteisestä keväästä. Nyt on aika ladata akkuja ja syksyllä toivomme tapaavamme toisiamme ihan kasvotusten”, Lahtinen kertoo.
Esittelyvuorossa kesäkuun uudet PTT-kasvot: Tuuli ja Sari
Kuka olet ja mitä teet PTT:llä?
Tuuli: Olen Tuuli Reko, ja aloitin kesäkuun alussa tutkimusharjoittelijana kansantalouden tutkimusryhmässä. Työskentelen asumiseen ja ilmastopolitiikkaan liittyvissä projekteissa. Kesän aikana syvennyn selvittämään maatalouden potentiaalisten ilmastotoimien kustannustehokkuutta ja asumispreferenssien muutoksia koronan aikana.
Sari: Olen Sari Forsman-Hugg ja aloitin PTT:llä tutkimusjohtajana kesäkuun alussa maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmässä. Koulutukseltani olen elintarviketieteiden tohtori, ja opinnoissani suuntauduin elintarvike-ekonomiaan ja -markkinointiin, soveltavan liiketaloustieteen alalle. Ennen PTT:tä olen ehtinyt toimia 25 vuotta tutkimus- ja johtamistehtävissä tutkimuslaitoksissa luonnonvara-alalla, erityisesti talous- ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa.
Miksi PTT?
Tuuli: Kiinnostuin PTT:stä ajankohtaisten ja yhteiskunnallisesti merkittävien tutkimusteemojen vuoksi. Olen kiinnostunut urasta tutkijana ja toivon kesän kehittävän asiantuntemustani ja osaamistani tutkimustyössä. Harjoittelun ohella viimeistelen taloustieteen maisteriopintoja Tampereen yliopistossa ja nautin kesästä liikkumalla luonnossa.
Sari: PTT tarjoaa mielenkiintoisen näköalapaikan maa- ja elintarviketalouden tutkimukseen, markkinoiden ja toimialan seurantaan sekä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vuoropuheluun sidosryhmien kanssa. PTT on alan arvostettu tutkimuslaitos, ja on hienoa päästä mukaan kehittämään maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmän toimintaa ja rakentamaan yhteistyötä niin yhteistyökumppaneiden kuin sidosryhmienkin kanssa. Maa- ja elintarviketalouden ryhmän yhteistyö PTT:n kansantaloustieteen ryhmän sekä metsä- ja ympäristötalouden ryhmän kanssa voi myös johtaa kiinnostaviin uusiin tutkimusavauksiin.
Miten etätyö on sujunut?
Tuuli: Työ on lähtenyt käyntiin mukavasti kotiseudultani Joensuusta käsin. Asumispreferensseihinkin mahdollisesti vaikuttavat pandemia-ajan vahvistamat etätyön ja monipaikkaisuuden trendit ovat mielenkiintoisia tutkimusaiheita. Ne koskettavat myös henkilökohtaisella tasolla, kun elämä on tullut organisoiduksi uudella tavalla Helsingin, Tampereen, Joensuun ja puolisoni kotimaan Turkin välillä.
Sari: Työskentelystä etänä on korona-aikana jo tullut rutiini, ja myös uuteen työpaikkaan ja työkavereihin tutustuminen on sujunut hyvin virtuaalisestikin. Muutamia kollegoja olen ehtinyt toimistolla käydessäni jo tavatakin. Odotan toki jo kesän jälkeistä aikaa, jolloin toivottavasti koronatilanteen niin salliessa pääsemme työskentelemään ja kokoontumaan enemmän toimistolla ja kasvokkain.
Tervetuloa Tuuli ja Sari taloon! Koko PTT:n työyhteisö toivottaa hyvää kesää kaikille!