”Julkistaminen lisää tukien hyväksyntää” Perttu Pyykkönen 18.12.2006

Eri tiedotusvälineet ovat viime viikkojen ajan elämöineet maataloustukien julkisuudella. Iltapäivälehdet hoitivat heti ensi töikseen tirkistelyosuuden, jossa kirjattiin ökyrikkaiden ja muiden julkkismaajussien tuet. Pääasiassa juuri tämän tirkistelypelon takia mm. maatalousviranomaiset ja tuottajajärjestökin vastustivat etukäteen tukien julkistamista.

Keskustelun edetessä myös muut tiedotusvälineet ovat kantaneet kortensa kekoon. Yle ehätti ensimmäisenä julkaisemaan sata suurinta tuen saajaa. Sinänsä lähes asialliseen sävyyn tehty uutisointi antoi kuitenkin hieman harhaanjohtavan kuvan maatalouden tukemisesta. Yleisradion ensimmäiset uutiset kun kertoivat jymyuutisena sitä, että eniten maataloustukea myönnetään bioenergian tuotantoon!

Onhan Vapo tytäryhtiöineen tietysti suurin yksittäinen tuen saaja, mutta hieman taustoittamista uutinen olisi silti kaivannut. Puhtaasti energian tuotannolle maksettava EU-tuki on sen verran pieni muihin tukiin verrattuna, että olisi ollut syytä hieman tarkentaa kokonaiskuvaa.

Jatkoa keskustelulle on kuitenkin seurannut. MMM:n ja MTK:n omien tiedotuskanavien lisäksi myös mm. valtakunnan suurin sanomalehti eli Helsingin Sanomat on valottanut tukimitalin toista puolta. Tietoisuus siitä, miksi tukia maksetaan, kuinka suuri merkitys niillä on viljelijöiden tulonmuodostuksessa, mihin tukirahat kuluvat ja paljonko kuluttaja niistä hyötyy, on lisääntynyt.

Itsekin olin aluksi epäileväinen julkistamisen tarpeellisuudesta, koska tukiperusteet ovat kaikki julkisia. Suhteellisen pienellä vaivalla tirkistelynhaluiset tutkivat journalistit olisivat voineet laskea vaikkapa Sampo-Nallen tuet ainakin 10 000 euron tarkkuudella ilman virallistakin tietoa.

Mutta ilman tukien julkistamista tälle tirkistelyasteelle keskustelu olisi jäänytkin. Asiallinen keskustelu ja tietoisuuden lisääminen viljelijöiden arjesta olisi jäänyt käymättä.

Kun julkisuus on tullut jäädäkseen, on varmaan hyvä miettiä sitä, voitaisiinko tiedon saantia jotenkin helpottaa. Joka tapauksessahan tiedot kuitenkin kaivetaan. Kustannustehokkaampiakin tapoja kuin tänä harjoitteluvuonna noudatettu käytäntö varmasti löytyy.

Viime kädessä tukien julkistamisella saatettiin kuitenkin saavuttaa viljelijöiden kannalta paljon myönteisiä asioita. Kun tukien läpinäkyvyyttä julkisuusmielessä lisätään, myös niiden hyväksyttävyys suuren yleisön silmissä voi kasvaa.

perttu.pyykkonen@ptt.fi