Esittely
Henna Buskilla on monipuolinen kokemus työmarkkinoiden ja demografian tutkimisesta sekä ekonometrisista menetelmistä. Hän on tutkinut mm. työvoimapalvelujen vaikuttavuutta, maahanmuuttajien työuria, keskisuurten yritysten kasvua sekä työntekijöiden osakkuuksia. Vuonna 2014 valmistuneessa väitöskirjassaan hän on tarkastellut työttömyysturvaetuuden sanktioiden vaikutusta työttömien työllistymiseen. Busk on mukana PTT:n kansantalousryhmän ennustetoiminnassa vastuualueenaan työmarkkinat. Lisäksi hän on Kansantaloudellisen aikakauskirjan toimitusneuvoston jäsen.
Buskin menetelmäosaaminen keskittyy ekonometristen ja tilastollisten menetelmien hallitsemiseen, jossa pääasiallinen ohjelmistotyökalu on Stata. Hänellä on hyvä tuntemus Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistoista. Ekonometriset menetelmät painottuvat erilaisiin lineaarisiin malleihin sekä paneeli- ja duraatiomalleihin. Jonkin verran kokemusta on myös kaltaistamismenetelmistä (propensity score matching). Työn etsintäteoria ja inhimillisen pääoman teoria ovat entuudestaan tuttuja.
Tutkimusalueet/kiinnostuksen kohteet:
- Työn taloustiede, demografia, aluetalous ja soveltava mikroekonometria
- Erityisesti: työttömyysturva, työpolitiikka, yrittäjyys, maahanmuutto
Lisää osaamisesta:
Viimeisimmät julkaisut
- Kansantalous
- PTT Raportteja
Kokonaiskuva maaseudun taloudesta ja sen merkityksestä elinvoimalle
- Asuminen
- Kansantalous
- PTT Raportteja
Seutukaupunkien kehitys ja nykytila: väestö, talous ja asuminen
- Metsäala
- PTT Raportteja
Puumarkkinaselvitys
- Kansantalous
- PTT Raportteja
Maahanmuuttajien merkitys yritys- ja elinkeinotoiminnassa
Viimeisimmät artikkelit
- Tiedotteet
- Kansantalous
Kokonaiskuva Suomen maaseudun taloudesta valmistui: Iso liuta haasteita – mutta myös valopilkkuja
- Tiedotteet
- Kansantalous
Pikakommentti: Sota Lähi-idässä tuo synkkiä pilviä työmarkkinoille – nuorten työttömyys edellyttää täsmätoimia kehysriihessä
- Tiedotteet
- Kansantalous
Ennuste: Kriisit kärjistävät Suomen talouden heikkouksia – kasvu jatkuu kituliaana
- Tiedotteet
- Kansantalous