”Iso paha päästökauppa?”, Niko Suhonen, 2.4.2008

                                           MAASEUDUN TULEVAISUUS/PTT:N TALOUSTUTKA

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti päästökaupan vaikutuksista suomalaiselle teollisuudelle. Onkin totta, että päästökauppa vaikuttaa teollisuuden kustannusrakenteeseen ja siltä osin muuttaa markkinoiden toimintaa. Lisäksi se näkyy kuluttajan kukkarolla. Onko se sitten hyvästä vai pahasta?

Tarkastellaan tarkemmin itse päästökauppamekanismia. Päästökaupan myötä jokaiselle päästetylle hiilidioksiditonnille tulee euromääräinen hinta, joka on ollut aiemmin nolla euroa.

Käytännössä tämä merkitsee, että ilmalle tulee hinta. Tulevaisuudessa teollisuuden täytyy ottaa tämä kustannus huomioon tuotannossaan.

Tällöin alkuvaiheessa päästökauppa nostaa teollisuuden tuottamien tuotteiden hintoja. Tämä ei siis ole mikään yllätys.

Toisaalta, koska yritykset pyrkivät minimoimaan tuotantokustannuksia, ne pyrkivät kehittämään tuotantomenetelmiä, joissa joudutaan käyttämään mahdollisimman vähän ”ilmaa”. Täten mekanismi kannustaa teollisuutta päästöttömämpään tuotantoon. Tämä on päästökaupan tavoite.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin, ettei kaikkialla maailmassa ole ilmalle hintaa, vaan se voi olla toisaalla ilmaista. Tällöin jossain muualla tuotanto on yhtä kustannustekijää edullisempi.

Tämä voi aiheuttaa tuotannon siirtymisen ilmaisen päästön maihin – vähät välittämättä päästöistä. Tätä kutsutaan niin sanotuksi hiilivuodoksi.

Tämän vuoksi Euroopan unionin komissio on harkinnut antavansa päästöoikeudet ilmaiseksi teollisuuden aloille, jotka ovat kansainvälisesti kilpaillut ja energiaintensiiviset. Ilmaisten päästöoikeuksien jako ei ole kuitenkaan yksinkertaista, sillä yrityksillä on kannustin hankkia oikeuksia mahdollisimman suuri määrä riippumatta tarpeistaan.

Yritysten todellisten tarpeiden arviointi on ulkopuoliselle jakajalle vaikeaa.

Toisaalta, mikäli kaikki merkittävät teollisuusmaat olisivat mukana päästökaupassa, ne voitaisiin huutokaupata yrityksille, ja yritykset ostaisivat päästöoikeuksia tarpeellisen määrän. Tällöin tilanne olisi kaikille maille reilu.

Globaalisti kilpailuetua saisivat ne yritykset, jotka pystyisivät tuottamaan tuotteen ”puhtaalla” tavalla. Näin ilmasto säästyisi päästöiltä ja kuluttajat saisivat vastinetta korkeammille hinnoille puhtaan ilman muodossa. Se että yritykset varautuvat jo nyt päästökauppaan muuttamalla tuotantoteknologiaa puhtaampaan, osoittaa päästökaupan toimivan.

Päästökauppa ei tuhoa suomalaista teollisuutta, mutta päästökaupan seurauksena maailmanmarkkinoille tulee uusia voittajia ja häviäjiä.

Suomen teollisuusyrityksille päästökauppa voi olla kilpailutekijä, joka parantaa yritysten kannattavuutta kilpailijoihin nähden.

Lopuksi on aiheellista muistuttaa, että päästökaupalla kerätyt varat eivät häviä, vaan päätyvät lopulta valtioiden käyttöön.

Miten, minne ja kuinka tehokkaasti ne käytetään, on jo sitten toinen kysymys.