- Blogit
Toivottavasti keskustelu juuri käytyjen eurovaalien jälkeen kaikista tärkeistä niin Eurooppaa, maailmantaloutta, päätöksenteon rajoja kuin syvimpiä arvoja käsittelevistä aiheista ei lakkaa. Viime aikoina on jopa keskusteltu siitä, mistä on sopivaa keskustella vaalien yhteydessä.
Euroopan unionia koskevan keskustelun pysyessä tarkasti sen ytimessä tulisi ehkä keskustella vain siitä, mitkä asiat siirretään ylemmälle tasolle yhdessä päätettäviksi ja mistä asioista halutaan pitää kansallisesti kiinni.
Keskustelu ei suinkaan ole rajoittunut vain tähän teemaan, vaikka tällaisen päätöksen jälkeen, turhat löpinät voitaisiin useimmiten jo unohtaa. Sen jälkeen kun toimivalta on siirretty EU:lle, myös EU-tason lainsäädäntö sitoo meitä. Keskustelun kieltäminen esimerkiksi siitä, pitääkö ilmastonmuutoksen torjuntaan sitoutua, koetaan kuitenkin sananvapautta rajoittavaksi. Näitä aihealueita, joissa keskustelu oikeastaan on turhaa, on useita.
Monet yhteiskunnalliset keskustelut luovat tälle ajalle käsitystä näköalattomuudesta ja vaihtoehdottomuudesta. Yllä kuvattu päätöksenteon siirtyminen on eräs näistä tekijöistä, joiden nähdään johtaneen vaihtoehdottomuuteen. EU:n lisäksi vaihtoehdottomuuden nähdään ilmenevän myös talouskasvun hiipumisessa. Synkillä kuvilla maalataan uhkakuvia niin rappeutuneesta eliitistä kuin kasvaneista tuloeroista. Suomen näköalattomuuden taustalle esitetään julkisen talouden tilaa, jonka taustalla oleviin tekijöihin, väestörakenteeseen ja velkaantumiseen ei nähdä mitään parannuskeinoja. Jopa verojärjestelmä on viety niin kurjistavaksi, että viimeinenkin kannustava oljenkorsi on käytetty.
Ekonomistit ovat tunnistaneet tässä ajassa jo yhtäläisiä merkkejä maailmansotia edeltävään aikakauteen. Nämä dystopiat eli yhteiskunnan synkät tulevaisuuden kuvat eivät juuri tarjoa vaihtoehtoja, ainakaan nuoremmille sukupolville. Jäljelle on jäämässä vain verotaakan alle puristuminen ja ulkoisten, jopa sotilaallisten, uhkien torjuminen. Luulenpa, että nuorempi sukupolvi ei kovin innostu näistä tulevaisuudenkuvista.
Juuri eläkkeelle jäänyt kansliapäällikkö ja ekonomisti Raimo Sailas on Suomessa tunnettu näiden synkkien uhkakuvien luomisesta. Lisäksi hän näyttää keräävän kansansuosiota haukkumalla muita ekonomisteja. Tämä ominaisuus, kollegoiden parjaaminen, on yhteinen piirre useimmille ekonomisteille. Ammattikunta ei todellakaan pidä yllä yhtenäistä julkista kuvaa tai käsitystä talouden tiloista, onneksi ei myöskään tulevaisuuden käsitysten suhteen.
Tätä voidaan kutsua myös keskusteluksi. Siksi myös näiltä dystopian lietsojilta on syytä viedä kunnia sanoa se viimeinen sana.
Blogi on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka –palstalla 26.5.2014.
