268. Vakuudet ja ympäristövastuut – Selvitys ympäristövastuista johtuviin kustannuksiin varautumisesta vakuuksin – näkökulmana ympäristövahinkojen toissijaiset vastuutilanteet

Selvityksessä on arvioitu sitä, miten nykysääntelyn mukaisilla vakuuksilla ja toisaalta vakuussääntelyn soveltamisalaa laajentamalla voitaisiin kattaa ympäristövastuista aiheutuneita kustannuksia. Tämän ohella tarkastellaan sitä, minkälainen kustannusrasitus vakuusjärjestelmän laajentamisesta aiheutuisi toiminnanharjoittajille. Tarkastelun kohteena on ympäristönsuojelulain (527/2014) 59–61 §:n mukainen jätteenkäsittelyn vakuus. Myös kaivoslain (621/2011) 108 §:n mukainen kaivoksen lopettamisvakuus nostetaan esille, tosin ensisijaisesti vertailun vuoksi. Selvitys liittyy TOVA-lainsäädäntöhankkeeseen. 
Vuodesta 2013 on ollut kahdeksan TOVA-tapausta, joiden hoitamiseen on käytetty yhteensä noin 120 miljoonaa euroa valtion budjettivaroja. Näistä selvästi suurin tapaus on ollut Talvivaara Sotkamo Oy:n kaivos Sotkamossa.  Tapauksista kaksi muutakin on koskenut kaivoksia. Muut viisi TOVA-tapausta ovat koskeneet kuitutehdasta, kierrätystoimintaa, pintakäsittelylaitosta, painotaloa ja jätekemikaalivarastoa. TOVA-tapausten pienehkö lukumäärä sekä heterogeeninen luonne on osaltaan heijastunut siihen, ettei aineiston perusteella ole voinut tehdä pitkälle menevää, kattavaa toimialakohtaista kustannusanalyysiä.  Toisaalta selvitys osoittaa tarpeen kehittää vakuusjärjestelmää, koska nykyjärjestelmään sisältyy katvealueita, joiden olisi perusteltua olla vakuuksien piirissä. Näiden katvealueiden säätäminen vakuusjärjestelmän piiriin ei kuitenkaan lisäisi sanottavasti kustannuksia.
Vakuusjärjestelmän laajentaminen jätekemikaalien ja muiden kemikaalien poisvientiin ja loppukäsittelyyn sekä jätevesien käsittelyyn edellyttää ympäristönsuojelulain ja mahdollisesti kaivoslain uudistamista. Tämä on kuitenkin toteutettavissa hallinnollisesti ja käytännössä helposti säilyttämällä aikaisemmat vakuuslajit sekä olemalla muuttamatta vakuuksien määrää sekä vakuuden asettamista ja voimassaoloa koskevaa sääntelyä. Näin onnistutaan myös parhaiten pitämään lainsäädäntömuutoksen aiheuttama sääntelytaakka kohtuullisena. Samalla on suositeltavaa päivittää ”Jätevakuusopas. Opas jätehuollon toimijoilta vaadittavista vakuuksista” (Ympäristöhallinnon ohjeita 5/2012). Myös stand by -vakuus voi olla tarkoituksenmukainen. Sillä varauduttaisiin toiminnan äkilliseen keskeytymiseen ja sen ajan ympäristövelvoitteista huolehtimiseen. 
Kustannusanalyysin osalta on todettavissa, että vakuuden funktio, mukaan lukien sen määrän asettamisen periaatteet ovat sellaisenaan selkeät, mutta toisaalta vakuuden määrän laskemisen perustana olevia kustannuksia ei ole määriteltävissä kovinkaan tarkasti. Lisäksi vakuudenantajia on useita ja kustannukset saattavat riippua yritysspesifisistä tekijöistä. Samalla toiminnanharjoittajien yhdenvertaisen kohtelun periaate korostaa sitä, että vakuuskäytännön tulisi olla mahdollisimman yhdenmukainen.
 
Vakuusjärjestelmää kehitettäessä tulisi huomiota kiinnittää myös valvonnan ja vakuuksien väliseen suhteeseen. Esimerkiksi tietyt toimialat näyttävät olevan – kylläkin vähäisen empiirisen evidenssin perusteella – alttiimpia puheena oleville ongelmille kuin valtaosa toimialoista. Tämä olisi paikallaan ottaa huomioon kohdennettaessa käytännön valvontatoimia yrityksiin ja eri toimialoille. Toinen huomionarvoinen seikka valvontatoimia kohdennettaessa on se, missä taloudellisessa tilanteessa yritykset ovat. Jos yritys on vararikon partaalla, alttius epäasianmukaiseen toimintaan todennäköisesti kasvaa. 
 
* Lähde muokattu 31.3.2021
Ramboll (2020). Raportti kaivoslain mukaisten vakuuksien kattamista lopetus- ja jälki-
toimista. Työ- ja elinkeinoministeriö. 15.5.2020.  
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2020:41. Raportti kaivoslain mukaisten vakuuk-sien kattamista lopetus- ja jälkitoimista. Työ- ja elinkeinoministeriö. 15.5.2020. Tomi Rinne, Ari Sivonen.